Pietarreissuista

https://archive.org/stream/InkerilaistenViesti1972KokoVuosikerta/Inkerilaisten-Viesti-1972_Koko-vuosikerta_djvu.txt

https://archive.org/stream/InkerilaistenViesti1972KokoVuosikerta/Inkerilaisten-Viesti-1972_Koko-vuosikerta#page/n61/mode/1up/search/Pietarreissujansal

Minun Pietarreissuistani

Nyt itsekukin muistelemaan Pietarreissujansa!

En nyt tarkoin muista vuosilukua, muita joka tapauksessa se kolhoosin aikaa oli, kun meidän Lempaalaisten naisten oli Leningradista jokapäiväinen leipämme hankittava, ja tuohon jokapäiväiseen leipään kuului kaikki, minkä yhden lehmän ja muutaman kanan tuotteilla siiten pystyimme irti saamaan perheemme ylläpitoon. Oli se perhe siiten iso tai pieni, niin yllä mainitsemillani tuotteitten tuloilla oli toimeen tultava.

Tässä vain sieltä monien Pietarreissujeni muistoista nytkin vielä pari huvittavaa muistoani.

Meitä oli sakki maitomuijia saapunut Toksovan radalta Suomen asemalle, siitä laskeuduimme siihen aseman edessä olevaan Simbirskin kadulle odottamaan Ohalta päin saapuvaa iramvaita (raitiotievaunua). Tieiysti kun ei iramvaita kuulunut, niin painavat kantamuksemme laskimme alas olkapäiltämme siihen kadulle raitiotien viereen siksi kunnes saapuu iramvai. Niin kuinkas ollakaan, kun juuri raitiovaunu saapui, niin juoksi iso sakki työläisiä juuri saapuneesta Valkeasaaren junasta, joka myös saapuu Suomen asemalle. Ei työläinen ehtinyt varomaan meidän elämäsalkkujamme, sillä työstään ei saanut myöhästyä. Meillä maitomuijilla ei ollut tuumaakaan (ajatustakaan) nousta kantamuksinemme ja munanaperkkoinemme siihen saapuneeseen täpötäyteen iramvaihin, sillä oli näet aamuvarhainen ja työläisten työhönmenoaika. Niinpä raitiovaunu oli jo liikkeellä, kun vielä siihen juoksi eräs työläisnuorukainen sillä seurauksella, että erään emännän munanaperkka tarttui pangastaan nuorukaisen jalkaterään riippumaan. Tietysti munat tippui pitkin raitiotien varrelle sen kuin kesti ja kananmunakopan omistaja huusi minkä jaksoi, ei nyt se vei hänen monakoppansakin, mutta tramvaista kuului vain meidän arvonimemme tsjortti tsjuhni (suomalaiset hitot). Meitä toisia se munakopan heiluminen nauratti, sen työläisnuorukaisen jalkaterässä, muita eikä kopan omistajaa nauraitenut, sillä ne kopekat jäivät saamatta sillä kerralla.

Ensimmäisen kerran minua henkilökohtaisesti velitsaitiin (korostettiin) arvonimellä eräänä syystalviaamuna vielä ollessani nuori tyttö. Oli vielä pimeän hämärä ja kadut olivat niin jäätävän liukkaat. Setäni asui Suomen asemaa vastapäätä siinä finskoi pereulkka (Suomenkulmaus) talossa, numeroa en muista, vaikka löysin sen talonkujan vieläkin vuosikymmenien jälkeen, kun kävin muutama vuosi siiten Leningradissa turistina.

Aamuhämärässä juoksin siis Toksovan junalta jotain asiaa kiireellä sedälleni. Kiire oli, niin sellainen oli vauhti vielä siinä kujanportin kulmauksessakin ja niin taisi olla sieltä pihalta vastaani tulijallakin, että törmäsimme vastakkain ja kaaduimme siinä liukkaassa portinkulmauksessa toinen toistemme päälle. Minä ehdin sanoa kuin anteeksi pyytäen, että Oi Hospodi Poose (Herra Jumala), mutta vastaani tullut nuori mies karjaisi minulle tsjert tsjuhnaa (suomalainen hitto).

Nyt meitä tsjuhnia ei enää ole heidän jaloissaan, muita muutamia muistojamme saamme vielä muistella itse kukin.

Liisa Makara

Comments