Juttu, jota naiset eivät saa lukea

JUTTU, JOTA NAISET EIVÄT SAA LUKEA.


Konsuli  A.  oli  naimisissa  nuoren,  suloisen
ranskalaisen kanssa.  Hän oli  tutustunut neiti
C:n  kanssa  Pietarissa, voittanut  kaunottaren
sydämmen ja tuonut  hänet voitokkaana sankarina
kotikaupunkiinsa.  Onnellisina  elelivät he  jo
toista  vuotta   yhdessä,  tosin  pariisittaren
oikut    välistä   nostivat    pilvenhattaroita
avioelämän kirkkaalle taivaalle,

    mutta  konsuli   oli  löytänyt  erinomaisen
    keinon, millä hän  ne aina poisti ennenkuin
    uhkaaviksikaan ehtivät kasvaa. Hän tunnusti
    silloin   aina  olevansa   väärässä,  pyysi
    anteeksi   vaimoltaan,  ja   tämä,  tuntien
    itsensä   olevan   väärässä,   tuli   ensin
    noloksi,   rupesi   sitten  nauramaan,   ja
    aurinko paistoi  taasen entistä kirkkaammin
    Mutta sattuipa tapaus,

    joka   häiritsi  konsulin   perheonnen.  He
    olivat  aina toivoneet  tilaisuutta, päästä
    joksikin  aikaa  Pariisin  ihmis-pyörteessä
    oleskelemaan, mutta  konsulin monimutkaiset
    ja  usein  kireätkin  asiat  estivät  yhäti
    heitä matkalle  lähtemästä. Mutta  nyt tuli
    äkkiä  tärkeä  asia,  joka  vaati  konsulia
    pikemmiten Bordeauxiin lähtemään; tilaisuus
    olisi nyt ollut Pariisissakin käväsemään,

    mutta  suureksi onnettomuudeksi  oli nuoren
    rouvan tila sellainen,  ettei hän mitenkään
    voinut  mukaan  lähteä.  Ei  auttanut  muu,
    kuin  että  konsuli yksin  lähti  matkalle.
    Kun   hänellä  ei   aikaa  ollut   tuhlata,
    päättikin  hän  lähteä   heti  paikalla  ja
    kiireellisten   valmistusten  jälkeen   oli
    konsuli jo rautatieasemalla nuoren vaimonsa
    saattamana.

    Vielä          muutamia          herttaisia
    hyvästijättösanoja,  kello   löi  kolmannen
    kerran,  konduktööri  vihelsi,  mutta  mitä
    nyt!  Rouva  hyppäsi  äkkiä  lähemmäs  sitä
    avonaista ikkunaa,  jossa konsuli  istui ja
    vapisevalla  äänellä huudahti:  »Älä Herran
    tähden kysy keneltäkään Pariisissa, mikä on
    Ravallaque  de  Paris.» Veturi  vihelsi  ja
    juna läksi.

»Älä  Herran tähden  kysy  Pariisissa, mikä  on
Ravellaque de  Paris,» tuumaili  konsuli. »Mitä
hän sillä  tarkoitti? Miksei hän  siitä minulle
mitään virkkanut?»

Kauan arveli  konsuli tuon  salaperäisen neuvon
tarkoitusta   Jo   rupesi   häntä   koko   asia
suututtamaan,  ja   tavattuaan  vaunussa  erään
tuttavan, unohti hän koko asian sillä kertaa.

* * * * *

Konsuli  A. on  Pariisissa.  Hän päätti  viipyä
viikon    päivät   »maailman    pääkaupungissa»
ja   koetti   käyttää   aikaansa   niin   hyvin
kuin   mahdollista.  Milloin   käyskenteli  hän
boulevardeilla,   milloin    teki   visiittejä,
milloin  istui teatterissa  tahi oli  kaupungin
merkillisyyksiä  katsomassa. Eräänä  iltana oli
hän  vaimonsa  lapsuudenystävän madame  de  P:n
luona pidoissa.

    Madame  de  P.   oli  sivistynyt,  erittäin
    vilkasluontoinen ja  hauska nainen. Hänestä
    tarttui koko iloinen  tuuli koko seuraan ja
    reipas  tanssi,  vilkas keskustelu  oli  jo
    paraimmillaan. Konsuli tanssi Madame de P:n
    nuoren, kauniin tyttären kanssa franseesia.
    Puhuttiin   siinä  teatterista,   puhuttiin
    konsulin  kaukaisesta   kodista  ja  muusta
    sellaisesta,

    mikä   kielelle    sattui.   Äkkiä   johtui
    konsulille  mieleen  Ravellaque  de  Paris,
    jonka  hän   jo  oli  aivan   unohtanut  ja
    hän   kysästä   tokasee:  »voitteko,   hyvä
    neiti,   sanoa,  mikä   on  Ravallaque   de
    Paris.  Tuli  ja   leimaus!  Neiti  de  P.,
    joka  äsken   vielä  niin  veitikkamaisesti
    oli  konsulille  hymyillyt,  niin  lämpimiä
    pariisilaissilmäyksiä antanut,

    hän     mulautti    nyt     loukkaantuneena
    tuimasti  silmiään, katsahti  halveksivasti
    kavaljeeriinsa  ja  läksi  kiirein  askelin
    kesken   franseesia    toiseen   huoneesen.
    Yleinen  häiriö  ja  hämmästys  oli  tuosta
    seurauksena.  Konsuli   joutui  tapauksesta
    niin hämilleen,  ettei hän  sanaa suustansa
    saanut.   Ja  hän   huomasi,  kuinka   joka
    puolella salaperäisesti kuiskailtiin,

    hänelle   äkäisiä  silmäyksiä   heitettiin.
    Hetkisen  päästä astui  madame  de P.  itse
    häntä kohden, jäykkänä ja juhlallisena kuni
    ruhtinatar.

»Pyydän  anteeksi, arvoisa  herra, mutta  tämän
jälkeen   on   meidän   välillämme   seurustelu
mahdotonta.»  Hän  kumarsi jäykästi  ja  läksi.
Konsuli löysi ainoan  pelastuksensa siinä, että
kiireimmiten  läksi päällysnuttuansa  etsimään,
viskasi  sen harteilleen,  tempasi hattunsa  ja
keppinsä,  ja  oli  nopeammin  kuin  tavallista
kadulla.

»Mitä  hittoa tämä  nyt  on!»  sai hän  vihdoin
äännähtäneeksi.  »Mitä  se  nyt on  sitten  tuo
pirullinen  Ravallaque de  Paris? Mutia  olkoon
mitä  hyvänsä,  kyllä  minä sentään  olin  aika
aasi  tehdessäni sellaisen  kysymyksen nuorelle
naiselle. Ties hiis,  mitä hävytöntä lienekin!»
Hän läksi hitaasti astelemaan asuntoansa kohti,
sytytti sikarin ja tuumaili.

     Mutta  minkä enemmän  hän asiata  aprikoi,
     sen rauhattomammaksi hän tuli.

Sattuipa      hänelle     vastaan      tulemaan
harmaatukkainen,  ketteräjalkainen herra,  joka
pyysi hänen sikaristaan tulta omaansa.

»Jos  kysyisi tuolta,»  ajatteli konsuli.  »Hän
ei  siitä  loukkaannu, vaikka  se  hävytöntäkin
olisi.»

Ojentaessaan   sikarinsa    vanhalle   herralle
virkkoi hän siis: »Sallitteko, että teen Teille
pienen kysymyksen?»

»Olkaa niin hyvä,» vastasi ystävällisesti vanha
herra,  nykien  paraillaan  ensimmäisiä  savuja
syttyneestä sikaristaan.

»Mitä on Ravallaque de Paris?»

Ei  tarvinnut   konsulin  toistaa  kysymystään.
Vanha   herra   sylkäsi   vimmastuen,   viskasi
havanna-sikarinsa   lokaan,    pyörähti   hänen
luotansa  ja meni  niin että  »tukka löyhki  ja
palttoo hulmusi.»

»No  nyt on  hitto!» ärjäsi  itsekseen konsuli,
tuijottaen poistuvan vanhuksen jälkeen. Tämähän
rupeaa  käymään kiusalliseksi.  Mitä se  sitten
on?

Hän aikoi  lähteä kotiin päin, mutta  ei saanut
enää rauhaa  Hän oli niin äkänen,  että puristi
nyrkkiä  ajatuksissaan  rakkaalle  vaimollensa,
joka  oli  hänet tällaiseen  pulaan  saattanut.
Samalla  kuin  uteliaisuus yhäti  kasvoi,  tuli
hänen tilansa yhä tukalammaksi.

»Enhän  saa yöunta,  jos nyt  nukkumaan menen»,
ajatteli  hän ja  päätti ottaa  asiasta selvän,
maksoi  mitä  maksoi.  Mutta kuinka?  Hän  näki
poliisin seisovan kadun kulmassa.

»Ahaa»,  ajatteli  hän.   »Tuolta  nyt  ainakin
siihen vastauksen  saan, hän ei  siitä ainakaan
voi loukkaantua».

Konsuli lähestyi poliisia.

»Suokaa anteeksi, että häiritsen», alotti hän.

»Mitä  vielä,»  vastasi  kohteliaasti  poliisi,
»kuinka on minulla kunnia olla Teille avuksi?»

»Minä olen muukalainen,»  alotti konsuli, »olen
ensi  kertaa  täällä Pariisissa.  Satunnaisesta
syystä   pyytäsin   Teitä  vastaamaan   minulle
pieneen kysymykseen.»

»Minä pyydän »

»Tahdotteko tehdä hyvin, sanoa minulle, mitä on
Ravallaque de Paris?»

»Mitä!»  virkkoi poliisi,  mutta hänen  lempeät
kasvonsa  yrmistyivät,  ja  ojentautuen  pitkin
pituuttaan jäykäksi  kuin vahtisotamies, lausui
hän   käskevällä  äänellä:   »Herra  hyvä,   Te
seuraatte minua poliisikonttooriin».

»No mutta ?»

»Ei sanaakaan enää!»

Turhaan  yritti   konsuli  selityksiin  ruveta.
Ensiksi ei  hän säikäyksestä ja  yhä kasvavasta
sekavuudesta  tahtonut saada  kieltä palvelusta
tekemään,  toiseksi  tukkesi  poliisimies  heti
paikalla hänen  suunsa, kun  hän jo  oli alkuun
päästä

Tultiin   poliisikonttooriin.  Saattaja   pyysi
konsulin  astumaan erääsen  hämärään huoneesen,
joka  kyllä oli  jotenkin  siisti, mutta  jossa
ikkunat  olivat  lujasti  raudoitetut;  ovenkin
pani   poliisi   mennessään   kaksinkertaisesti
lukkoon.  Hiki virtasi  konsulin otsalta  hänen
heittäytyessään  kovalle   sohvalle,  ajatukset
liitelivät kuni myllynpyöränä päässä,

    eihän    saanut   vyyhdin    päästä   alkua
    kiinni,  eikä loppua  löytänyt. Kauppa-asia
    Bordeauxissa huomenna, kaunis  neiti de P.,
    vaimo kotona ehkäpä  kuinka sairaana Kaiken
    tuon lisäksi tuli vielä hirveä jano

Jo avattiin ovi, sisään astui äsköinen tuttava.
Hän ei sanonut  sanaakaan, viittasi vaan vankia
perässään  astumaan.   Konsuli  astui  poliisin
perässä pitkän  jymisevän holvikäytävän toiseen
päähän.  Ovi avattiin,  ja he  astuivat suureen
eteiseen, jossa kymmenkunta poliisimiestä istui
hauskasti  keskustellen.  Mutta  heidän  sisään
astuttuaan  vaikeni   keskustelu  kuni  ukkosen
lyömällä,

    halveksivalla  ivalla  ja muutamat  melkein
    petomaisella     kostonhimolla    konsuliin
    tuijottivat;    hän   voi    lukea   heidän
    kasvoissaan  sanat:   tuoko  se   siis  on?
    Kylläpäs satuit!

Poliisi  avasi  ison  oven  ja  käski  konsulin
astumaan   sisään.  Suuressa   virastohuoneessa
istui   vanhanlainen    harteva   mies,   jonka
rypistettyjen,   mustien   kulmakarvojen   alta
pienet   mutta    pelottavan   terävät   silmät
vilkuivat.  Hänen kummallakin  puolellaan istui
virkamies  virkanuttu  päällä.  Salin  nurkassa
oikealla  istui vielä  pöydän ääressä  kuivunut
virkamies,

    joka,  jättäen  työnsä, rupesi  ivallisella
    hymyllä salaa konsuliamme tarkastelemaan.

»Astukaa lähemmäs», sanoi päämies.

Konsuli totteli.

»Mikä on Teidän nimenne?»

Konsuli ilmoitti nimensä.

»Mistä maasta?

»Suomesta!»

»Siis Venäjältä,» oikasi päämies.

Konsulin  teki   mieli  oikasta,   mutta  hänen
rohkeutensa oli mennyt. Hänet, ylpeän konsulin,
oli pahantekijän nöyryys vallannut.

Päämiehen oikealla puolella istuva mies selaili
sillä  välin  erästä  suurta kirjaa  ja  näytti
viimein erästä paikkaa päämiehelle.

»Te  olette  ensi   kerran  Pariisissa?»  sanoi
päämies.

»Niin!»

»Saatte mennä ulos!»

Konsuli saatettiin  eteiseen takaisin. Hetkisen
kuluttua  kutsuttiin hän  uudelleen sisälle  ja
päämies lausui:

»Tällä  kertaa Te  pääsette vähällä,  mutta voi
Teitä,  jos  vielä kerran  tulette  tällaisesta
rikoksesta  syytetyksi.  Teillä  on  24  tuntia
aikaa matkustaa Ranskan rajojen ulkopuolelle».

Konsuli   saatettiin   kadulle  ja   laskettiin
vapauteen

Aivankuin paholainen olisi häntä ajanut, riensi
hän   asuntoonsa,   paiskasi  tavaransa   sikin
sokin  matkalaukkuunsa  ja istui  vielä  samana
iltana pikajunassa matkalla  kotimaahan. Ei hän
edes  muistanut,  että   hänellä  oli  tärkeitä
asioita  Bordeauxiin. Pietarista  vasta lähetti
hän  vaimolleen  sähkösanoman,  jossa  lyhyesti
ilmoitti tulonsa.

Asemalla  kotikaupungissa  oli  hänen  vaimonsa
vaaleana,     pahaa    aavistavana     konsulia
vastaanottamassa. Juna seisattui, konsuli astui
ulos vaunusta

»Mitä nyt?» kysäsi hätäisesti rouva.

»Ravallaque de  Paris!» sai  konsuli katkerasti
sanotuksi Rouva kirkasi, pyörtyi ja kuoli.

Comments