Kaverit–Друзья‎ > ‎Jäsenet‎ > ‎Veikko‎ > ‎Kuoman Kaima‎ > ‎

1906-03-25 Iloinen Surujuhla

Iloinen Surujuhla.

Uusi Inkeri 25.03.1906

Maailmassa löytyy kaikellaisia hullunkurisuuksia. On olemassa hopiaiset piipun vasket, tuomiset pajut, punainen muste y. m., ja sen lisäksi vielä löytyy iloinen surujuhlakin. Semmoinen vietettiin tässä äskettäin eräässä Paulovskin lähellä olevassa kylässä.

Oli näet kuollut eräs isäntä, joka ennen kuului lahkolaisiin, vaan oli sitten niistä luopunut, ja lausunut tahtonsa olevan, ettei hänen kuoltuaan saa hautajaisissa eriseuroja pitää.

Mutta vainajan pojat siitä huolimatta kokosivat koko liudan siskoja ja veikkoja "valvojaisiin" ruumisarkun ääreen.

Alettiin puoliyöstä ja jatkettiin toiseen kukonlauluun.

Miehet valkeissa paidoissa ja naiset valkeissa röijyissä, Pappiveikko saarnasi ja veisattiin ensin vanhasta virsikirjasta sekä vihdoin erinomaisia virsiä tulisella tanssinuotilla.

Wälillä aina naiset kimakan oudolla äänellä kiljahtelivat aih! aih! miehet taas koleasti ääntelivät auh! hau! Ja toisinaan huudettiin "elämä, elämä! autuus, autuus!" Veisatessa huojuttiin kuin heinä tuulessa tai kuten meren aalto.

Se nyt ei vielä ollut sitä iloa, mutta tuli se perästä sekin, kun käytiin oikein parittain tanssimaan. Saarnaaja pyörähteli kannoillaan ja pui nyrkillään lattiaa. Lopulta keikuttiin niin ankarasti, että päät oli märkänä ja itse melkein pyörryksissä.

Ja tule ja katso, sen sauvat aikaan, että lattia meni rikki siinä temmellyksessä, ja piti korjata seuraavana päivänä.

Kuuluivatpa menneen innostuksessa niinkin pitkälle, että pieksivät ja pureskelivat toisiansa, ja taisipa se maistua, koska huusivat:

"voi sitä autuutta, kun nyt on hyvä olla!"

Liekö huomanneet ollenkaan, että kuollutkin tuota jumalatonta menoa kauhistui. Se varmaan kääntyi toiselle kylelleen!

Aamulla kokoontuivat sukulaiset ja ystävät taloon, aikoen hekin laulaa, mutta uudesta virsikirjasta. Mutta seuralaiset ajoivat heidät pellolle, kastien heitä veisaamaan puiden ja kantojen luo. Wielä ruumista viedessä kuului kylän kadulla:

aih! voih!

Semmoinen se oli se iloinen surujuhla meidän valistuneella aikakaudellamme, sivistyneen maailman liepeillä. Mistä ihmeestä moinen himphamppu voi ihmisten mieleen tulla, on minulle käsittämätöntä.

Kuoman Kaima

Comments