Inkerin Walitus

Inkerin Walitus.
(Ruottista suomettu).

Syys on ja yö,
Aallot ne myrskynä laiwoa lyö;
Kuitenki ois hupa huolla
Ulkona tuolla.

Kauwan ma näin
Purjehen — poikkesi läntehen päin;
Autuas hän kun on weillä
Frithion teillä

Altonen, oh!
Ellys sä nouse, jo wiet kowin joh!
Loistooten tähtyet taiwon
Retkiä laiwon!

Kewäillä hei!
Jällen hän saapi, wan Inkeri ei
Nää sitä, wastahan juokse
Kultansa luokse.

Mullasa maan
Raukk’ on jo riutunut rakkauessaan,
Näin yhä kuihtuwa kurja,
Weljien orja.

Haukkanen, sun
Heittiki hän hywiäkseni mun;
Woi mitä antawa oisin
Sulle nyt tosisin.

Siipesi sai
Lemmetär muinen – ja lenteli wai
Sulhoaan etsien harras
Maailmoilta marras

Ei mua wois
Siipesi pienoset kantoa pois;
Tuonelta lentimet oiwat
Saan ma – ne woiwat.

Kuoltuani
Frithioa terwehä lintuseni;
Ja aina kun itkeepi kulta,
Terwehä multa.


Comments