ON ARVOKKAAMPAA TIETÄÄ KUIN OLLA TIETÄMÄTTÄ

Toivo Flink

Hyvät lukijat!

Tämänkertainen pääkirjoitukseni on varsin informatiivinen. Viime kuussa pääkaupungissa pidettiin kaksi merkittävää tilaisuutta. Inkerinsuomalaisten paluumuuton alkamisesta Suomeen on kulunut kaksi vuosikymmentä. Suomeen on muuttanut yli 40 000 inkerinsuomalaista perheineen. Tuhannet lapsina maahan saapuneet ovat jo aikuisiässä. He ovat käyneet täällä koulunsa. Voimme vain arvailla, missä he tulevat toimimaan aikuisina, mikä on heidän kansallinen identiteettinsä tai muistavatko he alkujuurensa ja millä tavalla he tulevat tuomaan sen ilmi Suomen kansalaisina? Mitä me, yksityishenkilöt, ja ne tahot, jotka ovat olleet tässä prosessissa mukana, voimme todeta sen tuloksista?

Helsingin Malminkadun Eurooppa-salissa järjestettiin 3.4. seminaari, jonka otsikko kuului: Paluumuuton 20 vuotta: Näkökulmia venäjänkielisten kotoutumiseen. Tilaisuuden järjestivät yhteistyössä Helsingin yliopisto, Väestöliitto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ja Siirtolaisuusinstituutti. Valtiotieteellisen tiedekunnan professori Inga Jasinskaja-Lahti esitteli Inkerinsuomalaisten paluumuuttajien integraatiota Suomeen monivuotisen haastatteluprojektin tulosten valossa.

THL:n maahanmuuttajien tutkimuksen alustavista tuloksista venäjänkielisen väestön osalta kertoi tutkimuskoordinaattori Natalia Solovieva. Venäjänkielisten maahanmuuttajien erityiskysymyksiä palveluntarjoajan näkökulmasta toivat esiin monikulttuurisuuden asiantuntija Anita Novitsky ja palveluneuvoja Violetta Veller Väestöliitosta. Inkerinsuomalaisuuden historian tuntemuksen merkityksestä inkerinsuomalaisten paluumuuttajien kotoutumisessa Siirtolaisinstituutin nimissä puhui allekirjoittanut.

Seminaarin avasi ja puhetta johti kanslianeuvos Risto Laakkonen. Hän oli paluumuuton alkulähteillä prosessin alkaessa vuonna 1990. Esitän seminaarin osanottajatahot näinkin tarkkaan, jotta tarvittaessa te voisitte lukea esitelmien tekstit laitosten ja järjestöjen kotisivuilta.

Kansallisarkistossa pohdittiin 24.4. arkistolaitoksen Venäjän mikrofilmausprojektin viiden vuoden toiminnan tuloksia. Kyseessä on Suomea ja suomalaisia, myös inkerinsuomalaisia, koskevan tiedon hankkiminen Venäjän arkistoista. Hanketta on rahoittanut opetusministeriö, siis meidän kanssanne verovaroilla. Ja koska kyseessä on pääsääntöisesti julkinen tieto, jokainen meistä on oikeutettu tutustumaan siihen ilman erityislupaa.

Avaussanoissaan arkistolaitoksen pääjohtaja Jussi Nuorteva painotti Suomeen hankitun ja hankittavan arkistoaineiston merkitystä kansallisen itsetuntomme rakennusaineena. Täällä aineisto on tutkijoiden käytössä aivan eri tavalla kuin kymmenissä Venäjän valtion ja viranomaisarkistoissa. Aineiston saaminen Suomeen madaltaa myös nuorten tutkijoiden kynnystä paneutua Venäjän tutkimukseen.

Professori Eljas Orrmanin mukana kuulijat tekivät jännittävän matkan Suomen kansallisarkiston kopioiden hankintaan vuodesta 1809, Suomen autonomian ajasta 2000-luvulle.

Hänen taustatietonsa tarjosivat oivan pohjan Kansallisarkiston Venäjän mikrofilmiprojektin hankkimisen ongelmiin. Tilannetta tarkasteli projektipäällikkö professori Dmitri Frolov. Viimeksi kuluneen viiden vuoden aikana Suomeen on mikrofilmattu yli puoli miljoonaa otosta.

Ruotsin vallan ja autonomian aikaisen vanhemman aineiston hankinnan valossa projektipäällikkö dosentti Jyrki Paaskoski osoitti, että Pietarin ja Moskovan arkistoista löytyy yhä runsaasti Suomea koskevaa tutkimusaineistoa.

Turun yliopiston professori Kimmo Rentola ja Helsingin yliopiston professori Timo Vihavainen pohtivat mahdollisuuksia hyödyntää venäläistä arkistoaineistoa opetuksessa ja tutkimuksessa jo maisterin tutkinnon tutkimuksissa. Vihavainen huomautti, että Suomen tutkijoiden vähäinen venäjän kielen taito on muuttumassa parempaan suuntaan. Ymmärrettävästi tämä on tapahtumassa nyt myös yliopistoissa opiskelevien paluumuuttajalasten venäjän osaamisen ansiosta. Hänen mielestään venäjä yksin ei kuitenkaan riitä. Tarvitaan myös ruotsin ja saksan osaamista. Englannista puhumattakaan.

Suurlähettiläs Arto Mansala painotti historian ja erityisesti poliittisen historian merkitystä ulkoasiainministeriön henkilöiden toiminnassa. Juuri tätä alaa lukeneita valitaan eniten ulkoasiainministerin palvelukseen sinne pyrkijöistä. Hän piti tärkeänä UM:n kannalta, että Venäjän arkistoja avataan. Hänen mielestään pienetkin muutokset laajenevaan arkistoaineiston käytössä johtavat ajan mittaan avoimempaan maailmaan.

Päälle päätteeksi voidaan kaiketi muistuttaa vanhasta totuudesta, että se, joka hallitsee tietoa menneestä, hallitsee tätä päivää. Tätä päivää hallitseva hallitsee tulevaa. Tunnetusti tieto tuo tuskaa, ja silti on arvokkaampaa tietää kuin olla tietämättä.

Keväisin mielin työn ja tekemisen iloa toivottaen
Toivo Flink