Kaverit–Друзья‎ > ‎Jäsenet‎ > ‎Veikko‎ > ‎Pietarin Lehti‎ > ‎

Wanhan Tytön Matkamuistelmia – Osa 6 / 8

Wanhan tytön matkamuistelmia – Pietarin Lehti
Wanhan tytön matkamuistelmia – Pietarin Lehti

“Noitia!” — “Welhoja!” huusivat toiset tuohon.

“Kolduni, kolduni!” väittivät sotamiehet.

“Iskekää kankella, visatkaa hankolla!” uhittivat miehet.

“Streljai!” komensi sotamies. Pamaus kuului, savu ryöpsähti ja luoti suilahti korviemme sivutse; mutta ei yksikään heistä näkynyt uskaltavan varsin likelle lähestyä.

“Herra Jumala: auta meitä!”

“Perkeleet!”

“Jessoo raas!”

Ja taas pamaus, sauvu ja luodin vihellys.

“Ilmeinen sota!”

“Helvetti!”

“Puulja ne berjoot: okamenjeli!” (Luoti ei ota: kivettyivät!)

Helenan muoto muuttui vaalean siniseksi vihasta, hän kävi rattailta keskitielle, nosti kätensä ylös ja alkoi pitää niin hirveätä kiro-saarnaa suomeksi sekä venäjäksi että olisi olisi luullut jo itse helvetinkin siitä vapisevan. Ja lopuksi huusi: “Jos vielä vaikka vaaksankin tännepäin tulette, niin pudotkoot teidän silmämunat sillä hetkellä tähän tielle; ja teidän vatsanne revetkööt, jalkanne taittukoot, kätenne kuivukoot ja niskanne nurin menkööt!”

Kuka niitä kaikkia kamalia sanoja muistaakaan, joilla hän noita poloisia silloin siunaeli.

Miehet alkoivat yksitellen käydä takaisin kylään ja heitä seurasivat myöskin sotamiehet. Mutta kylän päähän oli kokoutunut suuri joukko muita miehiä, naisia ja lapsia, joiden huuto vielä kau’as korviimme kaikui, kun jo koko seutukin metsän taa jäi. — Sanoisin teille nyt sen kylän nimenkin, mutta “kieleni päällä pyörii”, enkä “kuolemaksenikaan muista” sitä; se oli ensimäinen kylä Skuoritsan seurakuntaa, siitä suuresta venäläisestä Wuissokan kirkkokylästä.

Wanhan tytön matkamuistelmia – Pietarin Lehti
Wanhan tytön matkamuistelmia – Pietarin Lehti

“Woi kuin peloitti!” sanoin Helenalle nyt helpommin hengittäen, kun jo kokonaan taas rauhassa matkustimme.

“Mitä tuossa niin pelättävää oli?” kysyi Helena yhä vielä kovin vihaisen muotoisena ollen ja lisäsi: “ei mitään ole niin paha mieleni, kun että täytyi erota niin äkkiä tuosta iloisesta sotamiehestä tuolla talossa; mutta jos hänkin noin pelkuri oli, niin vähät tuomoisesta huolin: kyllä hän sodassakin kuolleita karkaa! — ja ketä he sodassa kaatavat, kun eivät vasta meitäkään ampuneet, vaikka juuri nenän edessä olimme ja kahdestikin laukasivat!”

Oikeastaan minua peloitti enin tuo Helenan hirveä kiroileminen, mutta siitä en uskaltanut nyt enää mitään mainita, muuten hän olisi kohta alkanut minuakin sadatella. Ja “kiroja” on aina kartettava: niistähän ne kaikki taudit ja vahingot alkunsa saavat!

Minäkin muistin nyt tuon Kupanitsan Juhanan ja kiittelin Helenalle kuinka hyvä rekrutti se oli. Mutta Helena alkoi samassa sättiä ja pilkata tuota viatointa — ja nyt se oli kun hän häntä vääränenäksi ja kaikenlaiseksi kutsui. Minä vaan kuuntelin ja ajattelin: jos sama sättimäsi olisi niin liki luoksesi tullut, kun tuli minun, ja jos olisi niin hellästi kättäsi puristanut kun teki minun käteni kanssa, — niin kyllä olisit nähnyt että hän oli paras mies tuossa joukossa. Mutta sinne Sivastooppoliin tuokin herttainen mies vaan vietiin, jossa kaikki minun ikäseni nuoret miehet surmansa saivat!

Comments