Kaverit–Друзья‎ > ‎Jäsenet‎ > ‎Veikko‎ > ‎Kuoman Kaima‎ > ‎

2019-08-28 Seurakunta Pois Elämän Kirjoilta

Taasenko Yksi Seurakunnistamme Pois Elämän Kirjoilta?

Jos ei muut lihavat laula --
Laulan minä laiha poika.

Kohtalon ivaa kaiketi lienee sekin, kun suomalaisuus yhdessä lutherilaisen uskonnon kanssa kulkee kiirein askelin hautaansa kohti niissä seuduin synnyinmaatamme, mitkä aina tulevat tuottamaan kovia kokeneelle kansallemme, tuolle kurjalle Kullervoheimolle ansaittua kiitosta siitä verrattomasta lahjasta, minkä se kykeni antamaan Suomi äitimme runo aartehistoon.

Kohtalon ivaa, ja miksikä muuksi tätä voisimmekaan nimittää, lienee sekin, että juuri ne seudut, mitkä kypsyttivät miehen, joka kauvaksi tulevaisuuteen tähtäämällä kaukokatseellaan yhdessä toisten sen aikuisten valistuneiden pappismiestemme kanssa „hoksasi", että „rajan toiselle puolen" eksynyt pieni heimomme elääkseen jonkinmoista omintakeista henkistä elämäänsä ennen kaikkea kaipaisi kansallisia työntekijöitä: opettajia, jotka olisivat kansalle „luuta sen omasta luusta, lihaa sen omasta lihasta;" miehen, joka lempiajatuksensa toteennuttua eli opettajaseminaarin Perustettua Kolppanassa oli valmis itse sinne menemään, paljon voimia kysyvää, mutta niukalti palkittua työtä tekemään, ja olkoon tässä sanottua -- tekikin työtä innolla ja tuloksilla semmoisilla, mistä aina tulee täkäläinen Suomen suku hänelle kiitollisuuden velassa olemaan, kohtalon ivaa -- toistettakoon se vieläkin kerran, on se, kun juuri ne seudut, joiden jos minkään tulisi meillä suomalaisuuden lippua korkealle kantaa, piankin, jos ei mitään ihmeitä tapahdu, tulevat irtilohkaistuksi pienen pienestä heimostamme... Tarkoitan Länsi-Inkerimme läntisimpiä sopukoita, Warsinkin Kattila -- Soikkola -- Nomasolkkaa ja Kaprion seurakuntia.

Jos käynee uskominen muutamiin epävarmoihin historiallisiin todistuskappaleihin, muutamia vuosisatoja takaperin vielä nykyään umpivenäläisissä Lugan ja Gdovin ujesteissakin (Peipposjärven seutuvilla) piti löytyä jotakuinkin vankan suomalaisen asutuksen. Että nykyisessä Länsi-Inkerissä myöskin suomalaisuus on vuosi vuodelta mennyt alaspäin, sitä todistavat kaikista vereksimmät tilastolliset tiedonannot. Ei siitä liene kovinkaan monta vuosikymmentä kulunut, kun seurakuntia, kokonaisia seurakuntia on kadonnut Länsi-Inkerin suomalaiselta alueelta. Puhumattakaan vuosisataisista asioista, missä ovat esim. Novasolkan ja Soikkolan seurakunnat omine itsenäisine pappineen, lukkarineen ja pappilarakennuksineen?.. Niistä ei ole muuta kuin katkerat muistot jälellä. Ja nyt, kuten luotettavalta taholta kuuluu, pian pyyhittäisiin pois elämän kirjoilta myöskin Kaprion seurakunta. Siellä tästä lähin ei enää tulisikaan omaa pappiansa olemaan, seurakunta Yhdistettäisiin Kattila -- Solkkala -- Novasolkka seurakuntaan. Syyksi sanotaan, että Länsi-Inkerin pieniin seurakuntiin ei tahdo löytää halukkaita pappismiehiä sinne siirtymään -- niukan toimeentulon vuoksi, siksi on pakko yhdistää vieläkin yksi seurakunta ennestään tavattoman laajaan seurakunta-alueesen. Saattaa se olla niinkin. Minulla kun ei ole käsillä kaikkia numeroja, enkä tunne tarpeeksi paljon oloja siellä pannakseni mustaan, vaikka niin mielelläni sikälaisten suomalaisten kurjaa kohtaloa ajatellen sen tekisinkin, niin vaikenen tässä kohdassa kuten muuri.

Mutta eräs seikka sentään minua tässä surullisessa asiassa kummastuttaa. Nyt jos Kaprio tulee yhdistetyksi Kattila -- Soikkola -- Nomasolkka seurakuntaan, uskoisi sentään tulevan kirkkoherran toimeentulon jotakuinkin tyydyttämäksi. Sitä mukaan tulevan papinkin voinee saada jotakuinkin hyvän. (Niin rumalta kuin se kuuluukin, on kumminkin tosiasiana pidettävä, että pappienkin hyvyys tai kehnous seurakunnissa suureksi osaksi myöskin on rahalla ostettua).

Ainakin seurakunnilla, joilla on tarjottavana papillensa monien muiden mukavuuksien lisäksi hyvä palkka, on oikeus valita itsellensä pappi ainakin kolmesta kirkollisen hallituksen ehdottamista „vaalisaarnaajista".

Luotettavalta taholta tulleiden kuulumien mukaan kumminkin näytään riistettävän vaalioikeus yllämainitulta seurakunnalta.

Juttu on semmoinen, että eräs sikäläisistä papeista (nimet jääkööt tällä kertaa mainitsematta, ja nämä eivät olekaan tärkeimpiä asialle) pyysi lukkaria hankkimaan allekirjoituksia erääsen paperiin, että he (seurakuntalaiset) muka kaikki yksimielisesti haluavat kirkkoherrakseen sitä ja sitä. Asianomainen on antanut ymmärtää, „että ainoastaan siinä tapauksessa hän suostuu tulemaan papiksi, jos saa yksimielisen kannatuksen". Tämä kaikki voisi mennä täydestä arvosta: mahdollista kyllä muuallakin seurakunnissa on joskus tällä tavalla menetelty, mutta siinä on vielä eräs mutta...

Pappismies, kenen hyväksi parhaillaan käy agiteeraus, on „tarttulainen", saksalaisen sivistyksen saanut ja liekö edes kansallisuudeltaankaan suomalainen. Hän oleskelee parhaillaan jossakin syvässä Wenäjässä vieraskansalaisten keskellä. Lähes parikymmentä Wuotta sitten hän kyllä on ollut jonkun aikaa apulaisena eräässä täkäläisessä seurakunnassa, mutta silloinkin, kuten äskettäin kuulin erään virkaveljensä mainitsevan, hän puhui vaillinaista suomea.

Sallittakoon kysyä: lieneeköhän hänen suomenkielen taitonsa nykyään siksi hyvä, että hän olisi „mies paikallaan" seurakunnassa, missä ennen kaikkea täytyisi suomalaisuus saada hereille, silloin lutherilaisella uskollakin siellä vasta voisi olla pysyvämpi merkitys.

Tätä kaikkea saapi syystä epäillä. Ja eikö mainittu menettelytapa papin hankkimiseksi monasti mainitsemaani seurakuntaan samalla ole ristiriidassa Länsi-Inkerin rovastikunnassa pidetyn pappien kokouksen päätöksen kanssa kysymyksessä olevasta asiasta, jossa sanotaan:

  1. Katso numero 84 Uutta Inkeriä.

Pappien puutteen poistamiseksi on sanomalehtikirjoitusten ja selontekojen avulla kolkutettava Suomen nuorten Pappien omille tunnoille, tehden yleisesti tunnetuksi sielunhoidon kipeän tarpeen rovastikunnassa".

Minkätähden ei pysytäkään mainitussa päätöksessä?.. Ehkä onnistuttaisiinkin saada Suomesta päin, tahi paljon mahdollista Inkeristäkin joku nuori ja innokas pappismies menemään länsirajoillemme. Se olisi voitto semmoinen, mistä koituisi suurikin siunaus sikäläisten kansalaistemme elämälle.

Yleensä pitäisi meidän enemmänkin puhua julkisuudessa Länsi-Inkerin seurakunnallisista oloista. Jos missä, niin siellä tulisi saada paljon parannuksia toimeen, muuten hyvinkin pian "hukka perii".

Lopuksi sallittakoon vielä asianomaisilta kysästä: onko edes välttämätöntäkään tällä haavaa "pyyhkiä yksi seurakunnistamme pois elämän kirjoilta?.."

Aatu Haltsonen

Comments