Kaverit–Друзья‎ > ‎Jäsenet‎ > ‎Veikko‎ > ‎1800 –‎ > ‎

Hyppääjistä 1855


"Sen sinun pitää tietämän, että
wiimeisinä päiwinä waaralliset ajat
lähenewät". 2 Tim. 3: 1.

Alku toista kuukautta on jo kulunut sitten kuin
minä  tuntemattomalta,  Kristuksessa  kuitengin
hywin   tutulta,  Wirka-weljeltä   Suomen  maan
itäisimmistä paikkakunnista ilolla wastaan-otin
weljellisen, rakkaan

kirjoittaman,  —  jossa  hän  ilmoittelee  sekä
murheen   että   ilon    sanomia   sen   puolen
seurakunnista.  Ja koska  hän itte  luwan antaa
ja  pyytääkin  minua, näissä  Sanomissa  jotaan
hänen  kirjoituksestansa, yhteiseksi  opiksi ja
kehoitukseksi  ilmoittamaan;  niin en  minäkään
kiellä, —  waan teenpä tämän  aiwan mielelläni.
Sillä sepä oikein oliskin toiwotettawa asia,

    että  useammistakin   Suomen  seurakunnista
    joku  tieto  sieluen  tilasta  annetaisiin:
    jotku  esimerkit,  sekä HERran  armo-töistä
    että wihollisen  wiekkaudesta, joita sitten
    soweliaalla   tawalla    näissä   Sanomissa
    sopisi  useammille,   HERraa  rakastawille,
    kehoitukseksi ja  waroitukseksi ilmoitella.
    Näinpä tosin  "Kristilliset Sanomat" oikein
    tarkoituksensa täyttäisiwät,

    ja taitaisiwat, tarpeellisen  opin ja Sanan
    selityksen oheessa, myös Suomen Seurakunnan
    asioista   lukioillensa  sanomia   saattaa.
    Jos  wain  niitä löytyis  useampia,  taikka
    muutamiakin, jotka  senkaltaisista asioista
    tahtoisiwat ja soweliaaksi näkisiwät meille
    tietoja   antaa,   näitä  Sanomia   warten;
    niin   kyllä  me   puoleltamme  kiitoksella
    niitä    wastaan-ottaisimme    ja    ilolla
    ilmoittaisimme,

    nimittäin:   mitä    yhteisölle   ilmoittaa
    sopisi. —  Maallisten waltakuntain asioista
    annetaan kyllä ahkerasti Sanomissa tietoja;
    ja  monituisista   Suomenki  paikkakunnista
    kirjoitetaan  (esimerkiksi) "Suomettarelle"
    ulkonaisten  tapausten  kertomuksia,  jotka
    mainitussa    sanoma-lehdessä    yhteiseksi
    tiedoksi    ilmoitetaan.    Mutta    eiköön
    Jumalan  waltakunnan  asiat  liene  jotakin
    arwoisemmat,

    kuin  kaikki tämän  mailman menot?  Ja eikö
    erinäisissä   Seurakunnissa   aina   jotaan
    tapahdu, hywää taikka pahaa, jota muillekin
    kehoitukseksi  taikka waroitukseksi  sopisi
    ilmoittaa, ja  (esimerkiksi) "Kristillisten
    Sanomain"    kautta   julki    saattaa?   —
    Erin-omattain kunnioitettawia Wirka-weljiä,
    jotka  Kristusta  ja  hänen  Seurakuntaansa
    rakastawat,

    pyydämme   siis    laskemaan   tätä   asiaa
    mieleensä,      ja     jos      soweliaaksi
    näkewät,     antamaan    meille     silloin
    tällöin   tainkaltaisia    tietoja,   joita
    aina    kiitoksella   wastaan-otamme    ja,
    piaan  tuhansille,   lukioillemme  tahdomme
    tiettäwiksi tehdä.

Itä-Suomesta   on  tämä   ensimäinen  tällainen
ilmoitus,  liki Inkerin  maan rajoilta;  waikka
Pitäjän  nimeä  ei   meidän  ole  lupa  annettu
ilmoittaa.    Sieltä    kirjoitetaan,    HERraa
rakastawaiselta  Sananpalwelialta,  Seurakunnan
asioista,  sekä  murheen   että  ilon  sanomia.
Murheen   sanoma  on,   lyhykäisesti  mainittu,
tainkaltainen:  "Paitsi yhteistä  suruttomuutta
ja omaa-wanhurskautta,

    on  kauhea willitys  Inkerinmaalta tännekin
    lewinnyt",   sanoo  kirjoittajamme.   Häijy
    wihollinen  on nisuen  sekaan ohdakkeitansa
    kylwänyt.  Senkaltaisia   Rukoilewaisia  on
    täälläkin  ilmaantunut,  jotka  hartaudensa
    innossa   hyppelewät   kokouksissansa,   ja
    luulewat   Jumalan  Hengen   tällä  tawalla
    heissä woimansa  osottawan; warsinkin koska
    owat lihan ja suolan syömisen,

    tupakin   ja  wiinan   nautinnon  kokonansa
    kieltäneet. Kuitengin sanoo HERran Apostoli
    (1 Tim. 4: 4):  "Kaikki, mitä Jumala luonut
    on, on hywä, ja  ei ole mitään hyljättäwää,
    kuin    kiitoksella"    (ja    kohtuudella)
    "nautitaan". Awio-säädyn he myös syntisenä,
    saastaisena   pitäwät,    waikka   Apostoli
    käskee sitä  "kunniallisena ja saastatoinna
    pidettämän"

    (Hebr. 13: 4);  mutta eiwätpä synniksi lue,
    hyljätä  Jumalalta  annetun  awiopuolisonsa
    ja, hengellisyyden  warjolla, häpeällisintä
    huoruutta keskenänsä  harjoitella! Eiwät he
    myöskään  ruumiin   ylösnousemista  todella
    usko;   pitäwät    Kirkon-käymisen   peräti
    turhana,  hyljättäwänä  tapana,  ja  kaikki
    saamamiehet wallan wäärinä Proftetaina.

    Lutheruksen    opin   he    myös   wääräksi
    soimaawat,  ja  samassa koko  Seurakuntamme
    uskon     ja    tunnustuksen     hyljääwät;
    rohkenewatpa  jumalattomassa röykeydessänsä
    wielä  Pyhän  Raamatunki totuutta  kieltää,
    kaikissa niissä  kohdissa, kussa  se heidän
    willitystänsä wääräksi  tuomittee". — Näitä
    näistä ilmoitetaan.  Katsos, lukiani, tässä
    nyt näet kauhistawaisen willityksen,

    jonka   sielun  wihollinen   näihin  aikoin
    muutamassa      paikkakunnassa     meidänki
    maassamme   on    wiekkaudellansa   warteen
    saanut!

Inkerin-maalla      kuuluu     se      suuressa
wallassa     olewan,     ja    siellä     pitää
joukottain   näitä  willitettyjä   raukkoja  jo
wankeuteenki heitettäneen. Mutta ruumiillisella
rangaistuksella   ei   hengellisiä   erhetyksiä
ikään    taideta   asettaa,    wielä   wähemmin
oikaista.  Ei   maallisen  Esiwallan  miekalla,
ei  sakoittamisilla,   wankeudella  eli  muulla
senkaltaisella,

    willityksen henki ihmisten sydämestä lähde,
    eikä pois jumiteta;  waan ainoastaan Hengen
    miekalla,  Jumalan   Sanalla,  senkaltaisia
    pitää wastustettaman.  Tätä teroitti Opetus
    Isämme   Lutherus   ahkerasti,  ja   kielsi
    kowasti  willityttä  wainomasta. Niin  myös
    Kristikunnan   Aika   kirjat  ainian   owat
    todeksi   näyttäneet   tämän:  että,   kuta
    enämmin   Uskon  totuudesta   eksyneitä  on
    wainottu,

    waikka  wereen saakka,  sitä kiiwaammin  on
    willityksen tuli lewinnyt ja wallan saanut;
    mutta  toistaalta,  kussa Sanan  totuudella
    ja  Hengen aseilla  ainoastaan senkaltaisia
    wastaan on  sodittu, siellä eiwät  he ikään
    ole   kauwan   säilyneet,  eiwät   ainakaan
    saaneet willitystänsä lawealta lewenemään.

Mutta   kysytkö,   lukiani,  kuinka   kuitengin
järjelliset     ihmiset    owat     tuollaisiin
julkisiin   erhetyksiin,   —  sopiipa   suoraan
sanoa,  hullutuksiin  taitaneet  langeta?  Eipä
tuohon  wähääkään   hengen  walkeutta  näyttäis
tarwittawan,  eroittaaksensa ja  kawahtaaksensa
noin törkeää willitystä;  näkeehän tuon luonnon
järkikin, että "hulluus on hulluus.

    Niin   oikein!    Mutta   tässäpä   muistaa
    tulee,   että    jokaisella   willityksellä
    on    salattu    walheen   hengen    woima,
    joka    Sanan    totuudesta    luopuwaisia,
    ehkä  autuudestansa   huolellisia,  sieluja
    wiekkaasti  kietoo  saatanan paulaan.  Niin
    arwaan  minä  näistäkin,  nyt  mainituista,
    willityistä:  että  owat ikään  seuraawalla
    tawalla  taitaneet langeta  tämän hirmuisen
    willityksen paulaan.

    — He owat,  epäilemättä useammat, heränneet
    ensinnä   oikeaan   huolenpitoon   sielunsa
    autuudesta.   Tässä   tarkoituksessa   owat
    he  ruwenneet   ahkerasti  rukoilemaan,  ja
    rukouksissansa armon liikutuksia tunteneet,
    niin    myöskin     ruwenneet    ulkonaista
    pyhyyttä kuwailemaan, paastomisella, wiinan
    kieltämisellä ja  muulla senkaltaisella. Ei
    kuitenkaan  heidän   herännyt  oma-tuntonsa
    näistä oman-wanhurskauden töistäkään oikeaa
    lepoa saada taitanut.

    Alinomainen  sisällinen   lewottomuus  ajoi
    heitä    alati     takaa;    sillä    uskon
    wanhurskautta ja  rauhaa Kristuksessa eiwät
    he   ymmärtäneet,   —  eiwätpä   He   ikään
    kaikissa  paikoin sitä  oikein saarnattawan
    ja  selitettäwänkään  kuulleet. Mutta  tämä
    opinkappale  uskon  wanhurskaudesta:  "että
    ihminen  uskon kautta  wanhurskaaksi tulee,
    ilman Lain töitä",

    Rom.  3:  28,  on  (niinkuin  Seurakuntamme
    Tunnustus-Kirjat todella todistawat.

a)

a)

Lutherilaisen   Seurakunnan   Opin   ja   Uskon
Tunnustus-Kirjat, siwu 592 j. s.

Pää  kappale koko  Kristin opissa,  paitsi jota
peljästyneet  omat-tunnot   eiwät  taida  saada
mitään  totista   ja  wahwaa   lohdutusta,  eli
oikein tuta Kristuksen  armon rikkautta. Sen on
Toht. Lutheruskin todistuksellansa wahwistanut,
sanoessaan:  ""Jos tämä  ainokainen opinkappale
pysyy   turmelematoinna,   pysyy   Kristillinen
Seurakuntakin puhtaana,

    sowinnossa     ja      wapaana     kaikista
    lahkokunnista; mutta jos  se turmellaan, on
    mahdotoin taitaa  ainoallekaan erhetykselle
    eli   hurja   hengelle  wastusta   tehdä.""
    Pankaammepa  tämän   sanan  tarkoin  meidän
    mieleheemme!

Jos  siis  siinä   paikkakunnassa,  kussa  tämä
herätys  ensinnä  alkunsa  sai,  ei  Uskon  eli
Ewangeliumin sanaa selkeästi julistettu

b);

b)

Jo  aikaa olemme  sen  tienneet, että  Karjalan
ja  Inkerin  maassa   Pastori  Renqwistin  oppi
on,   hänen    kirjainsa   kautta,   yhteisessä
kansassa  erittäin   lewinnyt;  ja   että  siis
heränneet  sielut siellä-päin  työläästi omasta
wanhurskaudestansa  selkenewät  uskon  salattua
wanhurskautta   Kristuksessa   käsittämään,   —
waikka kohta sen saarnaajia sielläkin löytyy.

niin   ei  ole   ihmekään,  että   peljästyneet
omattunnot       lankesiwat       kaikellaisiin
oman-wanhurskauden  töihin,  — warsinkin  kussa
wallan näitä alati teroitettiin, eikä Kristusta
puhtaasti saarnattukaan. Mutta omissa töissänsä
eiwät he saaneet lepoa,  eikä rauhaa; niin tuli
wihollinen  walkeuden enkelin  muodossa, tulipa
hurja-hengen wimmauksella willittemään heitä,

    ja   he   eiwät  woineet   sille   wastusta
    tehdä:    koska   opin    perustus-kappale,
    Uskon    wanhurskaudesta,     oli    heille
    aiwan    tuntematoin.   Paastomisella    ja
    rukoilemisella   pyrkeiwät  he   alati,  ja
    pääsiwätkin toisinaan,  erinomaiseen intoon
    ja  tunnon-leimauksiin,  joita nyt  pitiwät
    paljaina Pyhän Hengen waikutuksina; eiwätkä
    arwanneetkaan     hurja-hengen    sellaisia
    waikuttawan,

    kussa wanhurskautta wain (ulkona Kristuksen
    uskosta)    omissa    töissä   ja    tunnon
    liikutuksissa  etsitään.  Mutta nyt  kerran
    päätettyä,  Pyhän Hengen  jo saaneensa,  ja
    willityksen henkeä  itte Kristuksen Henkenä
    näin  omistettuansa,   rupesiwat  he  piaan
    kaikkia  wihollisen   kuljeita  ja  juoneja
    wallan Jumalan  Hengen neuwoiksi  ja töiksi
    uskomaan.

    Näin  owat he  nyt wäärän  hengellisyytensä
    hurmiossa    julkisiin    lihan    töihinki
    langenneet. Ja koska tainkaltainen willitys
    kerran on woimaan  pääsnyt, niin se lewenee
    lewenemistänsä,   kuin   rutto,   ja   "syö
    ympäriltänsä niinkuin ruumiin mato" (2 Tim.
    2:  17);  ja   jotka  willityksessä  oikein
    wahwistuwat,  "ne   owat  ihmiset  taidosta
    turmellut ja kelwottomat uskoon"

    (2 Tim. 3: 8).

Mutta  Henki  sanoo:  "ei  heidän  pidä  sillen
menestymän;  sillä   heidän  hulluudensa  pitää
kaikille julki  tuleman" (2  Tim. 3:  9). Siinä
tarkoituksessa   olemme   mekin  tätä   surkeaa
willitystä  tässä  julkasneet,   ja  sen  syitä
osittain  osoittaneet: kaikille  waroitukseksi,
rippumaan   lujasti  totuuden   Sanassa,  Uskon
wanhurskauden puhtaassa opissa;

    sillä  muutoin  on "mahdotoin  taitaaksemme
    ainoallekaan    erhetykselle   eli    hurja
    hengelle wastusta tehdä".

Herättäköön   ja  wahwistakoon   HERra  Sanansa
Palwelioita    kaikissa   paikoin    saarnamaan
selkeästi     ja     puhtaasti     Ewangeliumin
autuaallista   totuutta:    sillä   kukistamaan
kaikkia   wihollisen  kamaluuksia,   ja  ainoan
oikean  elämän  tien  autuutta  etsiwäin  eteen
asettamaan;   niin   ei  pidä   minkään-laisten
willitysten pitkällistä waltaa saaman,

    waan  pikemmin  muutamat jo  wimmatuistakin
    eksytyksestänsä,      "niinkuin     tulesta
    temmattaman" luuk. 22: 23.

Comments