Kaverit–Друзья‎ > ‎Jäsenet‎ > ‎Sylvia T.‎ > ‎

INKERIN HEIMO – lehden numero 2 kesäkuu 1991

INKERIN HEIMO – lehden numero 2 kesäkuu 1991

lehden numero 2 kesäkuu 1991

Toimitus: Aurorankatu 7 A 00100 Helsinki. Puh: 446 587, 442 824

Päätoimittaja: Jari P. Havia Toimitussihteeri: Altti Leutonen

Julkaisija: Suomalaisuuden Liitto ry Tilaukset -ja osoitteet: Puh. 446 587, 442 824 ISSN 0786-2393

Painopaikka: Nurmijärven Sanomat 1991

Inkeriläiset - osa Suomen kansaa

Tälle lehdelle olemme rohjenneet antaa nimen Inkerin Heimo, vaikka tiedämme, että jotkut vierastavat näitä kahta sanaa yhdessä. ”Olemme osa Suomen kansaa, emme mikään Suomen heimo”, sanovat eräät inkerinsuomalaiset.

Sana ”heimo” on kuitenkin itärajamme tällä puolella asuville suomalaisille lämmin ja läheinen sana. Kun yhdistämme sen Suomi-sanaan tulevat mieleemme savolaiset, karjalaiset, hämäläiset, tutut rakkaat suomalaiset. Eli samaa Suomen kansaa olemme me kaikki, vaikka käytämmekin heimosanaa.

Inkerin vaellushistoria

400-vuotisen olemassa olonsa aikana on Inkerin kansan kohtalona ollut vaeltaa tietä jos toistakin. Suomesta Inkeriin, Inkeristä Suomeen, Suomesta Siperiaan ja Siperiasta ties minne.

Tämän päivänä inkeriläisyys on jälleen kerran tienhaarassa. Useimmissa histo riansa vaiheissa on Inkerin kansan taival tapahtunut pakkovallan käskystä. Nyt voimme pitkästä aikaa todeta, että tämän päivän valinta on vapaaehtoinen. Tänään noista kahdesta tiestä toinen johtaa Inkerin maalle ja toinen Suomeen. Suomeen kääntyvä tie on kapea ja sitä myöten on kulkenut vuoden sisällä tuhat inkerinsuomalaista.

Itse Inkerinmaalle sitävastoin johtaa paljon leveämpi väylä, jota reunustavat inkerinsuomalaiset seurakunnat uusine tai uusittuine kirkkoineen, suomenkielen kerhot ja laulukuorot eli kaiken kaikkiaan vahva suomalainen kansallinen herätys.

Inkeri uudelleen synty

Kun sivullisen silmin seuraa Inkerin uudelleen herätystä, pysähtyy silloin tällöin tuskaisena sen kysymyksen ääreen: Jaksaako inkeriläisyys syntyä uudelleen. Ja uudelleen syntymisestä on kysymys silloin kun inkerinsuomalaisten nuorin

polvi ei enää osaa suomea ja kun niin moni heistä on avioitunut ei-suomalaisen kanssa. Pysyykö vähemmistökansan indettiteetti ja

juuret hengissä, jos puhekieli uhkaa muuttua valtaväestön kieleksi. Inkerinsuomalaiset ovat ottaneet vastaan suomalai suuden uuden herätyksen haasteet uskomattomalla tarrnolla ja voimalla. Tämän taakan paino lepää näinä aikoina vielä harvoilla mutta sitkeillä inkeriläisillä hartioilla, mutta hartiat n'äyttäVät kasvavan leveyttä-päivä päivältä.

Yksi inkerinsuomalaisuuden suurimmista koitoksista tulevaisuudessa on maiden palauttaminen inkeriläisille ja inkeriläisasutuksen rakentaminen ja tiivistäminen Inkerin vanhoille asuinsijoille. Inkerin johtomiehet uskovat tähän tulevaisuuteen ja he ovat jo saaneet lupauksia neljän eri alueen palauttamisesta inkeriläisille.

Kuuleeko Suomen valtiovalta Inkerinmaalle toimivan Inkerin Liiton edustajat kävivät viime vuoden lopussa Suomen eduskunnassa eduskuntaryhmien luona toivomassa yhteistyötä Suomen valtion ja Inkerin Liiton välillä. Myös Suomen silloiselle pääministerille jätettiin sama vetoomus.

Karjalan kansallisten kulttuurien elvyttäminen

Osmo Hyyua

Karjalassa on noin 18 000 inkeriläistä. Inkeriläisiä tuli Karjalaan jo 1920- ja 1930-luvuilla. Heidän lukumääränsä kasvoin voimakkaasti sen jälkeen kun Suomesta talvella 1944-45 Neuvostoliittoon mutta ei kotikyliinsä palanneet inkeriläiset saivat vuonna 1949 luvan muuttaa Karjalais-suomalaiseen neuvostotasavaltaan. Tosiasiassa inkeriläisiä oli sinne siirtynyt - Siperiasta ja muualta jo ennen virallista muuttolupaa.

Petroskoissa pidettiin vuoden 1988 lopussa ja vuoden 1989 alussa kolme Karjalan kansallisille kulttuureille tärkeää kokousta. Lokakuussa 1988 pidetty vepsäläiskonferenssi johti vepsäläiskulttuurin seuran

perustamiseen. Vepsäläisiä asuu Karjalassa Äänisen rannalla Syvärin pohjoispuolella noin 6 OOO henkilöä. Seuran toimesta on saatu alkuun vepsän kielen vapaaehtoinen opiskelu vepsäläisalueen kouluissa. Seura on myos laatinut suunnitelman oman kansallisen piirin perustamisesta.

Karjalan rahvahan liitto Karjalaisia on NeuvostoKarjalassa noin 78 000. Toukokuussa 1989 pidetyn Karjala-konferenssin tuloksena perustettiin Karjalan rahvahan liitto. Se on ripeästi perustanut paikallisosastoja eri puolille Karjalaa. Liitto alkoi vuoden 1991 alusta julkaista karjalankielistä lehteä Oma mua. Liiton keskeisiä tavoitteita on karjalan kirjakielen luominen. Työtä vaikeuttaa murteiden runsaus. Karjalaismurteita on kolme pääryhmää: aunukselaismur teet eli livvin kieli, lyydiläismurteet ja pohjoiskarjala. Karjalaiselle kulttuurille on ollut tuhoisaa toisen maailmansodan jälkeen tapahtunut kylien autioituminen. Niiden elvyttämisestä on laadittu suunnitelmia. Karjalaisten kansallistunto on muutenkin nousussa. Kesäkuun 10pulla 1991 pidetään Aunuksen kaupungissa suuri karjalaisten edustajakokous. Edustajia lähetetään kaikkialta Karjalasta aina yksi edustaja kutenkin 300 karjalaista kohti.

Karjalan Inkerin-Iiitto

Karjalan inkeriläiset perustivat helmikuussa 1989 nykyiseltä nimeltään Karjalan suomalaisten lnkerinliiton vaalimaan suomen kieltä ja inkeriläistä kulttuuria.

Pitkän pysähtyneisyyden kauden aikana suomenkielisen kulttuurin tukikohtana oli Petroskoin suomalai nen teatteri. Karjalan tiedeakatemian kielen, kirjallisuuden ja historian laitos on viime vuosikymmeninä tehnyt suurtyön Karjalan kansanrunouden ja kansanperinteen tallentamiseksi. Suomen kielen säilymistä on osaltaan tukenut sanomalehti Neuvosto-Karjala (nyk. Karjala) ja kirjallinen kuukausilehti Punalippu (nyk. Carelia). Näiden lehtien piiristä on noussut joukko kirjailijoita, joiden tuotanto liittyy kiinteästi kansan elämään ja kotiseudun kuvaukseen. Tunne tu'impia suomeksi kirjoittavia kirjailijoita ovat Nikolai Jaakkola, Antti Timonen, Ortjo Stepanov ja Jaakko Rugojev. He ovat työllään luoneet kansallisen kulttuurin perusta, jolta nyt uusien tuulien puhaltaessa on hyvä ponnistaa.

Suomenkielen asema Karjalassa .oli aikaisemmin kymmeniä suomenkielisiä kouluja. Karjalaissuomalainen neuvostotasavalta ”alennettiin” vuonna 1956 Karjalan autonomiseksi tasavallaksi. Samalla suomenkieliset koulut lakkautettiin. Kun käyttökielenä kaikilla elämänaloilla on venäjä, kansalliset kielet ovat jääneet kotikielen asemaan ja niitä uhkaa häviäminen. Suomalaisten ja Karjalaisten kulttuuriseurojen tärkein tavoite onkin kansallisia kieliä käyttävien lastentarhojen ja koulujen uudelleen perustaminen.

Suhtautumisessa suomen kieleen on yleisessä mielipiteessä tapahtunut selvä muutos. Karjalan talouden ja väestön elinolojen kohentamiseksi kohdistuu Suomeen suuria odotuksia. Maiden välisen yhteistyön kehittäminen edellyttää riittävää kielitaitoa. Suomen kielen taidon merkitys ymmärretään nyt yhä yleisemmin. Myös Karjalan korkein neuvosto on Karjalan suvereenisuusjulistuksessa 9.8.1990 hyväksynyt ”kantaasukkaiden kansallisen omaperäisyyden elvyttämisen” ja kielten tasa-arvoisuuden.

Suomella on nyt ainutlaatuinen historiallinen mahdollisuus tukea suomen kielen elvyttämistä ja tutustuttaa uutta tietä etsivää Karjalan suomalaiseen kulttuuriin ja yhteiskuntajärjestelmään.

OSMO HYYTIÄ

Comments