- Kirjoittaja
- – Pertti Laaksonen
- Vuosi
- – 01.09.2010, 11:08:00
- – 01.08.2020, 14:50:00
- Muokkaus
- – Inkeri Klubi ry – Клуб Ингрия
- – Kuvat ja videot lisätty.
- – Korostukset ja tyylit lisätty.
Monesta merkittävästä tapahtumasta on kulunut kaksikymmentä vuotta.
- Viro itsenäistyi 20.8.1991.
- Samoin muut Baltian maat syksyllä 1991.
- Neuvostoliitto hajosi syksyllä 1991.
- Monet suomalaiset olivat mukana Viron musiikkitapahtumissa kesällä ja syksyllä 1991.
- Konsertit päättyivät Tallinnan laululavalla Viron kansallislauluun.
- Berliinin muuri oli kaatunut jo aikaisemmin: 9.11.1989.
- Perheniemen opiston ensimmäinen matka Kirvuun.
Perheniemen opiston ensimmäinen matka Kirvuun
Matka tehtiin 17.9.1990. Siitä on tänä syksynä 21 vuotta, mutta se “poiki” vuonna 1991 monta merkittävää tapahtumaa Kirvussa.
Ensimmäisen matkan valmistelut aloitettiin vuonna 1989 ja vuoden valmistelun jälkeen tavattiin kunnanjohtaja ja Sairalan kansanopiston isännät. Leningradin Patriot-telakka lähetti Kirvuun everstin. Järjestelyt avautuivat aikoinaan varsinaisesti Väinö Jääskeläisen vihjeen perusteella kaatuneiden muistopäivänä Kuivannon sankarihaudoilla 1990. Hän kertoi miehestä, joka paneutuu tosissaan annettuun tehtävään.
Sain Esko Immosen yhteystiedot Lappeenrannasta. Olin neuvotellut lähes kymmenen matkatoimiston kanssa ja maksanut käsirahankin linja-autoryhmästä tammikuussa 1990. Kukaan ei luvannut varmaa perillepääsyä muuta kuin “… Viipurissa sitten näkee, mihin saakka pääsee …” Esko Immonen tarttui asiaan ja selvitti välittömästi kaikki kanavat, mitä lupia tarvitaan ja keneltä haetaan. Hän kävi neuvotteluja myös Kirvussa. Elokuussa pääsy Kirvuun näytti jo varmalta ja Eskon kautta tuli viesti, että olemme myös Kirvun viranomaisten puolesta tervetulleita.
Esko Immosen kanssa järjestettiin Kirvun yhteydet ja juhlat koko 1990-luku. Myös se Kirvun Pitäjäseuran ensimmäinen suuri KIRVUN KIHUPYHÄ juhannuksena 1991, kun yli 800 henkeä pääsi Kirvuun. Immonen hoiti myös monta muuta pitäjäjuhlaa. Muun muassa Jääski-juhlat elokuussa 1994, joissa olin mukana. Samoin Perheniemen opiston 70-vuotis-juhlaosuuden Kirvussa 1994.
KIRVUUN vein toisen matkaryhmän toukokuun lopulla 1991 ja uudelleen Neuvostoliiton vallankumouksen aikaan elokuussa 1991. Toukokuun käynti oli samalla “tunnustelu” kirkkopyhien järjestämiseksi. Varsinaiset kirkkopyhät aloitettiin opiston toimesta toukokuussa 1992. Siitä on ensi vuonna kulunut 20 vuotta.
Elokuussa 1991 ongelmia Kirvuun pääsyssä.
Olin matkaryhmän kanssa menossa Kirvuun. Kaikki yhteyshenkilöt oli vaihdettu lauantaina 17.8.1991 Viipurissa. Edellisenä päivänä Esko Immosen käydessä Viipurissa matkaa viimeistelemässä, hän keskusteli tuttujen yhteysviranomaisten kanssa. Emme päässeet Portinhoikan puomia pidemmälle. Edessä oli koko päivän odottelu Viipurissa. Matkaryhmässä oli eduskunnan puhemiehen Mikko Pesälän puoliso Kaisa Pesälä. Hän oli opiston johtokunnan puheenjohtaja.
Sanoimme: “… asia menee suoraan Suomen eduskunnalle …” Illalla pääsimme Kirvuun evästyksellä: “… kertokaa Suomessa, että täällä on kaikki hyvin …”
Tarkoitus oli istuttaa “Ystävyyden puu” Sairalan opistolle. Laattakin oli teetetty teksteineen Keraplastilla. Perheniemeläistä alkuperää oleva puuntaimi jäi “paperien puuttuessa” Nuijamaan tulliin. Uusi taimi haettiin Roinilasta, Eero ja Eugen Luumin kotitilan mailta. Taimi istutettiin ja kasvaa edelleen Kirvussa, Sairalan opiston pihalla.
Sunnuntaina 18.8.1991 osa matkaryhmästä jäi sotilaiden vangiksi. Kaikki Kirvuun johtavat tiet oli miehitetty sotilailla. Niin myös Karvassalmen sillan seutu. Vasta Suomeen tullessa auton radiosta kuulimme, että Neuvostoliitossa on käynnissä vallankaappausyritys. Jeltsin seisoi Moskovassa panssarivaunun päällä silloin kun me olimme Kirvussa ja istutimme “ystävyyden puuta”. Raja-alueen vahvistus sotilailla oli toteutettu venäläisiä varten, että he eivät pääse pakenemaan Suomeen.
Inkerin kirkkko ja muutokset
Ensimmäinen kunnostettu kirkko Kupanitsassa vihittiin käyttöön helluntaina 1991. Olin siellä matkaryhmän kanssa. Heinämaalaisen Leena Vikstenin kanssa oli ryhmää koottu.

Kupanitsan kirkko
Tämä matka oli viikko ennen, kun sitten kävin Kirvussa.
Väkeä juhlilla 3’000 – 4’000 henkeä. Täydessä autossa oli entisiä kupanitsalaisia ja inkeriläisiä myös Ruotsista. Viimeinen elossa oleva, Inkerin kirkossa palvellut pappi, Aatami Kuortti oli kunniavieras. Hänen ilonsa ja sanansa koskettivat kaikkia, kun entinen kotikirkko otettiin uudelleen käyttöön. Inkerin uuden aamun ensimmäinen uusi pappi, Arvo Survo lauloi: “Nouse, oi kadonnut Inkeri, kirkkosi raunioista …”
Kupanitsan Kikkerin kylä yhdistää myös Aatami Kuorttia ja Arvo Survoa. He ovat molemmat syntyneet siellä.
Inkerin mummot näkivät rukousten täyttyvän: “Herralta tämä on tullut ja on ihmeellistä meidän silmissämme”, Näillä psalmin sanoilla puki mummojen ajatukset todeksi Heinolan pappi Pentti Murto juhlassa. Juhlaan oli kirjoitettu oma vihkiäisvirsi suvivirren sävelillä. Monet sittemmin Inkerin kirkossa pappeina ja työntekijöinä palvelleet olivat vihkiäisissä mukana. Mainittakoon heistä Arvo Soittu. Hänellä on kosketus Orimattilan Niinikoskelle sota-aikana siellä syntyneen serkkunsa Erkki Rättälin kautta.
Kirkko valmistui nopeasti. Olin saanut olla toukokuussa 1990 ensimmäisessä talkooryhmässä, joka aloitti varsinaisesti kirkon kunnostuksen. Tuolta talkooreissulta sain tehtäväkseni hankkia Orimattilasta kattoikkunan yhdeksän metriä korkean kuoriosan kattoon. Sen toimeksiannon myötä menin arkaillen Keraplastille. Toimitusjohtaja Tapio Nieminen ja Keraplast tarttuivat heti asiaan. Tapio Nieminen oli ollut jo aikaisemmin viemässä kirkkoon uusia kelloja herättäjäyhdistyksen, evankelisten ja esikoislestadiolaisten kanssa.
Vihkiäismatkalta on monta kohokohtaa. Mainittakoon yksi.
Kerroin Suomen puolella autossa talkooreissusta vuosi aikaisemmin. Sanoin, että silloin tuli esille, että Inkerin mummo, Katri Smirnova oli juuri vuonna 1990 päässyt siihen jonoon, että saa jääkaapin viiden vuoden päästä. Ei aikaakaan, kun linja- autossa kiersi hattu ja kerättiin rahat Katrin uuteen jääkaappiin. Lappeenrannassa poikettiin kodinkoneliikkeeseen ja ostettiin sen kokoinen kaappi, mikä mahtui auton tavaratilaan. Inkerin mummo sai kaapin neljä vuotta etuajassa ja rahaa jäi vähän ylikin.
Tällaisia muistoja kahdenkymmenen vuoden takaa. Silloin ei täysin ymmärretty, millaisten muutosten keskellä elettiin Suomessa ja meidän lähellämme Neuvostoliitossa. Nyt näemme, että ne olivat todella merkittäviä aikoja ja niistä on vasta kaksikymmentä vuotta.