Kaverit–Друзья‎ > ‎Jäsenet‎ > ‎Veikko‎ > ‎Kuoman Kaima‎ > ‎

1906-10-07 Semstvon Rahat

Semstvon Rahat

Uusi Inkeri 07.10.1906 Numero 93

Niinkuin lehdessämme ylempänä on kerrottu, on Pietarhovin semstvo myöntänyt Kolppanan seminaarin ylläpidoksi vuosittain 1'000 ruplaa ja päättänyt puolestaan yhtyä kannattamaan anomusta, että läänin semstvo myöskin varoistaan antaisi kannatusta samaan tarkotukseen.

Samalla kun ylen suurella tyytyväisyydellä ja korkealla mielihyvällä merkitsen muistiin tämä asian, joka tekee kunniaa Pietarhovin semstvon ylevälle ja järjelliselle ajatuskannalle, tahdon myös merkille panna sen seikan, että mainitussa

Pietarhovin semstvohallituksessa onkin Inkerin talollissääty edustettuna paremmin kuin missään muussa semstvossa.

Kunnia ylläkerrotusta päätöksestä tuleekin suurimmassa mitassa heille. Kiitos teille, aikaanne ymmärtävät miehet, ja eläköön Pietarhovin semstvon kokous, joka on hallituksensa esitykseen suostunut.

Mutta sitte on minun merkittävä muistoon myöskin eräs toinen päätös, jonka on tehnyt Lyyssin semstvon upraava.

Se on anotun avun Kolppanan seminaarilta kieltänyt.

Siihen voi olla muitakin syitä, kuin ainoastaan 4:nnen piirin maapäällikön epäedullinen lausunto. Eiväthän muut Lyyssin piirin kunnat puolestansa tehneet mitään anomustakaan avustuksesta seminaarille, paitsi Wuoleen Matoksin kunta. Kelttolaiset suorastaan kieltäytyivät sitä tekemästä, toksovalaiset kyllä lupasivat tehdä, mutta eivätpä näy tehneenkään. Kun niin vähän oli kannatusta väestön puolelta, eikä Lyyssin upraavassakaan ole talonpoikaista edustajaa suomalaisista, niin kummakos, jos jonkun maapäällikön kiero lausunto otettiin varteen.

Mikä minua enimmän tuossa lausunnossa kummastuttaa, niin se on se kohta, jossa

maapäällikkö sanoo, ettei Kolppanan seminaarista ole tullut yhtäkään kasvatusopillisesti hyvin valmistettua opettajaa.

Ja kuitenkin, jollei muistini vallan petä, samainen maapäällikkö eräässä juhlallisessa tilaisuudessa ja juhlamielellä julkisesti ihan pilviin saakka ylisti erästä Kolppanan seminaarin päättänyttä opettajaa, sanoen että se on »ensimäinen koko ujesdissa!» Sen ylistyksen mielelläni suon asianomaiselle, mutta lisään puolestani, että Lyyssin piirin Kolppanalaiset opettajat, mikäli kokemus entisiltä vuosilta aina näihin saakka on opettanut, ovat kaikkikin olleet eteviä alallaan, ja aina saavuttaneet kouluissansa hyviä tuloksia.

Mistä siis tuo maapäällikön moittiva lausunto?

Parempi kun olisi suoraan sanonut, ettei Lyyssin semstvolla ole rahoja,

että kassa on tyhjä

-- kas se olisi ollut rehellistä puhetta, sen minäkin olisin ymmärtänyt. Sillä todellakin niin köyhää semstvoa kuin Lyyssin, ei liene monta tavattavissa.

Köyhyys ei ole koiruus!

Kuoman Kaima

Comments