Kaverit–Друзья‎ > ‎Jäsenet‎ > ‎Veikko‎ > ‎Pietarin Lehti‎ > ‎

Wanhan Tytön Matkamuistelmia – Osa 7 / 8

Wanhan tytön matkamuistelmia – Pietarin Lehti
Wanhan tytön matkamuistelmia – Pietarin Lehti

Ehdimme viimeinkin matkamme perille — ensin Skuoritsan kylään ja siitä kohta itse kirkolle. Helena oli jo edeltäpäin tiettänyt kirstun mammalleen ja hyvin kohta oli ämmä vainaa rattailla taaskin, mutta ei enää vatsallaan rokoskojen ja olkien välissä, vaan siivosti laitettuna omassa kaidassa kodissaan — jo valmis ikuiseen lepoon menemään.

Wielä samana päivänä “Maija madami” haudattiin. Hän kyllä kuoli meillä, täällä Liihalla, mutta kuin hänen passinsa ja papinkirjansa olivat Skuoritsassa, niin oli vainaja sinne salaisesti saatettava.

Sen sunnuntai-iltapuolen olin paikoillani ja pidimme pieniä peijaisia siinnä talossa, jossa Helena samana kesänä oli piikana ollut, ja vasta maanantai aamuna läksin — nyt ihan yksinäni — takaisin tulemaan.

Tahdon nyt sivumennen mainita siivosta tuolla kylissä. — Talossa, jossa kauhua herätimme, ei puhtaudesta voinut tulla puhettakaan, siinnä kun semmoinen sekainen joukko silloin oli. Mutta täällä Skuoritsan kylässä olivat joka talossa, missä kävin, lattiat pyhäksi pestyt ja ihmiset olivat kaikki puhtaissaan — ei melkeen huonommasti kun meidän Liihalla. Miehillä vaan ei “sitsi-paitoja” ollut: kotokutomassa he käivät, sepalus keski-rinnalla ja solki kauluksessa. Ja monta kertaa naastimmalta tuo näytti kun nää meidän miehien kirjavat ja lipruiset sitsipaidat.

Naisten puku oli siellä myöskin kotoista kättä ja aivan yksinkertaista. Ja jos en olisi jo pienestä pitäin “platjoja” kantanut (sillä minä olin jo syntyessäni “meschanka”, enkä talonpoikainen!), niin tällä tunnilla vaatteeni vaihtaisin ja kotokutomiin lyhyihin hameihiin käisin! — Helena vaan moitti sikäläisiä “maatoukiksi” (hän, näette, eli jo vuoden Pietarissakin) ja kiitti meidän Liihoisia “linnalaisiksi”. — Minun mielestäni taas kylänihmiselle onkin kunniaksi olla maalaisena ja melkeen pilkan asiana — linnalaisena!

Pois tulin Skuoritsasta Krasnoiselon kautta; ja vaikka jo Hietamäen kirkolta saakka sai ajaa kovaa kivitietä, niin kuitenkin hevoiseni väsyi. Ja jos ei hyvät venäläiset, jotka “oposana” sivuitseni ajoivat, olisi ottaneet minua mukaansa, niin en tiedä kuinka olisinkaan kotiin tullut. Wenäläiset sitoivat hevoiseni “arkkanaan” viimeisen kuorman perään, ja siinnä, kun sai yhä syödä “rettukasta” heiniä ja kauroja, kulki se melkeen uskollisesti vähän aikaa. Toki oli minun jo ennen Krasnoiseloon tuloa oposasta jäätävä ja vasta iltasella jo melkeen pimiällä pääsin nimitettyyn kylään.

Krasnoiselossa juotin ja syötin hevostani hyvästi; otinpa itsekin vähän illallista ja join teetä — sekä niin läksin taaskin “yötä myöten” reisuun. Yö oli vieläkin pimiämpi ja sateisempi kuin lauantaina sunnuntaita vasten; mutta nyt oli tuttu ja kova tie edessä, sekä paljon matka-tovereja.

Comments