Ohtjankka

Inkeriläinen Mattokauppias, Ohtjankka

Hannu Ahokas

Vanhassa Inkerissä suomalaiset ja inkeroiset tuottivat merkittävän osan Pietarin kaupungin ravinnosta. Ennen rautateitä lähiruoka teki mahdolliseksi suurkaupungin kehittymisen. Tämä taloudellinen toimeliaisuus kääntyi kuitenkin riippuvuudeksi ja lopulta inkeriläisiä vastaan.

Vuonna 1827 brittiläinen A. B. Granville kuvasi matkallaan inkeriläisen ”maito-naisen”, joka kiersi myymässä maitoa. Granville arveli maidon kuuluvan kaupungin kalleimpiin elintarvikkeisiin. Hän kirjoitti maidon tulleen pääosin Viipurin puoleiselta Nevan rannalta Okhta -nimisestä kylästä, jonka inkeriläinen vastine on von Köppenillä (1867) ja Nevalaisella (1991) Ohajoki ja Kurosella (2002) Ohtajoki Lempäälän pitäjässä. Aira Kurosen toimittamasta kirjasta ”Inkerin keittiö” (2002) käy selville, että maitoa myyvää inkeriläistä naista kutsuttiin ohtjanka- nimellä. Nimi johtui seudusta, jossa valtaosa torimaidosta tuotettiin.

Von Köppen luetteloi Ohajoen kylän asukkaat äyrämöisiksi. Toisaalla hän kuitenkin määritti asukkaat savakoiksi suomalaisten ohella, (von Köppen 1867: 51, 116.) Nevalaisen (1991) mukaan Ohajoella asui suomalaisia ennen neuvostoaikaa.

Kurosen teoksessa esiintyy Granvillen kuvan kanssa samankaltaista pukeutumistyyliä, joskin Kurosen kuvassa pääliina on enemmän kaulalle ja hartioille kiedottu (2002: 60). Granville kiitteli maidonmyyjän hohtavanvalkoisin hihoin kruunattua pukua tyylikkääksi ja siistiksi. Hän kirjoitti myyjän varusteisiin kuuluvan kaksi ruukkua, joilla on tuohesta punotut kannet. Kurosen mukaan ruukuissa tarjottiin myyntiin myös viiliä, jota kutsuttiin Inkerissä jamakaksi (Nirvi 1971, Kuronen 2002). Karjalassa jamakka saattoi tarkoittaa myös viilistä edelleen kuumentamalla saatua maitorahkaa. Kummassakin tapauksessa maidon juoksevuus on jämähtänyt. Maitoa säilytettiin ns. maitopadoissa (Kuronen 2002: 77). Nämä olivat kuitenkin kannettaviksi liian painavia, joten myyjä kuljetti maitoa kuvan kaltaisissa kevyemmissä astioissa.

Viitteet:

Granville, A. B. 1828: St. Petersburgh. A journai of travels to andfrom thai capital. Osa 2: 1-743. H. Colbum: London.

Kuronen, A. 2002: Inkerin keittiö. SKS (toim.) 862: 1-175.

Köppen, P. 1 867 : Erklärender Text zu der ethnographischen Korte des St.petersburger Gouvernements. Kaiserliche Akademie der Wissenschaften: Pietari. 150 s.

Nevalainen, P. 1991: Liitteet. - Nevalainen, P. & Sihvo, H. Inkeri, historia, kansa, kulttuuri. SKS (toim.) 547: 401-411.

Nirvi, R. E. (toim.) 1971: Inkeroismurteiden sanakirja. Lex. Soc. Fenno-ugricae 18: 1-730.

Kirjoittaja on MTT:n erikoistutkija

Comments