SUOMEN Kirkko

Uusi Inkeri 22.02.1906 Numero 1

Juuri kun olin saanut viime kirjeeni painoon pistetyksi, äkkäsin "Helsingin Sanomissa" erään uutisen, joka sai minut Pitkäksi aikaa funtieraamaan, missähän sen kärki oikeastaan piilee. Ei se ollutkaan itse uutinen, joka veti huomioni puoleensa, sillä tunsinhan sen, kuten monet muutkin hyvät asiat jo niiden syntyessä, mutta sen nimi ja päällekirjoitushan se tuntui minusta tosiaan "omituiselta". Uutisen olivat "Sanomat" lainanneet saman kaupungin rutivanhollisesta lehdestä, jolle se taas oli passitettu täältä pyhästä Pietarista pitäin. Nyt on se lopulta minun näpissäni ja kuuluu kokonaisuudessaan kuin alla on räntättynä:

Omituinen ehdotus.

Suomalaiset papit Inkerinmaan itäisessä rovastikunnassa ovat nyt koossa olevalle pappissynoodille jättäneet ehdotuksen, että kaikki Pietarin hiippakuntaan kuuluvat suomalaiset seurakunnat erotettaisiin omaksi, kuitenkin saksalaisen konsistorion alle kuuluvaksi suomalaiseksi konsistorioksi, jolla olisi oma ali-intendenttinsä ja suomen kieli virallisena kielenä.

Sitä paitsi on nostettu kysymys ehtoollispakon poistamisesta ja sivili-avioliiton käytäntöön ottamisesta.

Olen nyt viikkokauden miettinyt ja lukenut, lukenut ja miettinyt sen seitsemän kertaa pääni ympäri, missä kohdinhan ehdotus olisi "omituinen". Siinäkö, että maantua "ajan merkit ja tunnustukset", koska se pyrkii päästä irralleen saksalaisten hengenveljiensä talutusnuorasta, vai siinäkö, että pappimme vihdoinkin tahtovat virallisena kielenäänkin ruveta käyttämään sen kansan kieltä, jota he palvelevat? Wai kysymys ehtoollispakon poistamisesta tai siviili-avioliitostako

niin kovin kummastuttanee Suomen viinapatruunain ja rahapomojen leveäliepeistä äänenkannattajaa?

Mitä ja missä on siis "omituista?"

Minusta päinvastoin vain tässä yhdessä asiassa, nimittäin, ett'eivät kaikki Inkerin suomalaiset papit, vaan ainoastaan osa heistä, jo ammoin ole suvainneet esiintyä suomenkielisinäkin niin sisälle kuin uloskäymisessään, niin kodeissaan kuin virkatoimissaan, vaikka se tähänkin asti varsin suuressa määrin olisi ollut mahdollista. Paljoa paremmin olisivat silloin lampaatkin paimenensa omikseen tunteneet, paljoa paremmin olleet pappilat seurakuntien nimien pyrintöjen ja henkisen elämän keskuksina, eikä kuten nyt vieläkin muutamat,

muistuttamassa saksalaisen veljeskunnan keskiaikaisia ritarilinnoja,

joiden suljettujen porttien sisällä kaikuvat lakkaamatta kansan korvalle oudot ja todella "omituiset" der, die, das, vieläpä eräissä paikoin kaikki baabelin suuressa kieltensekoituksessa syntyneet äänet, paitsi suloista suomea.

"Omituista" saattoi olla se, etteivät arvoisat sielunpaimenemme näin huutavia epäkohtia ennemmin älynneet, tai jos lienevätkin älynneet, eivät ainakaan sen kovemmin asiaan kiinni käyneet. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Ilo on oleva suuri kun yksikin ihminen väärältä tieltä "itsens' ympärins' kääntää" -- sitä suurempi, jos sen nyt tekee koko kansamme papisto. Katso suuri ilosanoma käy kautta Inkerin -- suomalainen papistomme aikoo perin pohjin suomalaistua ja sitäpaitsi astua parissa aikamme kipeimmässä kirkollisessa uudistuskysymyksessä askeleen, joka ei ole niinkään tavallinen kuolevaisten parissa!

Kuoman Kaima