Kirppu ja kärpänen

KIRPPU JA KÄRPÄNEN.


Siihen aikaan kun ne  huonot vuodet olivat, oli
Leininmäellä  niinkuin  muuallakin suuri  puute
elatuksesta.  Älkää  luulkokaan, että  puutetta
tunsivat  ainoastaan  ihmiset  ja  raavaat;  ei
suinkaan,--se tuntui  talon pienimpiin eläimiin
asti.  Hämähäkit haihtuivat,  torakat kuolivat,
kärpäset  lentelivät nälissään  ja kirppujenkin
elatus rupesi hupenemaan.

    Silloin   päätti   eräänä   päivänä   kaksi
    kuomasta,   kirppu   ja   kärpänen   lähteä
    etsimään   muualta   parempia   oloja.   He
    kuulivat   puhuttavan   Pietarista,--   sen
    sokerista   ja  rasvasista   puotimiehistä.
    Vaikka   matka  peloitti--sillä   he  eivät
    olleet  tottuneet  omin  päin  niin  pitkiä
    reisuja   tekemään,    läksivät   kumminkin
    kulkemaan.  Mutta kirppupa  ei jaksanutkaan
    niin sukkelaan hyppiä,

    että   olisi  kärpäsen   rinnalla  pysynyt.
    Kärpänen  läksi edellä  lentää sihistämään.
    Kului siinä päiviä  ennenkuin hän Pietariin
    pääsi.  Matka   on  pitkä   ja  kärpänen--,
    tietäähän  sen,   kuinka  kovasti   se  nyt
    jaksaa lentää. No  tulipahan tuosta viimein
    kuitenkin  Pietariin.--  Voi sitä  komeutta
    ja   prameutta,   kadutkin   noin   leveät,
    rakennukset ylettyvät pilviin asti.

    Lentää    suhahtipa     kärpänen    eräästä
    avonaisesta ikkunasta sisälle. Siellä juuri
    aamiaista  pöytään  laitetaan.  Ukolla  oli
    nälkä. Hänkös nenineen ruu'an ääreen.

Mutta  ajatelkaas   hänen  hämmästystään:  yksi
palvelijoista   juoksee  hänen   kimppuunsa  ja
uhkaa verkolla  kiinni kaapaista.  Hänkös siitä
ikkunaan,  mutta   voi  onnettomuutta,   se  ei
ollutkaan  avonainen. Jäsenet  vaan jäsähtivät,
kun  hän siihen  suin  päin  syöksyi. Ei  ollut
siinä  aikaa   voivottelemaan.  Vähissä  hengin
pääsi hän vihdoin avonaisesta ikkunasta ulos.

"Ohhoh!"   huokasi  raukka   käytyään  istumaan
naapuritalon ikkunan puitteelle.

Jo rupesi päivä iltapuoleksi käymään, eikä ukko
ollut  vielä  leivän sirua  tyhjään  malkkiinsa
saanut, sokerista puhumattakaan.

"Kah!"   huudahti  hän   äkkiä.  Juuri   siihen
huoneesen, jonka ikkunassa hän kökötti, tuotiin
samovaari pöydälle.  "Vihdoinkin saan sokeria!"
arvelee  matkalainen  ja syöksee  suoraa  päätä
sokeriastian reunalle.

"No  mutta  ovatpa hävyttömiä!"  voihkasi  hän,
nähtyään sen peitetyksi vaatteella.

Koetti   äijä  vielä   sen  päivää   Pietarissa
onneaan, mutta  kaikkialla kävi  yhtä hullusti.
Eräässä  talossa istui  hän marmorisen  Pietari
Suuren  nenällä,  niin   kauan  kuin  talonväki
oli  iltasella, arvellen,  että  lapa nuo  ovat
ensin syöneet,  niin saampahan  sitten rauhassa
aterioida.  Hänen  kauhistuksensa oli  ääretön,
kun talonväen herjettyä,

    ruoka heti korjattiin pois, vieläpä vietiin
    pöydältä   vaatekin   niin,  ettei   leivän
    siruistakaan jäänyt muuttolaisparalle.

Jo  tuli  ikävä   kotiin  takasin.  Hän  muisti
kuin  kylässä  usein ruuan  annettiin  pöydällä
läpi yön  seista, muisti  kuin hänen  oli ollut
hauskaa  pöydällä   käyskennellä  maistelemassa
niistä kaalitipoista,  jotka syöjien lusikoista
tipahtelivat. Ja  kun nälkä yhä  enemmän rupesi
vatsassa  vonkumaan,  lähti  hän  aika  hamppua
takasin kotikylää kohden viuhtomaan.

Pulkkalaan   tultuaan   pistäysi   hän   siihen
"trahteeriin",    jossa   tiesi    suomalaisten
matkalla ravitsevan  itseään. Suureksi ilokseen
huomaa   hän   kirppu-kuomansa  istuvan   erään
lihamiehen kauluksella.

"No  hyvä   päivä,  kuomaseni!"   huudahti  hän
riemastuen.

"Jumal'antakoon,"  vastasi   kirppu  nähtävästi
närkästyksissään  siitä, ett'ei  kärpänen ollut
malttanut  häntä  odottaa, kun  yhdessä  kerran
matkustaa olivat päättäneet.

"No,   mitä  kuuluu?"   kysyi  kärpänen   vähän
hämillään huomattuaan toisen närkästyksen.

"Hyvää  vaan,"  virkkoi taasen  kirppu,  "johan
tämä matka nyt  luisuu kun tämän matkakumppanin
löysin.

"Minä olen  jo kotimatkalla, kuoma.  Ei kannata
sinne   mennä.  Nälkäänhän   ne  näännyttävät,"
vakuutti  kärpänen.  "Lähdetään yhdessä  kotiin
takasin!" lisäsi hän.

"Sinun   kanssasi   minä   läksisin",   virkkoi
kylmästi  kirppu. "Minulla  on nyt  parempaakin
seuraa."    Sinne   katosi    kirppu   pullakan
lihamiehen  kauluksen  alle,  jonka  liikkeistä
kärpänen  harmikseen  näki,   että  kirppu  oli
suuruksella.  Ja  niin he  erosivat.  Kärpänen,
joka  tämän  jutun   on  kertonut,  ei  sanonut
tietävänsä, kuinka kirpun oli käynyt,

    mutta kyllä hän  arveli kirpun tuon samasen
    lihamiehen  seuralaiseksi ruvenneen,  koska
    ei takaisin  palannut milloinkaan. Kärpänen
    taasen   eleli   iloisena  ja   onnellisena
    kuolemaansa asti Leininmäellä. Niin harvoin
    kuin   hän  siellä   saikin  sokeria,   oli
    hän  kuitenkin  kohtaloonsa tyytyväinen  ja
    kehoitti lapsiansa samaan.

Comments