Kaverit–Друзья‎ > ‎Jäsenet‎ > ‎Veikko‎ > ‎Pietarin Lehti‎ > ‎

Wanhan Tytön Matkamuistelmia – Osa 8 / 8

Wanhan tytön matkamuistelmia – Pietarin Lehti
Wanhan tytön matkamuistelmia – Pietarin Lehti

Alapuolen Rötsiltaa, melkeen jo Suo-Panovan kohdalla tuli vastaani “oposa” virolaisia kalkinvetäjiä. Heistä useammat mahtoivat maata tyhjillä rattaillaan, koska eivät kääntäneet “oikeaan” vaikka kuinka olisin huutanut. Jopa yksi tolvana tartutti kiinni ja taittoi rattaistani taka-teljen. Minä nyt milt’en itkenyt harmista! — Toiset miehet kyllä toruivat sillä omalla kielellään tuota tolvanata, jopa kuuluivat jotkut häntä mukuloivankin, mutta mitä se minua autti!

Huutoni ja rukoukseni seisatti koko oposan ja joka mies tuli luokseni säälitellen: “ka se on kehva asja, tytyrka!” En nyt noita sanoja enää oikeen muista, mutta sinnepäin se oli — ja nuo minäkin ymmärsin; sillä kyllä suomalainen ja virolainen keskenään hyvästi toimeen tulevat kun vaan oikea tarvis on. Ukot laittoivat telkeni niin että pyörä taaskin kesti, ja minä kiirehdin lopettamaan matkaani.

Päivä valkeni kun kotiini ehdin — ja nyt jo oli tiistai aamu! Juuri kun oman portin eteen pääsin, läksi meidän “kalintkasta” joukko rekrutteja ja tjätkoja — varmaankin yötä olleita ja nyt taas etemmäksi, Pietariin, matkustavia. Ja kas ihmettä: Kupanitsan Juhanakin oli taas joukossa! — Hän katsahti minuun ja minä katsahdin häneen; hän kumarsi ja minä myös kumarsin — ja sen perästä emme enää koskaan ole toisiamme tavanneet.

Mutta tuo hänen viimeinen katsantonsa ei enää milloinkaan mielestäni mene, niin hyvä ja hellä se oli. Waikka olin kylliksi väsynyt, niin kuitenkin lentäen olisin mennyt tuon herttaisen pojan kanssa vaikka vielä satojakin virstoja lepäämättä, syömättäkin! — Kaikki väsymys ja monimutkaisen matkan vaivat unehtuivat, kun nuo silmät näin! (Ne kuitenkin taisivat olla vähän kipeätkin, kun nyt paremmin niihin katsoin; mutta hyvät ne sittenkin olivat).

Niin: muistelkoot muut ihmiset mitä tietävät ja mitä kullekin kallista on, mutta minun elämäni paras muisto on tuo reissu Skuoritsassa kuolleen kanssa. Ja juuri siitä syystä se paras on kun Juhana ensin kättäni puristi ja sitten silmiini katsoi! Mitä silloin sydämessäni tunsin, sitä en ennen enkä sen jälkeen niin selvästi koskaan tuntenut. Ja ah! — kuulette miten tahtomattani raskaasti huokaan — tuo tunto oli hyvä.

En ole koskaan Juhanata unehuttanut; ja jos hänen hautansa onkin siellä, jossa sanotaan sen “mustan meren” julmasti rantojaan pieksävän, niin on se tieto minulle kalliimmaksi lohdutukseksi että hän kaatui yhdessä monen tuhannen toverin kanssa oikean asian edestä ja kuoli puolustaessaan tätä meidän omaa maata.

Mutta kuitenkin kuin ajattelen, jos ei sitä Sivastooppolin sotaa olisi ollut, johon kaikki minun ikäseni nuoret mieh… — … — ; näettekö miten tulevat kyyneleet silmiini, täytyy jo lopettaa.

Oikeenko todella kirjoitatte “kasettiin” tämän kertomukseni? No, sama se: kirjoittakaa, mutta älkää vaan mitään lisätkö tai pois jättäkö, sillä se on ollut kaikki tapahtunutta totuutta.

Comments