Kaverit–Друзья‎ > ‎Jäsenet‎ > ‎Veikko‎ > ‎Kuoman Kaima‎ > ‎

2019-08-28 Tiikin Polttajat

I. Tiikinpolttajat

Uusi Inkeri 17.02.1906 Näytenumero 000

Hauskimpia puolia kansamme luonteessa on se verraton kekseliäisyys, jolla se tuo ilmi enemmän tai vähemmän pisteliästä ivaa tahi vaan viatonta pilantekoa, joka runollisessa muodossa tai tavallisissa tarinoissa, jonkun paikkakunnan tahi henkilön aroista puolista. Usein keksitään jostain kylästä juttu, joka sitten lisättynä ja parannettuna antaa aiheen tekaista sattuvan »köllin», ja sillä innolla sitten kyläläisiä härnätään. asialla on se surullinen puoti, että härnätyt tavallisesti »köllistänsä» ovat äkäisiä, ja se on aiheuttanut monta toraa ja tappeluakin. Itse asiassa ei siitä suuttua tarvitsisi, sillä leikki ja viaton pila eivät ihmiselämässä koskaan ole pahaksi. Ne vaan vaativat samallaista vastiketta: pila pilaa vastaan, ja mies se, joka on ketterämpi kieleltään.

Voisimme luetella montakin köllinimeä kokonaisille seurakunnille ja eri kylille, mutta annamme nyt olla; Kylläpä tulevat vuorostaan esille. Tarkoitus ei ole loukata ketään, lähteissämme näitä tarinoita kölinimistä kertomaan. Luullaksemme ei tästä kukaan ota pahakseen, sillä »hullu leikistä suuttuu», Lukijain huvi on tarkoituksena näillä tarinoilla.

Alottakaamme vaikka Ontrovan kyläläisistä (Skuoritsan seurakuntaa), joita yleensä pilan tarkoituksessa kutsutaan »tiikin polttajiksi». Tästä nimityksestä eivät ontrovalaiset luonnollisesti ole hyvillään, mutta älkää huoliko yhtään, hyvät ihmiset, ei tahdota ollenkaan halventaa teitä eikä teidän Kuuluisata tiikkiännekään, Tarina näet kertoo, että tuo tiikki syttyi kerta palamaan, mutta että saatiin sitten housuilla sammutetuksi. Sammuttaessa kumminkin paloi housuista nappi.

Muuten kuuluu tuosta ihmeellisestä tiikistä saavan Kahdenlaista vettä, puhdasta, ja likaista. Niitä erottaa toisistaan vanha astuvarani, joka viruu keskellä tiikkiä.

Itsessään ei tuo tiikki näytä olevan mikään erinomainen: onhan tuommoinen mutapohjainen ja tummanvesinen, ei lopen suuri eikä lopen pieni. Sitäpaitsi uhkaavat sen anastaa kokonaan pajupensaat, mutta siitä huolimatta se on tullut ontrovaisille rakkaaksi kuin kotiliesi: sen mutaisissa vesissä ovat he usein kuumina kesäpäivinä huuhdelleet varistuneita ruumiitansa.

Kuuluupa siinä Ontrovan tiikissä asustelevan iso valaskalakin, mutta se meni pakoon kun tiikki palamaan syttyi ja muutti Vuitin kylän oraspellolle, niinkuin virressäkin veisataan, että

»Voi kuin hiijen hassust käi
noille Ontrovan emännille,
Ku laskiit suuren valaskalan
Vuitin orahille.»

Ja ontrovalaisten harmia sen pakenemisesta kuvaa myöskin nuorison tekemä laulu:

»Ontrovoist sen valaskalan
tahtoit kiinni pittää;
Koi olt seppä-Mikkoo koton,
eivät voineet mittää.»

Semmoinen on tarina Ontrovan tiikistä. Mutta kait pitänee kertoa myös, mistä tuo Kumma juttu sai alkunsa.

Tiikin laidalla oli ammoisina aikoina seissut sauna, Kerran miesten ollessa kylpemässä hoksasi yksi heistä housujensa syttyneen tulelle, ja temmaten nuo tarpeelliset Kappaleet kouraansa, juoksi tiikille niitä sammuttamaan ja hakkasi veteen. Tuon näki eräs ohikulkeva, ja oli heti valmis levittämään juttua, että tiikki paloi ja housuilla sammutettiin.

Ja nyt kun niitten kylien pojat palatessaan lauvantaiöinä Ontrovasta yöretkiltään (joka on Inkerin nuorison ruma tapa) ja jos ei oikein ole onnistunut, niin he kylän kadulla vetelevät, että

»Emm' myö männeet Ontrovaahe
koirii haukuttammaa,
Myö mänimmä pöksyt olall
tiikkii sammuttammaa.»

Usea on tämän ja monen muun saman tapaisen virren tähden saanut loukatuilta ontrovoisilta kunnon selkäsaunan, niinkuin kävi vielä viimeksi mennä kesänä.

Oras

Comments