Kaverit–Друзья‎ > ‎Jäsenet‎ > ‎Veikko‎ > ‎Pietarin Lehti‎ > ‎

Wanhan Tytön Matkamuistelmia – Osa 3 / 8

Wanhan tytön matkamuistelmia – Pietarin Lehti
Wanhan tytön matkamuistelmia – Pietarin Lehti

Likainen metsätie oli edessämme; hevoinen alkoi käydä jo kovin hiljaa. Jopa, keskellä synkkää kuusikko-korpea, se kokonaan seisattui, — ja emme saaneet harppaustakaan etemmäksi, vaikka olisimme miten tuota väsynyttä luontokappaletta lykkineet ja nuukkineet; lyödä emme osanneet, emmekä raatsinnetkaan. Ilma kylmeni ja vesisade muuttui lumirännäksi. Helena meni tien laidasta hevoiselle heiniä repimään, mutta putosi vesikulppaan hamaan kaulaansa saakka.

“Oih, hukun! Katri, hukun! Tul’ avuks; auta, auta!” huuteli hän peloittavalla hädällä.

Kiirehdin kulpalle, mutta miten apua antaa: hukkuvalle anna kätesi, se vetää itsesikin veteen! Otin suuren kaulariepuni ja heitin sen hätään. Helena tarttui riepuun ja rautaheiniin — sekä pelastui. Mutta minulle järestään juohtui mieleeni: taisi olla kuitenkin syntiä tuo hänen illallinen “lukemisensa” ja taannoiset puheensa, kun nyt tuolla tavalla kävi.

Tulimme rattaille. Olisin käärinyt matkasisäreni rokoskoihin ja olkihin, lämmittääkseni ja kuivatakseni häntä, mutta eipä käynytkään tuo tyttö yksin rattaille, vaikka olisin kaikki siunaukset lukenut, mitä vaan muistissani säilyi; semmoinen pelkuri oli hän. — Minun isä-vainaani — kepeät mullat hänen haudalleen: — oli jumalinen ihminen: luki aina pipliaa ja opetti minullenkin “isämeidän” jo toisella vuodellani; ja kun suuremmaksi tulin, en koskaan jättänyt aamu- ja ehtosiunauksia lukematta, — joka pyhä lu’in kotona evankeljumit, virret ja epistolat kun en kirkossa käynyt; useasti lu’in “jokapäiväistä rukousta” ja sitä pitkää “kiitos ruumiin ylöspitämisen edestä”, sekä isän, pojan — pyhän hengen tykö. Kaikkihan ne minä tiedän!

Mutta se Sivastooppolin sota, johon kaikki nuoret miehet — no, olkoon tuo nyt sanomatta.

Kun saimme hevoisellemme vähän heiniä ja kaurojakin syötetyksi ja kun kahden tytön koko voimilta rattaita lykkäsimme, — kävi matkamme taaskin edespäin. Jo alkoi aamu hämärtää ja etäältä kuului uudelleen toisesta kylästä kukon laulua, sekä koiran haukkumista. Tuo lohdutti meitä paljon, sillä jäättyvä lika takertui kovasti pyöriin ja hevoista oli tuon tuostakin haudoissa autettava — ja siten aamulepo jo hyvinkin suotava meille kaikille.

Wanhan tytön matkamuistelmia – Pietarin Lehti
Wanhan tytön matkamuistelmia – Pietarin Lehti

Päivän valetessa tulimme suuren ojan varrelle ja minä laskin hevoisen juomaan. Mutta suureksi harmiksi meni juotettava liika syvälle ja virta pyysi rattaita. Eikä muusta apua, kun täytyi käydä itseni veteen ja avittaa, sillä ajalla kun Helena ohjaksista hevoista veti; hän, näette, jäi rannalle ja sinne nyt ohjakset heitin. — Woi miten oli kylmä vesi ojassa; mutta hyvä toki se, kun lika rattaitten pyöristä pois peseysi. — Älä soimaa toista, ajattelin, kun nyt vilusta väristen kastuneita vaatteitani katselin; vaikka ei minulla suinkaan semmoisia syntejä ollut kun tuolla jumalattomalla Helenalla. Hän nytkin pilkasi taivaan Herraa ja huusi minulle nauraen: “etkös sinäkään Jumalaa pelkää, ettäs olet kanssani yhdessä kadotuksessa!”

Comments