Skuoritsan Kuvia

Skuoritsan Kuvien Tarinaa

Helli Suominen

Inkeriläisten Viesti 1969
Toukokuu
Numero 5
Sivu 3.

»Habent sua fata libelli», kirjoilla on kohtalonsa, sanoo ikivanha sananlasku. Mutta myös vanhoilla kuvilla voi olla kohtalonsa — ainakin niillä, joista nyt kerron.

Sally Ja Eriika

Kun tämä vuosisatamme oli nuori, oli nuoruutensa kukoistuksessa myös 18-vuotias suomenruotsalainen neiti Eriika Lindqvist, pitkä ja komea, iloluontoinen tyttö. Vaasan suomalaisen tyttökoulun johtajatar oli saanut Skuoritsan seurakunnan kirkkoherralta Stefanus Wirkaselta kirjeen, jossa tämä tiedusteli kotiopettajaa ainoalle pojalleen, jonka piti pyrkiä Viipurin lyseoon. Johtajatar suositteli paikkaa Eriikalle, ja tämä olikin valmis lähtemään kaukaiseen suomalaiseen maanääreen. Skuoritsan kirkkoherranrouva Sally Wirkanen oli hänkin vielä nuorehko, alle neljänkymmenen, ja hän ja nuori iloinen kotiopettajatar ystävystyivät. Pari lukuvuotta 1902 — 1904, Eriika Lindqvist vietti Skuoritsan pappilassa. Sitten elämänkohtalot veivät ystävykset erilleen vuosikymmeniksi.

1930-luvulla Eriika, josta oli tullut rouva Nessler ja hyvin palkattu Helsingin kaupungin virkailija, eleli Helsingissä oppikoulua käyvän tyttärensä kanssa. Eräänä päivänä, hänen käytyään hammaslääkärissä, portaikossa tuli häntä vastaan vanhahko rouvashenkilö, jossa oli jotakin tuttua. »Sally Petrovna!» huudahti Eriika. — »Eriika Mihailovna!» huudahti rouva yhtä ihastuneena. Vanhat ystävät olivat tavanneet toisensa. — Tietenkään rva Wirkanen ja nti Lindqvist eivät olleet käyttäneet seurustelukielenään Skuoritsan pappilassa venäjää, jota Eriika tuskin lainkaan osasikaan, mutta juuri siksi heistä oli ollut huvittavaa nimittää toisiaan Petrovnaksi ja Mihailovnaksi. Nyt vanha ystävyys uusiutui.

Ruustinna Wirkanen vietti leskenpäiviään Helsingissä poikansa, Eriikan entisen oppilaan kanssa. Jonkin ajan kuluttua hän menetti kuoleman kautta poikansakin, joka pitkän aikaa oli ollut sairaalloinen. Rouva Wirkanen oli nyt aivan yksin, ja hänelle oli suureksi iloksi nuoruudenaikaisen ystävän seura. Ikä alkoi jo painaa, ja varsinkin sotavuosien jälkeen terveys heiketä.

Rouva Nessler pysyi uskollisena ystävänä loppuun asti. Kun rouva Wirkanen v. 1949 jo 85-vuotiaana kuoli, Eriika sai periä hänen vanhuudenkotinsa, kauniilla paikalla sijaitsevan töölöläiskaksion. Tämä oli rouva Nesslerille juuri silloin kuin lahja taivaasta. Sodanjälkeisessä Helsingissä oli huutava asuntopula. Rouva Nessler oli irtisanottu asunnostaan omistajan tarvitessa sitä itselleen, ja hän — nyt jo merkonomiksi valmistuneen tyttärensä kanssa— oli joutunut jonkin aikaa turvautumaan alivuokralaisasuntoon kaikkine siitä johtuvine hankaluuksineen. Nyt hän sai oman osake-kodin, jossa hän — silloin yli 60-vuotiaana, nykyään jo reippaana yli 80-vuotiaana — edelleen asuu kiitollisena muistellen ystäväänsä.

Wanhat Kuvat

Ystävänsä jäämistöstä rouva Nessler löysi m.m. Skuoritsan aikaisia valokuvia. Koska hän oli myös tämän kirjoittajan ystävä, ja koska hän tiesi, että antaisin niille arvoa, hän kerran vuosia sitten kutsui minut niitä katsomaan. Ainutlaatuiset ryhmäkuvat, jotka on julkaistu ohella, hän ja hänen tyttärensä halusivat ainakin toistaiseksi säilyttää itsellään, mutta otatin niistä jäljennökset, joista annoin kappaleet skuoritsalaisille sukulaisilleni diplomi-insinööri Jukka Savolaiselle ja kirjastoneuvos Teppo Samoojalle sekä jätin yhden itselleni. Jukkaa ja Teppoa koulupoikina esittävät kuvat sain antaa alkuperäisinä asianomaisille.

Tällainen oli näiden kuvien kohtalo. Jos ne olisivat joutuneet sellaisen henkilön käsiin, joka välittää vain rahanarvoisesta perinnöstä ja heittää jopa omaa sukuaankin koskevat valokuvat ja asiakirjat menemään — ja sellaisia on paljon enemmän kuin luulemmekaan — ne olisivat joutuneet hukkateille.

Kuva 8 Miestä


Tämä kuva on otettu joitakin vuosia myöhemmin kuin kansikuvamme, ehkä 1880-luvun puolivälissä tai lopulla. Sen alareunaan on musteella kirjoitettu henkilöiden nimet.

Istumassa vasemmalta lukien:

  • kirkonmies T. Kaijanen,
  • starssina J. Luukkonen,
  • kirkkoherra S. Wirkanen,
  • pastori K. Koski (Renfors),
  • unentappaja J. Watiska (unentappaja oli silloin suntiosta käytetty nimitys),

Seisomassa vas.:

  • staarosta P. Ikatti,
  • opettajat J. Savolainen ja
  • A. Kaijanen.
  • Kuvassa hyvin nuori opettaja Juhana Savolainen, synt. v. 1861, on dipl. insin. Jukka Savolaisen ja kirjastoneuvos Teppo Samoojan isä. (Teppo sai muuten etunimensä (Stefan, Tapani, Teppo) juuri kirkkoherra Stefan Wirkasen mukaan.

Opettaja Savolainen valmistui Kolppanan seminaarista ja toimi opettajana Skuoritsassa 1882 — 1889, sen jälkeen edelleen Skuoritsassa mm. kunnankirjurina, itsenäisenä liikemiehenä ja monissa muissa tehtävissä. Kuvassa hän on ehkä 23 — 25-vuotias.

— Kirkonmies Kaijasen, staarosta Ikatin ja starssina Luukkosen on tuntevinaan ulkonäön perusteella vanhemmasta kuvasta hieman nuorempina. (Vrt. kansikuvaa.)

Kuva 27 Miestä


Kuva on otettu huomattavasti myöhemmin kuin toiset kuvat, luultavasti 1900-luvun alussa. Edellisissä kuvissa ei ole mainittu valokuvaamoa, mutta tässä kuvassa on selkäpuolella leima, josta selviää, että kuva on otettu Pietarissa, I. Ger'in valokuvaamossa, mikä sijaitsi Katariinan-kanavan rantakadun ja Kasanskajan kulmassa, siis kaupungin keskustassa. Luetteloa kuvan esittämistä henkilöistä ei siinä ole, mutta rouva Nessleriltä ja varsinkin kirjastoneuvos Samooijalta olen saanut tietoja useiden nimistä.

Alarivi vas.:

  • 3:s opettaja Liinaharja,
  • 5:s opettaja Tikka.

Toinen rivi alhaalta lukien (istumassa) vas.:

  • 3:s starssina Junninen,
  • 4:s kirkkoherra Wirkanen,
  • 5:s pastori Siitonen,
  • 6:s kirkonmies Juhana Ostonen (rikas talollinen, joka on vaikuttanut paljon koulujen perustamisen ym. hyväksi),
  • 7:s opettaja A. Kaijanen,
  • 8:s opettaja Aleksander Kouhia.

Seisomassa vas.:

  • 6:s opettaja Juhana Savolainen,
  • 7:s välskäri Franz Stanislavovitsoh Rytzak (kansallisuudeltaan puolalainen),
  • 8:s opettaja Rokka,
  • 10:s lukkari Jaatinen.

Kirkkoherra Wirkanen

Stefan Wirkanen on tässä jo harmaatukkainen arvokas pappismies, n. 60-vuotias. Opettaja Savolainen (tässä ehkä n. 40 — 45-vuotias) on jo pujopartoineen saavuttanut suunnilleen sen ulkonäön, jonkalaisena tämän kirjoittajakin hänet muistaa 10 — 15 vuotta myöhemmältä ajalta, jolloin hänestä tuli vanhimman sisareni appi.

Suomen papiston matrikkeleista y.m. olen koonnut lyhyitä tietoja näiden kuvien keskushenkilöstä, kirkkoherra Wirkasesta. Hän oli

  • keskisuomalainen,
  • syntynyt Keuruulla 23.11.1848,
  • Hels, Sanomissa 14.03.1964 olleessa kirjoituksessa, jossa kerrottiin maamme oppikoulujen vanhimman toverikunnan, Jyväskylän lyseon teinikunnan perustamisesta 100 vuotta sitten, mainitaan, että mainitun teinikunnan, »lukiolaisyhteyden» puheenjohtajana vuosina 1869 — 1870 oli keuruulainen Stefanus Wirkanen,
  • Hän tuli ylioppilaaksi keväällä 1869,
  • suoritti pedagogian kandidaatin tutkinnon 30.05.1874,
  • vihittiin papiksi 27.01.1876,
  • toimi kirkkoherran apulaisena Ruokolahdella,
  • v:sta 1876 pääpapin apulaisena Pietarin suomalaisessa Pyhän Marian seurakunnassa,
  • v:sta 1878 apulaisena Koivistolla,
  • suoritti pastorin tutkinnon Porvoossa 1878,
  • oli kirkkoherran apulaisena Sortavalassa v:sta 1878 ja
  • nimitettiin kirkkoherraksi Skuoritsaan 26.10.1880,
  • Vuonna 1908 ilmestyneessä matrikkelin lisävihossa ilmoitetaan hänen saaneen Hänen Majesteetiltaan Keisarilta briljanttisormuksen.
  • Vuonna 1927 ilmestyneessä matrikkelissa ilmoitetaan lyhyesti hänen kuolleen 29.09.1920.

Hän oli siis kuollessaan vähän vaille 72-vuotias.

Kaikkien inkeriläisten tuntema ja kunnioittama rovasti Akseli Kajanti, joka aivan nuorena pappina oli ollut Skuoritsassa kirkkoherran apulaisena, kertoi m.m., että kirkkoherra Wirkanen oli virkansa uskollisen hoidon ohella ahkera maanviljelijä, ja osoittautui siinä mielessä kaukonäköiseksi, että oli sijoittanut säästönsä Suomeen, Levottomien vallankumousaikojen tullessa hän lähetti vaimonsa ja poikansa Suomeen, mutta jäi itse korkeasta iästään huolimatta hoitamaan seurakuntaansa.

Edellisenä sunnuntaina ennen kuolemaansa hän oli vielä saarnannut sekä Skuoritsan että sen yhteyteen kappeliseurakuntana kuuluneen Ropsun kirkossa, Samalla viikolla hänen voimansa olivat kuitenkin niin vähentyneet, että hänen oli pitänyt pyytää toista pappia puolestaan erästä ruumiinsiunausta suorittamaan. Aamulla hänen vanha taloudenhoitajansa oli löytänyt hänet vuoteesta kuoleman uneen nukkuneena. Isän huolenpidon ansiosta hänen vaimonsa ja poikansa saivat viettää Suomessa taloudellisista huolista vapaina elämänsä jäljellä olleet vuodet.

Lisäjuttua Skuoritsan Kuvista

Inkeriläisten Viesti 1969
Syyskuu
Numero 9
Sivu 7.

Maisteri Helli Suomisen lehtemme viime numerossa julkaisemat Skuoritsan kirkkoherran Virkasen perhealbumista peräisin olevat kolme ryhmäkuvaa ovat mainion elävä muisto Inkerin kelpo isännistä aina vuodelta 1881 asti. Heistä huokuu valistunut henki, rauhallinen kutsumuksen varmuus ja herttainen koruttomuus. Ja tuo miesten juhlava parta! Totta kai sen varjossa perhe ja kyläkunta tunsivat olonsa turvalliseksi! Lainataanpa vähän kansanrunoa:

Parta ei pahoille kasva, turpajouhet joutaville.

Puhun nyt vähän kolmannesta kuvasta, jossa miehiä on peräti 27. Helli-kälyni näytettyä sen minulle tunsin siitä heti 13 miestä, joista yksi jäi tapaturmaisesti pois hänen luettelostaan. Se on alimmassa rivissä opettaja Liinaharjan ja peukkua pitävän opettaja Tikan välissä istuva opettaja J. Kuuttanen.

Mahdollisten erheiden välttämiseksi mainittakoon, että kyläni käsittelee kahta ylintä riviä, seisovia, yhtenä rivinä. Siinä isäni vieressä oik., välskäri Ryzakin edessä seisova erittäin tukeva mies J. Rokka ei ollut opettaja, vaan kauppias ja talollinen. Jälkeenpäin tunsin alimmasta rivistä vielä kaksi miestä. Äärivasen on Riepposin kylän miehiä, nimeltäänkin luultavasti Riepponen ja luultavasti staarosta. Hänen vieressään istuu kunnankirjuri Kirjonen. Tunnen siis 15 miestä — kutka tuntevat loput 12?

Hietamäen Ryhmäkuva

Lehdessämme oli muutama vuosi sitten julkaistuna suuri ulkoilmassa otettu ryhmäkuva johonkin Hietamäen juhlaan osallistuvista henkilöistä. Kuvan alla lueteltiin monien siinä olleiden nimet, mitkä satuttiin tuntemaan. Yhden suhteen esitän tässä eriävän mielipiteen. Äärivasempaa seisova opettaja mainittiin J. Savolaiseksi. Häntä se mies ei yhtään muistuta, mutta sitä enemmän opettja Tuomas Matikaista, Hietamäen omaa poikaa.

Hatsinan – Narvan Viertotie

Tämän vuoden puolella Viesti on julkaissut näkymän Skuoritsan kirkolta otsakkeella "Harvinainen kuva". Kuva on minun ottamani v. 1915. Etualalla oleva talo on lapsuuskotini. Tuo kujan jatkona oleva maalatuista hirsistä tehty lisärakennus sisälsi leipomon ja saunan. Saman kuvan ovat lukijat nähneet myös Inkerin kirkon 350-vuotis-muistojulkaisussa. Siinä sen nimenä on "Tie Skuortsin kirkolle". Paikkansahan sekin pitää, mutta itse asiassa tuo tie on Hatsinan — Narvan viertotie. Samalla sivulla kirkkomme historiassa on 1890-luvun alulla otettu suurenmoinen kuva Skuoritsan kirkosta. Sen oli v. 1936 saanut kummitädiltäni Sally Virkaselta Helsingistä. Erityisen iloinen olin, että minulla oli se lähettää, kun Aappo Metiäinen pyysi kuvia historiaansa.

Skuoritsan Pato

Siitä on jo vuosikymmeniä, kun eräässä täkäläisessä inkeriläisjulkaisussa — en nyt äkkiä muista sen nimeä — oli näköalakuva, jonka alla oli tekstinä "Järvimaisema Lempaalasta". Tämä nimitys oli kuvalle annettu umpimähkään, koska tiedettiin Lempäälässä olevan järviä. Kuva oli kuitenkin minun ottamani Skuoritsasta, jossa ei ollut järviä! Heti edellisen maailmansodan puhjettua v. 1914 olivat venäläiset padonneet meidän jokemme ja aikaansaaneet siten muutaman kilometrin pituisen järven, jonka oli määrä muka estää saksalaisten pääsy Pietariin. Tuota koristeellista järveä minä sitten valokuvailin eri tahoilta kesällä 1913. Heti vallankumouksen jälkeen talonpojat rikkoivat padon ja saivat arvokkaat luhtaniittynsä takaisin.

Teppo Samooja

Comments