Kaverit–Друзья‎ > ‎Jäsenet‎ > ‎Veikko‎ > ‎Kuoman Kaima‎ > ‎

1906-11-18 Beanien Elostelua

Beanien Elostelua

Minäpä en pääse irti niin hevillä, siitä vanhasta virsikirjasta. Vetäneekö vanha virma vai mikä. Voisin vetää siitä tekstiä vaikka mmm asiaan, niin tyhjentyrnättömäksi lähteeksi olen sen havainnut. Ja lempivirrestäni, »kullaiseste» A. B. Crstä alan taaskin.

Sen toinen värssy näet sanoo

»Beanit nyt elävät ilkiäst',
Käytä sinä itses siviäst'.»

Se on varoittava ja opettava sana, jonka suosittaisin varteen otettavaksi kaikille meidän Deaneillemme.

Kysytte kenties, mikä otus se beani sitten on. Mutta eikö se liene samaa kuin suomeksi sanotaan -- peijoonit. Sitä luuloa minussa vahvistaa tuo tuntuva yhtäläisyys sanasoinnussa kuin myöskin se totuus, että peijoonit elävät juur' ilkiäst

Täytyy mielipahoikseni tunnustaa, että meillä löytyy paljon tuommoisia peijooneja. Ja ilkiästi ne elävät, se on totinen tosi. Karmooni kainalossa ne lorvehtivat pitkin kujia ja teitä, huutaa hoilaten rivoja veisujansa, häpeämättä ketään vastaantulijaa. Hyvä vielä kun kunnialla sivu laskevat. Kun tietävät jossain olevan näät, niin ensin tiedustavat, paljonko sinne on varustettu viinaa. Jos ci ole kuin pari mitätöntä ämpäriä, niin peijoonit viisaassa neuvossaan päättävät, ettei sen vertaisen takia ansaitse mennä koko kostiloihin. Minusta onkin parasta, etteivät mene.

Mutta yhtä minä ihmettelen. Sitä nimittäin, että miksi ollenkaan hankitaan häihin ja pitoihin tuota ilettävän haisevaa ruunun roskaa, kun sitten aina käy niin, että beanit elävät ilkiöt'. Eräissäkin häissä joku sellainen peijooni vetäsi toista seipäällä vasten otsikkoa niin hapraaasti, että sitten joukolla, kuunneltiin, tokko tuo enää oli liengissäkään. 3e junlallinen toimitus t,2,--nantui erään sellaisen Elikon liäissä, joka katkoi sen itselleen saneen suureksi kunuiakLi, sillä lian itsekin ennen nuorra. miessä aileszaan ali nvvin tottunut ja kalukas kaikellaiseen »kätten väällela,-kemiseeu.»

Mutta »käytä sinä itses siviäst.» Sen ovat, kiitettävä asia kyllä, useat nuorista naimakengillä kulkevista miehistämme ottaneet varteen. Eivät ole häihinsä kirousta hankkineet, vaikka nuo peijoonit ovat heitä siitä pilkkailleet. Siitä minä, itse kuoman kaima, heille annan julkisen kiitoksen, ja te ymmärrätte hyvin, mitä se semmoinen kiitos maksaa. Se on kuin olisitte saaneet solkkovoin hopeassa. Käyttäköön vaan tästäpuoleen yhä useampi haansa siviästi, ilman viinoja, niin lopulta muuttuvat kaikki pidot raittiiksi.

Toinen tilaisuus, jossa peijoonimme itsensä aivan ilkeästi käyttävät, «ll arvannosto. Jo viikkoja ennen arvannostopäivää katsovat nuoret miehet oikeudekseen, jopa pyhäksi velvollisuudekseen, kävellä ympäri kyliä jouten ja hienossa tai paksummassa topeskassa, viettämässä muka kultaisen vapauden viimeisiä päiviä. Eikä heidän mellastamistaan panna pahaksi, ovathan he ukkoparkoja, »nekryytlöi», joita pitää armahtaa; kohtahan se ruunun harmaa viitta heidän hartioilleen pannaan.

Mutta sitte vasta se paras elämä alkaa, Kun lähdetään arpaa nostamaan. Matkalla jo riehutaan kuin seitsemän rajapirua; ollaan viiteen kopekkaan viinoissa mutta ruplaan räyhätään. Ei ennä välitetä ammattiloista, eikä esivallasta, katsokoot vaan etteivät saa »nekryyttilöiltä» vasten pläsiä. Monet silloin itsensä kunnostavat km, särkevät rahteereista astiat, tappelevat ja ovat kuin hullut, jotka täytyy nuoriin sitoa ja kuljettaa kuin nurjinta anarkistia. Xiin on taasen käynyt tänäkia syksynä useassa paikassa.

Ainoa paikka, missa ei ollut tilaisuutta, vaikka jialua tietenkään ei olisi puuttunut, oli Pietarin piirin arvannostopaikka. Arvannosto tapahtui näet niin komeassa kohdassa, kuin aateliskokouksen juhlasalissa. Ja siellä ei käynyt toki laatuun millainenkaan rivous. Kaikki meni kauniisti kuin kaavilaisten tanssi.

Siveätä käytöstä neuvoisin vastedes kaikille niille nuorukaisille, jotka arvannostoikään tulevat.

Kuoman Kaima

Comments