Kaverit–Друзья‎ > ‎Jäsenet‎ > ‎Veikko‎ > ‎Pietarin Lehti‎ > ‎

Wanhan Tytön Matkamuistelmia – Osa 1 / 8

Wanhan tytön matkamuistelmia – Pietarin Lehti
Wanhan tytön matkamuistelmia – Pietarin Lehti

Ajattelet, mitä sen kuninkaan pitäsi sotia käydä; eikö hänellä ole jo niinkin hyvä olla: lystikseen tahtoo ihmisiä tappaa! Mutta mitä ne sodat maksavat! Ja kuinka monelle ihmiselle ikuisen harmin tuovat! — Se on tietty, jos vihamies päälle tulee, niin se on ajettava pois; mutta miksi mennäkään toista ahistamaan — juuri kun ei olisi täällä maailmassa jokaiselle tilaa. Waan sitäkö ne “turkit, tattarit ja kaikki muut pakanat” katsovat!

Sinne “turkkilais sotaan”, siellä Sivastooppelissa, kaikki minun ikäseni nuoret miehet vietiin, niin ett’ei näille kuuluville ainoatakaan sulhaismies-poikaa silloin jäänyt, ja me, sen aikuiset tytöt, vähitellen vanhenemaan pääsimme.

Mutta tämä ei kuulu asiaan.

Tahdoin vaan sanoa että sen Sivastoopolin sodan ajalla, kun kaikki minun ikäseni nuoret miehet — oh! mikä minun taas siihen vei — niin, sillä kovalla ajalla olimme täällä Liihallakin kun sodan jaloksissa. Alinomaa vietiin ja tuotiin sotamiehiä kylän kautta ja heitä sitten oli aina meidän kylässä yötä — viisinkymmenin ja toisinaan sadoinkin miehin samassa talossa. Ja meillekin saakka toi joskus myötäinen tuuli tuota kamalata kuulumista kun “aklitsanat” Yhimäkeä ampuivat.

Keskellä tätä pauhaavata sotaa menin myöhäisenä ja sateisena syysiltana Helenan kanssa reisuun.

Kohta saavutti meitä niin pimeä yö “vaikka silmääsi pistä”; no, haamoittihan se tien kohta kuitenkin vähän ja oikeen sitätehden eteenpäin mentiin kunnes kovaa tietä kesti. Mutta äkkiä seisattui hevoisemme kun puulla päähän lyöty ja kävi kovasti kuorsaamaan.

“Susi — se on susi; kats tuoll’ kiiluu silmät!” änkytti Helena kauhulla.

Pelosta vavisten kun virran päällä, kävin rattaille polvilleni, panin käteni ristiin ja rukoelin: “Warjele minua, minun Jumalani, niinkuin silmä-terää; suojele minua sinun siipeis varjossa!”

Helenakin jotain höpisi. Kuuntelen: mainitsee koiran. “Ethän sie luekaan lauantai ehtosiunausta; miksi koirittelet näin kamalalla hetkellä?”

“Luen sutta pois”, sanoi Helena vapisevalla tyyneydellä ja taas höpisi, mutta nyt jo selvän kuultavasti:

        Ptyh koira korpeen,
        Ptyh susi suohon,
        Kontion kotiin,
        Karhun kartanoon!

“Ptyh” sanoessaan hän sylkäsi sudelle. — Hevonen alkoi taaskin käydä ja suden silmät katoisivat. Enkä tänäpäivänäkään voi vielä sanoa mikä vaaran poisti: rukoukseniko, vai Helenan luku.

Comments