Inkeriläisille Oma Alue

Arvo Survo Toivoo Inkeriläisille Omaa Aluetta

Arvo Survo Toivoo Inkeriläisille Omaa Aluetta

Inkeriläisten tulisi saada oma autonominen alueensa, joka voisi sijaita vaikkapa Laatokan pohjoispuolella. Tätä mieltä on Arvo Survo, Puskinin eli Saarin suomalaisen seurakunnan pappi Inkerinmaalta.

Survon mielestä autonomisen alueen tulisi liittyä maantieteellisesti Suomen rajaan, jotta alueella olisi suora yhteys Suomeen.

Parasta olisi, että koko autonominen alue voitaisiin liittää Suomeen.

Survon mukaan alue olisi Neuvostoliiton korvausta koko Inkerin suomalaisen kansan hävittämisestä 30-luvulta lähtien ja vuoden 1939 hyökkäyksestä Suomeen.

Nykyiset suomalaisten saarekkeet ovat kovin kaukana toisistaan: suomalaisia on hajallaan Kurkelassa, Kupanitsan ja Hatsinan seuduilla. Survon mielestä on

haaveilua ajatella, että inkeriläiset säilyisivät tällaisina ryppäinä asuessaan näin laajalla maantieteellisellä alueella.

Inkerissä monet ovat Survon kanssa samaa mieltä, ja viranomaisetkaan eivät ole kieltäneet ajatusta autonomisesta Inkeristä.

Survon kaavailujen mukaan inkeriläisten autonomisen alueen tulisi sijaita välittömässä yhteydessä Suomeen ja sinne voisivat muuttaa ne halukkaat, jotka asuvat tällä hetkellä Neuvosto-Karjalassa, Siperiassa, Kasakstanissa ja Virossa. Neuvostoliittokin voisi hyötyä autonomisesta Inkeristä, koska sitä kautta suomalainen yritteliäisyys ja taito leviäisivät naapureina oleville köyhille alueille kuten Neuvosto-Karjalaan, jossa nyt eletään melkein nälänhätää.

Survon mielestä nyt olisi aika antaa tunnustusta Inkerin suomalaisille. Inkerissä elää edelleen sellaisia inkerinsuomalaisia miehiä, jotka ovat olleet puolustamassa Suomen itsenäisyyttä ja vapautta. He ovat olleet Suomen armeijassa heimopataljoonassa tai muualla, ja sen jälkeen kärsineet vielä kymmenen vuoden rangaistuksen Neuvostoliitossa. Näille vielä elossa oleville miehille pitäisi antaa tunnustus ja maksaa eläkettä. Tämän lisäksi Survo odottaa Suomen korkeimmalta taholta kannanottoa inkeriläisten asioihin.

Helsingin Sanomat
25.02.1990
(Martti Valkonen)

Comments