Kaverit–Друзья‎ > ‎Jäsenet‎ > ‎Veikko‎ > ‎Runot ja laulut‎ > ‎

Taru Taipaleentakainen

Taru Taipaleentakainen.

Olin kerran yön utuisen
matkoillan imuinaisilla
kaukaisessa Karjalassa,
aivan Aunuksen rajoilla.

        Nuokuin yöni nuotiolla
        kuullen kuisketta vetosen

Vieri virta Vienan mailta,
kautta Aunuksen kuleksi.
Missä kansa karjalainen
oma heimomme elävi

        alla varjon vaakalinnun,
        kourissa ylen kovissa.

Virkkoi virta vieressänsä,
koski lauleli kuhisten,
kuiski kuuset kukkalatvat,
soitteli solevat koivut,

        rannan pajut pauhasivat,
        veisasi vetehisetkin:

    "Kansa, kasvava saloissa,
    suku maassa mainiossa,
    rannoillani raikkahilla,
    partahillani pyhillä,

    kansakunta kaiken tuttu,
    kansa kaiken karkaisema,
    kansa laulun lauduttama
    kansa soittelon sorea, —
    kansa kahtia jaettu,
    rajan vennon rostitsema, —

    ehtyikö elosi voima,
    Väinön ajan aateloima,
    Taaton hengen taivashehku,
    satuaikojen salama?

    Sammuiko salattu voima
    suonissa suvun ylevän?

    Eikö hehku heimon henki,
    yhdistä ylevä tunto,
    valaise vapauden päivä,
    toivon armas aamurusko
    rajamaiden rahvahia, varjossa vaeltajia?

    Kaunis on Kalevanmiekka,
    Väinön viikate valoisa
    talvisella taivahalla —
    niin ole soma sinäkin
    heimo Karjalan heleä!

    Heimo heimoa herätä,
    veli, veljeä kohenna
    tietäjääsi tuntemahan
    taikoa tajuamahan.

    Soitto sortunut kohenna,
    laulu laantunut viritä,
    vedä veikot vieretysten,
    saata Samposi kokohon"!

Karjalaisten Pakinoita 1907

Alisivut (1): Pääsiäiskeinussa
Comments