Javanais Jussi

Muistilokeroista

Suomesta  Inkeriin  esi-isiä ja  heimolaisa  ol
muuttant Savost ja  Karjalast. Jussi Javanainen
Sakkolast,  Ahkera  työmies, talvel  metsätyöt,
kesäl  heinämies,  ensluokkane viikate  kääjes.
Pit  olla paremp,  jos  peräs  kerkes. Ja  jälk
tul puhasta,  ei niikö  nykyajan maailveilijäl.
Jos sattuu  niiko sil viisii  viikatteet heinää
lyömää,

    mikä   on    väärä   tapa.    Sillo   heinä
    leikattii maata  myötä puhtaaksi,  nyt päin
    vastoin,  Lyyvvään heinää.  Heinä notkistaa
    kohteliaasti ja on taas pystyssä ennallaan.
    Etenki  jussikko  (takku),  sanoo  nykyajan
    heinänlyöjälle  kuin niijaten:  päivää! Mut
    Javanais Jussil ei se sitä teht.

Jussi  elel  sen   ajan  merkeis  hyvin  suuren
lapslaumuase  kans.  Olha  niitä  yksin  lukkii
9  kpl.  Asu   hyyriläisen  toise  tuva  nurkas
Kuupposen Antil  Meslikan kyläs. Jussi  ol myös
hyvä  kalamies,  eikä koskaa  konttijaa  toisel
näyttänt, mitä ja paljonko siel ol. Se ois näes
vient  kalaonnen.  Mut  ei  hää  usseikaa  ilma
kalloi pois tult jok varrest.

    Polttopuut   Jussi  harvoin   ost,  ku   se
    Matoksin  Hovin   metsä  ol   vierel  (ent,
    orjakartano), kyl niitä sielt sai, ko muist
    olla vaik pyhä aamun kesäaikan liikkeel.

Mut äläs  huol, eräs kerta  joutuit hyyryläinen
ja  Kuupposen  Antti  samal  asial  hovimetsää.
Javanaine  ol ment  jo  ennempää. Antti  huomas
Jussin  sahaavan  eukkoose kans  puuta  poikki,
Antti tuumais vähän ilveillä, koska ties Jussin
arvoks  mieheks.   Antti  män   lähel  mättäihe
vällii ja alkoi  soittaa, lausui vars piipullaa
vinkuttaen.

    Jussi kuul sen, nykäs eukkojaa: mikä tuoll?

Hetken hiljaa.  Alettiin sahata,  Antti aloitti
uudelleen  vinkuttamisen,  Jussi  jo  peljästyi
täysin; Karhu  pentuineen tuolla,  lähetää het.
Ja mäntii  kans! Puu  jäi kesken  kaatoa, Antti
sai jo puun käsin kaaettuu.

Erään  kerran  Jussi oi  marjass  Karpalosuoll.
Kuuppose  Antti  oli   myös  samoill  seuvuill.
Läheni   Jussia   petäjiköss  tehten   Jussille
arkuuten  pilaa.   Vihelsi  kämmenien  välistä.
Niinkuin  karhu vilheltää.  Jovanainen varmisti
kuuloaan.   Hetken   peräst   kuului   uuvestaa
vihellys. Jo Jussia sieppasi, Oli lähellä kuiva
koivu, hieman tuohi siinä irrallaan.

    Tuohta  kepin  päähän, tuli  siihen,  tuohi
    palamaan  ja  alkaen   juosta  taakse  päin
    ojennetun kepin  päässä. Silloin sanottiin,
    että karhu pelkää tulta, ettei päälle tule.
    Mutta  kun  Jussi  oli kankaan  laijas,  ei
    hänen kuusovassaan olt paljonkaa karpaloi.

Huhtikuussa  erään   kerran  Javanainen  käveli
metsäpolkua.  Kuupposen   Antti  huomasi  hänet
mutkan  takaa  ja  siirtyi  syrjään  näkyvistä,
alkoi samalla  matkia käkeä,  kuk-kuu, kuk-kuu,
Javanainen  kuunteli,   että  harvinaista  näin
aikaisin.  Hän  kertoi   siitä  kolonna  eräänä
iltana Kuupposen  Antille ja  surinallee, Susso
Mikolle aikaista käen kukkumista,

    "surina" = lankomies, eukon veli.

Ei se jättänt  Javanainen tattiloikaa ja puoloi
metsää. Tatit pit  viijä kolme päivän keräämise
jälkee Pietarii tai muute  tul niihe siks paljo
liikkuvaa  vitamiinii,  ettei  kestänt  ostajal
korist  pois  nostaa. Puoloi  Javanainen  keräs
nii  paljo  syksys   varastoo,  ett  otti  kaks
hevosmiestä viemää  Pietarii. Ol sitä  siit sen
jälkeen mitä perreet pöyväl ottaa.

    Kerran  ku  Javanainen  ol  kankaal  puoloi
    poimimas,  alko  selkää  kivistää,  ni  hiä
    rupes  polvillee.  Ku   puoloi  ol  mättäis
    paljo, mut  voi sentään.  Sattu huomaamatta
    nieklijäispesän   pääl    (nieklijäinen   =
    ampiainen). Siint tul Jussil äkkilähtö. Mut
    nieklijäiset  jo  olj kerinneet  Javanaisen
    paijan   välliin,   ja   jokuu   voi   olla
    housuissakin.

    Siilo näes ku paita oi housui pääl. Mut nyt
    kun  kuolema  meijät  noutaa,  ni  paitakin
    housust joutaa.

Pee Koo.

Inkeriläisten viesti 1962


Comments