Kaverit–Друзья‎ > ‎Jäsenet‎ > ‎Veikko‎ > ‎Kuoman Kaima‎ > ‎

1906-11-18 Hyvän Tekijäisiä

Hyvän Tekijäisiä

Kuten ehkä muistettanee, teki suoleen Matoksin entinen tanssina Läärä itsensä syypääksi semmoiseen laittomuuteen, että viime vuonna pidätti itselleen »hyväntekijäisiksi» osan niitä apurahoja, joita, rivunu jakoi sodassa olevien miesten perheille. Siitä syystä Läärä pantiin heti viralta pois, kun ne 15 vaimoa nostivat kanteen häntä vastaan. Kyllä Läärä antoi anastamansa ruplat sitte poiskin, mutta oikeusjuttu kulki edelleen, ja vihdoin viime lokakuun 27 p. asia oli esillä oikeuspalatsissa. Siellä esiintyi todistajina kokonaista 17 Vuoleen muijaa oikein omissa kansallispuvuissaan, joka herätti herrojen suurta huomiota, mutta samalla herätti suurta lystiä se säikähtynyt ja juro käytös, jota muijat osottivat. Kaikkihan he olivat ensi kertaa tällaisissa kolinoissa, ja arvattavasti Nsea heistä ensi kertaa eläissään myös kaupungissa. No, eihän se mikä ihme.

Tuomio Läärän jutussa oli: virasta eroittaminen ja 30 ruplaa sakkoa, tai varojen puutteessa 2 viikoksi istumaan. Kirjuri pääsi syytteestä vapaaksi.

Sopisi ottaa Läärän muistakin luottamustoimista tarkempi selvä, mutta olkoon tällä kertaa.

Kuoman Kaima

Comments