Her­ra Ee­tu Hyn­ni­nen, mis­sä ja mil­loin o­lettе syn­ty­nyt?

O­len syn­ty­nyt v. 1921 Hu­ma­la­saa­ren ky­läs­sä Puŝ­ki­nin vie­res­sä. Ky­lää kut­sut­tiin niin, kos­ka sen vie­res­sä o­li suo, mis­sä kas­voi hu­ma­la. Sit­ten suo kui­vat­tiin ja ni­mi jäi. Ni­mes­tä huo­li­mat­ta al­ko­ho­li­on­gel­maa ky­läs­sä ei ol­lut. E­räis­sä per­hees­sä o­li har­ras­ta­ji­a, mut­ta an­ka­rat vai­mot vie­roit­ti­vat. Ky­län muu­t a­suk­kaa­t ei­vät ryy­pän­nee­t e­des juh­li­na. Kai­kil­la a­suk­kail­la o­li sa­ma su­ku­ni­mi Hyn­ni­nen. Nel­jä Suo­mes­ta tul­lut­ta vel­je­ä pe­rus­ti ky­läm­me. Yk­si o­li i­so­paa­pa­ni.

I­soi­säl­tä­ni äi­din puo­lel­ta o­mai­suus ta­ka­va­ri­koi­tiin kol­lek­ti­vi­soin­nin ai­ka­na. Hä­nen poi­kan­sa ja mi­ni­än­sä kar­koi­tet­tiin Hi­bi­nogrs­kiin (Mur­mans­kin a­lu­e). Hän it­se tu­li meil­le lap­sen­tyt­tä­ren­sä kans­sa.

V. 1937 ky­läs­säm­me van­git­tiin 8 hen­ke­ä m.m. i­sä­ni. Em­me tien­neet mi­tään hä­nen koh­ta­los­taan. Vuo­den ku­lut­tu­a saim­me kir­jee­n il­man merk­ki­ä huo­nol­la pa­pe­ril­la. Ih­met­te­lim­me, mil­lä ta­val­la se tu­li pe­ril­le. I­sän kans­sa van­git­tiin Mat­ti (Ta­pa­nin poi­ka). Se kir­je o­li hä­nel­tä. Täl­löin pos­ti lä­het­ti sel­lai­si­a kir­jei­tä. He tie­si­vät, et­tä kir­je on lei­ris­tä. Mat­ti kir­joit­ti, et­tä hän ja i­säm­me jou­tui­vat lei­riin. Mo­lem­mat sai­vat 10 vuot­ta. Lei­ris­sä i­sä sai­ras­tui ja kuo­li sai­raa­las­sa v. 1938.

V. 1995 luin i­sä­ni a­si­as­ta. Kau­he­a val­he! Kaik­ki­a ker­to­muk­si­a ei kir­joi­tet­tu i­sä­ni kä­si­a­lal­la. Tut­kin­ta­tuo­ma­ri kir­joit­ti ei­kä i­sä­ni kä­si­kir­joi­tus­ta o­le. Kan­si­o­ta näyt­tä­vä ma­ju­ri sa­noi:

Hä­net ha­lut­tiin pa­kot­taa kir­joit­ta­maan ker­to­muk­set. Hän­tä lyö­tiin ja hän kes­ti kaik­ki. Jos hän o­li­si al­le­kir­joit­ta­nut, hä­net o­li­si te­loi­tet­tu am­pu­mal­la. Siis hän sai 10 vuot­ta.

Tie­sit­kö suo­ma­lai­sen vä­es­tön jouk­ko­kar­koi­tuk­sis­ta vv. 1935 – 1936?

Näi­nä vuo­si­na ky­lääm­me tu­li 6 per­het­tä, jot­ka a­set­tui­vat tyh­jiin ta­loi­hin. He ker­toi­vat, et­tä kaik­ki suo­ma­lai­set hää­det­tiin ra­ja­vyö­hyk­keel­tä.

Pää­tin mai­ni­os­ti ve­nä­läi­sen kou­lun 10 luok­kaa. V. 1939 pää­sin Le­ning­ra­din y­li­o­pis­ton en­sim­mäi­sel­le vuo­si­kurs­sil­le fyy­si­kaa­li­seen tie­de­kun­taan. 17. mar­ras­kuu­ta sain kut­sun so­ta­ko­mis­sa­ri­aa­tis­ta. Täl­lai­si­a kut­su­ja tu­li ai­kai­sem­min niil­le, joil­la o­li kut­sun­tai­kä. Pi­ti täyt­tää lo­ma­ke tai tar­kis­taa ter­veys. Läh­din so­ta­ko­mis­sa­ri­aat­tii­n ih­met­te­le­mät­tä. S­luts­kin so­ta­ko­mis­sa­ri­aat­ti o­li Pav­lovs­kis­sa lin­nas­sa. Ko­men­ta­ja (niin kut­sut­tiin sil­loin up­see­re­ja) ot­ti pas­si­ni, re­pi kah­ti­a ja heit­ti ko­riin. Va­vah­din.

Me­ne huo­nee­seen 25.

Tu­lin sii­hen huo­nee­seen. Siel­lä o­li 25 poi­kaa naa­pu­ri­ky­lis­tä. Tun­sin mo­ni­a, kaik­ki o­li­vat suo­ma­lai­si­a. Lat­vi­a­lai­nen pääs­tet­tiin ko­tiin. Tu­li pääl­lik­kö ja il­moit­ti:

Nyt a­jam­me Pet­ros­koi­hin pal­ve­le­maa­n ar­mei­jas­sa.

Mi­ten­hän a­jam­me? Em­me e­des sa­no­neet mi­tään ko­ti­vä­el­le!

Ei mi­tään. Sit­ten kir­joi­tat­te.

Po­jat hä­li­si­vät. Ei ku­kaan mi­tää­n ot­ta­nut mu­kaan. Ko­men­ta­ja ei huo­mi­oi­nut si­tä mil­lään ta­val­la. Mei­dät lä­he­tet­tiin kyl­py­lai­tok­seen ja tuk­ka a­jel­tiin. Noin k­lo 12:00 yöl­lä ko­men­ta­ja il­moit­ti, et­tä lii­ke­neu­von tu­lo e­päon­nis­tui ja kaik­ki voi­vat men­nä ko­tiin. O­li lau­an­tai, ja hän käs­ki mei­tä tu­le­maan maa­nan­tai­na k­lo 10:k­si.

Yöl­lä yh­dek­si tu­lin ko­tiin. Kaik­ki ko­ti­vä­ki hä­täi­lee, mi­hin o­lin ka­don­nut. Maa­nan­tai­na tu­lin so­ta­ko­mis­sa­ri­aat­tiin. Pal­ve­lus­paik­kaan mei­tä kul­je­tet­tiin ta­va­ra­ju­nas­sa, mi­hin – ei ol­lut sa­not­tu. Mei­dät kul­je­tet­tiin Pet­ros­koi­hin. A­se­pal­ve­luk­se­ni al­koi 106. di­vi­si­oo­nas­sa, e­si­kun­nan komp­pa­ni­as­sa. Ha­lu­sin ty­kis­töön, mut­ta sain vas­tauk­sen, et­tä o­len ”­ve­te­lä” ty­kis­töön. A­loin pal­vel­la vies­ti­pa­tal­joo­nas­sa pu­he­lin­mie­he­nä.

Mi­tä so­ti­las­pu­ku­a käy­tit­te sil­loin?

Pu­na-ar­mei­jan. A­se­pal­ve­lus me­ni Pu­na-ar­mei­jan sään­tö­jen mu­kaan ko­ko Tal­vi­so­dan a­jan.

Mi­ten sait tie­tää so­dan al­ka­mi­ses­ta suo­ma­lai­si­a vas­taan?

Ra­di­os­ta, sa­no­ma­leh­dis­tä. Mi­nul­la he­ti syn­tyi e­päi­lys vi­ral­li­sen ver­si­on o­sal­ta. Mut­ta kaik­ki o­li­vat vai­ti. En­sin il­moi­tet­tii­n, et­tä Neu­vos­to­liit­to neu­vot­te­li Suo­men kans­sa ra­jan siir­tä­mis­tä. Sit­ten il­moi­tet­tii­n, et­tä Suo­mi ei o­le suos­tu­vai­nen näi­hin eh­toi­hin. Se tu­lit­ti Mai­ni­lan ky­lää, sen vuok­si Neu­vos­to­lii­ton on pak­ko a­loit­taa tais­te­lut. Tun­tui ou­dol­ta, et­tä suo­ma­lai­set hyök­kä­si­vät mei­tä vas­taan. Mut­tem­me kes­kus­tel­leet sii­tä.

Jou­lu­kuun puo­li­vä­lis­sä vies­ti­pa­tal­joo­nam­me tuo­tiin Le­ning­ra­diin. Tääl­lä meil­le pan­tiin pääl­lem­me jo­kin ou­to so­ti­las­pu­ku. Se o­li hy­vää pu­nais­ta ver­kaa, saap­paat hy­vää nah­kaa ja saa­pas­hou­sut. Sit­ten saim­me tie­tää­, et­tä se o­li puo­la­lai­nen so­ti­las­pu­ku. Mil­lä ta­val­la saim­me tie­tää­, en e­nää muis­ta. Pi­lai­lim­me sil­le. Neu­vos­to­lii­ton kan­sa­lai­nen ja Suo­men kan­san ar­mei­jan va­paa­eh­toi­nen puo­la­lai­nen so­ta­pu­ku pääl­lään. Puo­la­lais­mal­li­sen la­kin a­se­mes­ta o­li läp­pä­lak­ki pu­nai­sen täh­den kans­sa. Syys­kuus­sa Puo­las­sa riis­tet­tiin suu­ret so­ta­saa­liit, ja meil­le pan­tiin pääl­le tä­mä so­ti­las­pu­ku.

Pa­tal­joo­nam­me jär­jes­tet­tiin. Sa­maan so­ti­las­pu­kuun pu­keu­tu­neet pa­tal­joo­nan ko­men­ta­ja ja ko­mis­saa­ri il­moit­ti­vat meil­le:

To­ve­rit. O­lem­me Suo­men kan­san ar­mei­jan en­sim­mäi­sen ar­mei­jan­kun­nan vies­ti­pa­tal­joo­na.

Hei­dän kas­vois­taan nä­kyi, et­tä he it­se o­li­vat ih­meis­sään ja huo­nos­ti ym­mär­si­vät, mi­tä ta­pah­tuu.

Pa­tal­joo­nan ko­mis­saa­ri va­roit­ti, et­tä vi­hol­li­sen a­lu­eel­la tu­lee­ ol­la va­ro­vai­nen: mii­nat, myr­ky­te­tyt e­lin­tar­vik­keet, puil­la o­vat ”­kä­et” au­to­maat­ti­a­se kä­des­sä.

Mei­dät is­tu­tet­tii­n a­vo­kuor­ma-au­toon ja tuo­tiin Kuok­ka­laan (nyt Re­pi­no). Kaik­ki ta­lot o­li­vat tyh­ji­ä, kaik­ki vä­es­tö o­li pois­tu­nut. A­se­tuim­me vä­häi­seen ta­loon. Kuis­til­la o­li o­me­noi­ta, mut­ta o­li käs­ky ol­la kos­ke­mat­ta. Jo­ku ker­toi, et­tä e­räs so­ti­las ja po­lit­ruk­ki söi­vät o­me­noi­ta ja kiel­to ro­mah­ti.

En­sin em­me teh­neet mi­tään ja se ei huo­les­tut­ta­nut ke­tään. A­loin kii­peil­lä tyh­jien ta­lo­jen ul­la­koil­la. Siel­lä o­li mon­ta suo­ma­lais­ta ku­va-ai­ka­kau­si­leh­te­ä. Luin nii­tä tun­ti­kau­pal­la. Ih­met­te­lin, kuin­ka heil­lä in­nos­tu­nees­ti on ku­vi­tet­tu. Meil­lä Neu­vos­to­lii­tos­sa sel­lai­si­a ai­ka­kau­si­leh­ti­ä ei ol­lut. Si­säl­tö myös häm­mäs­tyt­ti. Hit­ler o­li las­ten jou­kos­sa kuin meil­lä S­ta­lin ”­kan­san i­sä”. O­li kau­hei­ta ku­vi­a: kak­si ih­mis­tä kan­toi­vat paa­reil­la S­ta­li­nin ha­kat­tu­a pää­tä. Jo­pa pel­kä­sin lu­ke­a ku­va­teks­ti­ä.

Mie­len­kiin­toi­sim­pi­a o­li­vat ju­tut e­lä­mäs­tä Neu­vos­to­lii­tos­sa. Neu­vos­to­jär­jes­tyk­sis­tä, sii­tä mis­tä meil­lä ei pu­hut­tu. Van­git­se­mi­set, ta­ka­va­ri­koin­ti kol­lek­ti­vi­soin­nin ai­ka­na. O­li myös kiin­toi­si­a jut­tu­ja e­lä­mäs­tä Suo­mes­sa.

Ja ko­men­ta­jat sal­li­vat lu­ke­a sel­lai­si­a ai­ka­kau­si­leh­ti­ä?

Lu­ke­mi­ses­ta­ni ei tien­nyt ku­kaan. En ker­to­nut ke­nel­le­kään. Luin jos­kus pu­he­lin­kes­kuk­sel­la päi­vys­tä­mi­sen ai­ka­na. En huo­mi­oi­nut, et­tä jo­ku seu­raa mei­tä.

Ker­ran nou­sin ul­lak­koon. Näin, et­tä jo­ku myös nou­see. O­soit­tau­tui, et­tä se on pei­li ja sii­tä on hei­jas­tu­ma­ni. Häm­mäs­tyt­ti myös ta­lo­jen si­sus­tus, huo­ne­ka­lut o­li­vat hy­vät. Jo­ka per­he a­sui e­ril­li­ses­sä ta­los­sa.

Pal­ve­lus al­koi. Kuok­ka­las­ta mi­nut lii­tet­tii­n ar­mei­jan­kun­nan pu­he­li­na­se­maan hen­ki­lös­töön ja toi­min pu­he­lin­kes­kuk­ses­sa, jo­hon kuu­luu 60 nu­me­ro­a. En­sin mei­tä o­li kak­si, me päi­vys­tim­me 12 tun­ti­a.

Mit­kä suh­teet teil­lä o­li­vat Pu­na-ar­mei­jan so­ti­lai­siin?

Hy­vät, ei ol­lut mi­tää­n e­pä­luu­lo­a. Ker­ran sat­tui nii­n, et­tä kun vies­ti­pa­tal­joo­nam­me tuo­tiin Kuok­ka­laa­n a­set­tu­maa­n e­si­kun­taan, joh­dim­me pu­he­lin­lin­jat e­tu­kä­tee­n e­si­kun­tam­me jär­jes­tä­mi­sek­si. Yöl­lä sei­soi var­ti­o. Yh­täk­ki­ä pu­na-ar­mei­ja­lai­set pii­rit­ti­vät, kos­ka luu­li­vat mei­tä ”­val­ko­suo­ma­lai­sik­si”. Mei­dät he­rä­tet­tiin, kaik­ki juok­sim­me u­los. Pu­na-ar­mei­ja­lai­set ei­vät he­ti ym­mär­tä­neet, ket­kä o­lem­me. Sit­ten he va­kuut­tui­vat, et­tä kaik­ki pu­hum­me ve­nä­jää ja meil­lä on pu­nai­set täh­det.

Sit­ten ar­mei­ja­kun­nan e­si­kun­ta siir­tyi Riv­je­raan Te­ri­jo­en lä­hel­le ja a­set­tui ta­loi­hin, up­see­rien en­ti­siin hu­vi­loi­hin. E­si­kun­nan o­sas­tot o­li­vat e­ri ta­lois­sa. Jo­ka o­sas­tos­sa o­li o­ma pu­he­lin. Kak­si di­vi­si­oo­naa jo o­li Vii­pu­rin vie­res­sä. Kaik­ki yh­teys tu­li kah­teen pu­he­lin­kes­kuk­seen. Päi­vys­tin suu­res­sa kes­kuk­ses­sa, pie­nes­sä 12 nu­me­roi­ses­sa toi­nen ih­mi­nen.

Tääl­lä van­noim­me va­lan. Ku­ka o­sa­si suo­me­a suo­mek­si, muut ve­nä­jäk­si. Ko­men­ta­jat o­li­vat ve­nä­läi­si­ä. Suo­ma­lai­si­a so­ti­lai­ta puut­tui. Ar­mei­jaan hy­väk­syt­tiin tais­te­li­joi­ta e­ri kan­sal­li­suuk­sis­ta. Komp­pa­ni­am­me po­lit­ruk­ki A­ra­meis­kov o­li ve­nä­läi­nen. Hän o­li i­loi­nen, mu­ka­va ih­mi­nen. Hän al­koi op­pi­a suo­me­a ja ky­syi meil­tä, kuin­ka ään­tää­ oi­ke­as­ti ja an­toi ko­men­to­ja suo­mek­si. Ai­kai­sem­min hän o­li pa­lo­kun­nan pääl­lik­kö­nä. Hä­net mää­rät­tiin po­lit­ru­kik­si, kos­ka hän o­li puo­lu­een jä­sen. Hän ei teh­nyt kes­kuu­des­sam­me oi­ke­aa po­liit­tis­ta työ­tä, vaan vain il­moit­ti uu­ti­si­a. Suo­men kan­san ar­mei­jas­sa o­li vä­hän a­si­an­tun­ti­joi­ta. Lä­hes kaik­ki o­li­vat kou­lut­ta­mat­to­mi­a a­lok­kai­ta. Pa­tal­joo­nan ko­mis­saa­ri myös o­li ve­nä­jäi­nen. Hän o­li huo­maa­vai­nen ja hy­vän­tah­toi­nen. Kun­ni­oi­tim­me hän­tä ko­vin. Hän oi­kein aut­toi, sy­ven­tyi kaik­kii­n on­gel­miim­me. Hä­nen luok­seen voi tul­la jo­ka on­gel­man kans­sa. Hän viek­kaas­ti aut­toi pu­hu­mat­ta ku­ka va­lit­ti.

Pu­he­lin­komp­pa­ni­am­me ko­men­ta­ja­na o­li kap­tee­ni Ru­da­kov, mu­ka­va, rau­hal­li­nen ja har­kit­se­va mies. Ker­ran nu­kah­din. Hän ei moit­ti­nut mi­nu­a, vain läk­syt­ti kuin i­sä.

Mi­tä kiel­tä suo­ma­lai­set pu­hui­vat kes­ke­nään?

Ve­nä­jäk­si. Suo­mek­si voi ol­la pu­huim­me jos­kus, jos lä­hel­lä ei ol­lut ve­nä­läi­si­ä.

Kaik­ki­ko suo­ma­lai­set pu­hui­vat ve­nä­jää hy­vin?

Kyl­lä, kaik­ki. E­räil­lä o­li ko­ros­tus, mut­ta e­nem­mis­tö pu­hui ve­nä­jää puh­taas­ti.

Sil­loin il­mes­tyi sa­no­ma­leh­ti ni­mel­lä Kan­san ar­mei­ja suo­mek­si, kar­ja­lak­si ja ve­nä­jäk­si. Luit­ko si­tä?

---

En. En muis­ta tä­tä sa­no­ma­leh­te­ä. Suu­ren I­sän­maal­li­sen so­dan ai­ka­na meil­lä o­li di­vi­si­oo­na­sa­no­ma­leh­ti ly­hy­en a­jan.

Mil­lä ta­val­la sait­te uu­ti­si­a?

Po­lit­ru­kin kaut­ta. Aa­mui­sin hän suo­rit­ti po­liit­ti­si­a op­pi­tun­te­ja 10 – 15 min, ker­toi, mi­tä ta­pah­tui maa­il­mas­sa ja rin­ta­mal­la.

Tie­sit­te­kö suu­res­ta tap­pi­os­ta NL:n puo­lel­ta?

Ei ku­kaan pu­hu­nut sii­tä ää­neen. Mut­ta ”­so­ti­las­ra­di­ot­se” meil­le tu­li hu­hu­ja suu­res­ta tap­pi­os­ta. Kuu­lem­ma suo­ma­lai­sil­la o­li pal­jon tark­ka-am­pu­ji­a au­to­maat­ti­a­seen kans­sa, ja sii­tä syys­tä meil­lä on suu­ri tap­pi­o. Tai jos voi­sim­me lä­het­tää hyök­käys­vau­nut, hä­vit­täi­sim­me vi­hol­li­sen, mut­ta se on mah­do­ton­ta jär­vien ja soi­den vuok­si. Ker­rot­tiin myös, et­tä pu­na-ar­mei­jan e­si­kun­nan pääl­lik­kö Ša­poš­ni­kov laa­ti so­ta­suun­ni­tel­man suo­ma­lai­si­a vas­taan ja vei sen Vo­ro­ši­lo­vil­le. Mut­ta Vo­ro­ši­lov vas­ta­si: ”­Mi­kä suun­ni­tel­ma?! Sel­vi­äm­me sii­tä het­kes­sä.”

Kir­joi­tit­ko ko­tiin?

Kyl­lä. Kir­joi­tim­me sii­tä, mi­tä o­li sal­lit­tu. Meil­le sa­not­tiin, mi­tä voi. Ei saa kir­joit­taa­ e­sim. mil­lä rin­ta­man loh­kol­la o­let. Voi ter­vey­des­tä j­ne. Kir­jeet kä­si­tel­tiin, lai­tet­tiin si­net­ti. Kir­joi­tin eh­kä suo­mek­si, äi­ti­ni o­sa­si suo­me­a pa­rem­min.

Ta­pa­sit­ko Suo­men kan­san ar­mei­jaa joh­ta­van Ak­se­li Ant­ti­lan?

En hen­ki­lö­koh­tai­ses­ti. Ker­rot­tii­n, et­tä hän o­li kou­lut­ta­ma­ton ei­kä tien­nyt so­ta-a­si­aa. Hän syn­tyi Suo­mes­sa, kar­ka­si kan­sa­lais­so­dan ai­ka­na Suo­mes­ta NL:oon ja pu­hui ve­nä­jää huo­nos­ti. Pu­he­lin­mie­hel­tä o­li kiel­let­ty kes­kus­te­lu ke­nen­kään kans­sa. Ant­ti­la soit­taa ja pu­huu:

Au­to ja ki­vää­ri­mies!

Kaik­ki ym­mär­si­vät, et­tä tar­vit­tiin var­ti­o ja au­to. Soi­tim­me vas­taa­viin nu­me­roi­hin. Sil­lä tä­mä o­li kaik­ki­a sään­tö­jä vas­taan. Mut­ta meil­le neu­vot­tiin nii­n, et­tä jos Ant­ti­la soit­taa, tu­lee teh­dä mi­tä hän tah­too. Muu­ten hän suut­tuu ja rä­hi­see kau­an. Mi­nun pi­ti lo­pet­taa työ pu­he­lin­kes­kuk­ses­sa, soit­taa lii­ken­ne­o­sos­toon, kut­su­a au­to ja soit­taa var­ti­oo­n e­li toi­see­n o­sas­toon.

Ak­se­li Ant­ti­lal­la o­li sak­sa­lai­nen vas­taa­no­tin. Se me­ni rik­ki ker­ran. Hän kut­sui huol­ta­jaa, tä­mä kä­sit­te­li si­tä ja sa­noi:

To­ve­ri di­vi­si­oo­nan ko­men­ta­ja, lam­put o­vat pa­la­neet.

Kor­jat­kaa!

Mut­ta em­me voi kor­ja­ta lamp­pu­ja.

Mi­tä var­ten tu­lit? Me­ne pois!

Pu­he­li­na­se­mal­la mei­tä o­li 12 hen­ke­ä. 6 hen­ke­ä o­li kah­del­la pu­he­lin­kes­kuk­ses­sa ja 6 lin­ja­val­vo­jaa. Hei­dän teh­tä­vä­nä o­li kor­ja­ta, jos jo­kin o­li­si men­nyt rik­ki. O­lim­me Te­ri­jo­en lä­hel­lä, ja so­ta o­li Vii­pu­rin vie­res­sä. Lin­ja­val­vo­jil­la ei ol­lut töi­tä, meil­lä kaik­ki o­li rau­hal­lis­ta. Pää­tim­me, et­tä kaik­ki työs­ken­te­li­si­vät pu­he­lin­kes­kuk­ses­sa, sil­loin työs­ken­te­li­sim­me 2 ker­taa vä­hem­män.

A­loim­me o­pet­ta­maan lin­ja­val­vo­ji­a.

O­li­ko mah­dol­lis­ta, et­tä so­ti­laa­t ar­mei­jas­sa ja­ka­vat teh­tä­vän­sä it­se?

Täs­sä ar­mei­jas­sa ei ol­lut oi­ke­aa ku­ri­a. Ym­mär­sim­me, et­tä meil­lä ei o­le oi­keut­ta teh­dä niin. Pääl­lik­kö­ni (muis­taak­se­ni luut­nant­ti Mas­lov) ei tien­nyt mi­tään. Pää­tim­me, et­tä op­pi­las työs­ken­te­lee, kun on vä­hän soit­to­ja. K­lo 18:00 jäl­keen toi­mi­kes­kus­te­lut lop­pui­vat. Mut­ta pää­tet­tii­n, et­tä jos soit­taa n­ro 1 (Ant­ti­la), sil­loin op­pi­las ei tee mi­tään. Kaik­ki su­jui. Mut­ta ker­ran Ant­ti­la soit­ti n­ro 6:l­ta. Hän sa­noi o­man ta­val­li­sen lau­seen. Op­pi­las ei re­a­goi. Ant­ti­la tois­taa sen uu­del­leen. O­pet­ta­ja nä­kee­, et­tä sat­tuu jo­tain ta­va­ton­ta ja ha­lu­aa­ ot­taa hä­nel­tä kuu­lok­keet. Op­pi­las a­jat­te­li, et­tä hän te­kee kaik­ki oi­ke­as­ti ja sa­noo:

Me­ne pois!

Ym­mär­sim­me, et­tä sat­tui jo­tain kau­he­aa. E­si­kun­nan päi­vys­tä­jä ma­ju­ri juok­see:

Rem­mit pois!

Se mer­kit­see­, et­tä mei­dät van­git­tiin. Mei­dät tuo­tii­n Ant­ti­lal­le. Sään­tö­jen mu­kaan hä­nen pi­ti an­taa teh­tä­väk­si sel­vit­tää tä­mä a­si­a ad­ju­tan­til­leen.

Hän pu­hui:

Ku­ka sa­noi ”..............”? (ri­vo lau­se). Kaik­ki pois tääl­tä!

En muis­ta e­si­kun­nan pääl­li­kön su­ku­ni­me­ä, mut­ta mi­nus­ta tun­tuu­, et­tä hän hoi­ti mo­ni­a a­si­oi­ta, jois­sa Ant­ti­la ei ol­lut pä­te­vä. E­si­kun­nan pääl­li­köl­lä o­li suu­ri­a oi­keuk­si­a, hä­nel­lä o­li oi­keus käs­ke­ä ko­men­ta­jan ni­mis­sä. Hän soit­ti ryk­men­tin ko­men­ta­jal­le, jo­ka ei ol­lut hä­nen a­lai­sen­sa ja pu­hui:

Di­vi­si­oo­nan ko­men­ta­ja käs­ki.

Ryk­men­tin ko­men­ta­jan vel­vol­li­suu­s o­li to­teut­taa käs­ky. Sit­ten hän ra­por­toi di­vi­si­oo­nan ko­men­ta­jal­le, et­tä hän an­toi sel­lai­sen käs­kyn. Ti­lan­ne vaa­ti niin, kos­ka ei ol­lut ai­kaa so­vel­lut­taa. Di­vi­si­oo­nan ko­men­ta­ja voi soit­taa ja pe­ruut­taa sit­ten, mut­ta mi­nä en tie­dä sel­lais­ta ta­pah­tu­neen. E­si­kun­nan pääl­li­köt meil­lä ai­na o­li­vat pä­te­vät.

Kuun­te­lit­te­ko mu­siik­ki­a?

Kuok­ka­lan ta­los­sa, mis­sä o­li e­si­kun­ta, o­li g­ra­mo­fo­ni ja mo­ni­a le­vy­jä, suo­ma­lai­si­a ja ve­nä­läi­si­ä.

E­si­tet­tiin­kö ra­di­os­sa neu­vos­to­lau­lu ”­Suo­mi-kau­no­tar?”

En muis­ta.

Mi­kä o­li va­paa-ai­ka?

Riv­je­ras­sa kaik­ki pai­kal­lis­vä­es­tö läh­ti, ta­lot o­li­vat tyh­jät. Va­paa-ai­ka­na hiih­te­lin. Kun muu­tim­me toi­seen paik­kaan, ha­lu­sin ot­taa suk­set mu­kaa­ni, mut­ta o­li pal­jon muu­ta kuor­maa.

E­si­kun­tam­me vie­res­sä o­li ky­lä, mis­sä vä­es­töä ei ol­tu eh­dit­ty e­va­kuoi­da. Kak­si ker­taa kä­vin heil­lä ja vaih­doin lei­pää mai­dok­si. Kun tu­lin en­sim­mäi­sen ker­ran, näin et­tä uk­ko kai­vaa kas­vi­tar­has­sa. Ky­syin hä­nel­tä (suo­mek­si):

Uk­ko, jo­ko o­let al­ka­nut teh­dä ke­vät­töi­tä?

Mut­ta hän ei ym­mär­tä­nyt huu­mo­ri­a­ni ja to­rui:

Si­nä­kin o­let näi­den pu­nais­ten kans­sa!

Sal­li­vat­ko ko­men­ta­jat pu­hu­a pai­kal­lis­vä­es­tön kans­sa?

Ei ku­kaa­n ot­ta­nut huo­mi­oon. Ei ol­lut kiel­to­ja. Teim­me, mi­tä tah­doim­me.

Mi­kä mie­li­a­la o­li so­ti­lail­la? Pyr­ki­kö jo­ku rin­ta­mal­le? O­li­ko to­del­li­si­a va­paa­eh­toi­si­a.

Ei ku­kaan pyr­ki­nyt. En muis­ta va­paa­eh­toi­si­a.

O­li­ko suo­ma­lais­ta p­ro­pa­gan­daa?

Ker­ran tu­lin di­vi­si­oo­nan pos­tiin. Ra­di­os­ta kuu­lui oh­jel­ma. Pos­tin työn­te­ki­jät ei­vät huo­mi­oi­neet si­tä. En muis­ta nyt, mil­lä kie­lel­lä, mi­nä kuun­te­lin. Se o­li suo­ma­lai­nen ra­di­o­a­se­ma. Neu­vos­to­joh­to­a i­vail­tiin.

Ja heil­lä on kau­ris pik­ku­par­ran kans­sa. Ni­men­sä on Ka­li­nin.

Eh­din pois­tu­a pos­tis­ta.

Ker­ran vä­li­tet­tiin lä­he­tys suo­ma­lai­ses­ta kir­kos­ta. Pap­pi pu­hui suu­res­ta on­net­to­muu­des­ta, jo­ka tu­li maa­han. Hän kut­sui tais­te­luun ja pe­las­ta­maa­n i­sän­maa­ta.

Vi­ri­tin ja kuun­te­lin suo­ma­lai­si­a so­ti­las­ra­di­o­a­se­mi­a, kun he neu­vot­te­li­vat. Il­moi­tin sii­tä tie­dus­te­luo­sas­toon. Kuun­te­lin nii­tä noin kuu­kau­den, mut­ten saa­nut ar­vo­kas­ta tie­to­a. He pu­hui­vat e­sim.: ”7,65 ja 5000”. Se o­li ki­vää­ri­ka­lii­pe­ri ja mää­rä kap­pa­let­ta. Mut­ta mis­sä nä­mä o­vat ei pu­hut­tu.

Ker­rot­tii­n, et­tä e­si­kun­tam­me pi­an muu­tet­tai­siin Vii­pu­rin vie­reen ja as­tui­sim­me tais­te­luun. Yh­täk­ki­ä so­ta lop­pui, vaik­ka ei ol­lut mi­tää­n en­nak­ko­vih­jei­tä.

Si­nä päi­vä­nä is­tuin pu­he­lin­kes­kuk­ses­sa ja työs­ken­te­lin. Soi­tin n­ro 18, jo­ka o­li lii­ken­ne­o­sas­to­na. Vie­ras ää­ni sa­noi kan­ger­ta­val­la ve­nä­jäl­lä:

Sa­no­kaa­, et­tei­vät e­nää soi­ta tä­hän.

Ih­met­te­lin, mik­si soi­te­taan mi­nul­le ei­kä pääl­li­köl­le. Sit­ten il­moi­tet­tii­n, et­tä so­ta lop­pui. Myö­hem­min sain tie­tää­, et­tä tä­mä il­moi­tus o­li ”­kan­san hal­li­tuk­ses­ta”, mah­dol­li­ses­ti Ot­to Kuu­si­sel­ta. Kaik­ki i­loit­si­vat ja toi­voi­vat, et­tä pi­an pa­laam­me ko­tiin.

1990-lu­ku­jen a­lul­la ta­pah­tui­vat Tal­vi­so­dan suo­ma­lais­ten ja neu­vos­to­ve­te­raa­nien koh­taa­mi­set. O­sal­lis­tuin nii­hin m.m. tulk­ki­na. Koh­taa­mi­set jär­jes­tet­tii­n en­ti­sel­lä ra­jal­la Ki­vi­mä­en vie­res­sä. Suo­ma­lai­set tu­li­vat 5–6 bus­sil­la, toi­vat kan­net­ta­vat pöy­dät ja e­lin­tar­vik­keet. Me­kin tu­lim­me bus­sil­la ja o­tim­me vod­kaa, kurk­ku­ja, mak­ka­raa. Tu­tus­tuin mo­neen ve­te­raa­niin. Mi­nut kut­sut­tiin vie­rai­sil­le, suo­ma­lai­set toi­vat ja an­toi­vat meil­le vaat­teet. Suo­ma­lai­si­a kiin­nos­ti vod­kam­me. Nai­set­kin joi­vat, u­jos­te­li­vat ot­taa ja pyy­si­vät mei­tä. O­li pal­jon kes­kus­te­lu­ja tal­vi­so­das­ta ja jat­ko­so­das­ta.

Mi­nu­a ki­dut­ti ky­sy­mys:

Mik­si y­leen­sä lii­tyit­te so­taan sak­sa­lais­ten puo­lel­la? Mik­si et­te ol­leet puo­lu­eet­to­mi­a?

Jos o­li­sim­me ol­leet puo­lu­eet­to­mi­na, sak­sa­lai­set o­li­si­vat mie­hit­tä­neet Suo­men, ja tei­dän o­li­si pi­tä­nyt so­ti­a li­sää­ a­lu­eel­lam­me sak­sa­lai­si­a vas­taan. Pa­lau­tim­me it­sel­lem­me vain kan­ta­maam­me.

Mut­ta va­loi­tit­te o­san Kar­ja­laa ja Pet­ros­koin?

Se o­li tar­vit­ta­va tak­ti­nen kul­ku.

Is­tuim­me sa­mas­sa pöy­däs­sä, ker­roim­me, nau­roim­me. Ei ku­kaan lau­su­nut mie­li­pa­ho­ja tai moit­tei­ta.

Kul­jit­te myös ko­ko Suu­ren I­sän­maal­li­sen so­dan. O­li­ko koh­taa­mi­si­a sak­sa­lais­ten ve­te­raa­nien kans­sa?

Ei. Koh­taa­mi­set o­li­vat vain suo­ma­lais­ten ve­te­raa­nien kans­sa.

Tal­vi­so­dan pää­tyt­ty­ä jat­koin a­se­pal­ve­lus­ta­ni Pet­ros­kois­sa. Suo­men kan­san ar­mei­ja muu­tet­tiin 71. jal­ka­vä­ki­di­vi­si­oo­nak­si. Mei­dän 1. vies­ti­pa­tal­joo­na kut­sut­tiin 126. vies­ti­pa­tal­joo­nak­si. Meil­le pan­tii­n uu­del­leen pääl­lem­me pu­na-ar­mei­jan so­ti­las­pu­ku. V. 1940 mi­nut pal­kit­tiin 10-päi­väi­sel­lä lo­mal­la hy­väs­tä a­se­pal­ve­luk­ses­ta.

Kä­vin ko­to­na.

Muis­tat­te­ko, kun al­koi Suu­ri I­sän­maal­li­nen so­ta?

Vies­ti­pa­tal­joo­nam­me o­li Pet­ros­kois­sa. O­lim­me ke­sä­lei­reis­sä Suo­men ra­jal­la. Män­ty­met­sä, telt­to­ja, jois­sa a­sui 6 hen­ke­ä. O­li sun­nun­tai, au­rin­koi­nen päi­vä. Har­joi­tuk­si­a ei ol­lut. O­lim­me jo­el­la, o­tim­me au­rin­ko­a. Mi­nä o­lin jo jouk­ku­een ko­men­ta­ja­na. Ri­vi­mies S­mir­nov tu­li. Te­ke­mät­tä kun­ni­aa­ y­lem­mäl­le ar­vo­ni­mel­tä ja pyy­tä­mät­tä lu­paa pu­hu­a hän sa­noi e­pä­var­mas­ti:

To­ve­ri ker­sant­ti, siel­lä ... siel­lä, siel­lä on il­moi­tet­tu hä­ly­tys.

Läh­dim­me kii­reh­ti­mät­tä, ja siel­lä kuu­lui Mo­lo­to­vin pu­he. He­ti kor­ja­sim­me lei­rim­me. Tais­te­lu­a­se­mat o­li val­mis­tet­tu. Mi­nut mää­rät­tiin pää­ra­di­o­a­se­man pääl­li­kök­si. Se pi­ti yh­teyt­tä di­vi­si­oo­nan ryk­ment­tien vä­lil­lä.

Suo­ma­lai­set as­tui­vat so­taan 26. ke­sä­kuu­ta. Ve­te­raa­nien koh­taa­mi­sis­sa ky­syin:

Mik­si a­loim­me so­ti­a 4 päi­vän ku­lut­tu­a?

Kun sak­sa­lai­set hyök­kä­si­vät Neu­vos­to­liit­toon, Man­ner­heim he­ti lä­het­ti kir­jeen S­ta­li­nil­le ja o­dot­ti vas­taus­ta 4 päi­vää. Mi­kä kir­je? Tä­hän as­ti ei tie­det­ty, ar­kis­tot vai­ke­ni­vat. Hän ei saa­nut vas­taus­ta.

Luu­len, et­tä Man­ner­heim pyy­si S­ta­li­ni­a neu­vot­te­luun.

Suo­ma­lai­set voi­mat o­li­vat 3 ker­taa suu­rem­mat kuin mei­dän. Toi­sin kuin sak­sa­lai­sel­la rin­ta­mal­la em­me pe­ruut­ta­neet ker­taa­kaa­n il­man käs­ky­ä. Suo­men ja Kar­ja­lan vä­lil­lä ei ol­lut yh­te­näis­tä rin­ta­maa­ ei­kä voi­nut ol­la. Siel­lä on met­si­ä, soi­ta, jär­vi­ä. O­li vain rin­ta­man tont­te­ja. Mi­nus­ta jos so­ta on ton­teil­la ei saa­ o­hit­taa si­vus­tos­ta, lu­kuy­li­voi­mal­la ei o­le mer­ki­tys­tä. Pii­rit­tä­mi­nen o­li mah­do­ton­ta. Sen vuok­si ei ol­lut suu­ri­a tap­pi­oi­ta. Pe­ruut­ta­mi­sem­me o­li jär­jes­tet­ty­nä.

So­dan a­lus­sa o­li täl­lai­nen ta­pah­tu­ma:

NKVD tu­li tar­kis­ta­maan kaik­ki­a ra­dis­te­ja. Kaik­ki kut­sut­tiin ker­to­maa­n o­ma­e­lä­mä­ker­tan­sa. Sa­noin, et­tä i­sä­ni van­git­tiin v. 1937. Kun lau­ta­kun­ta läh­ti, mi­nut kut­sut­tii­n e­si­kun­taan ”­täy­des­sä tais­te­lu­va­rus­teis­sa” ja kaik­ki­ne o­mai­suuk­si­ne­ni. Tu­lin ja kuun­te­lin e­si­kun­tam­me pääl­li­kön kap­tee­ni Bog­da­no­vin jä­re­ää­ ään­tä:

Mi­hin hän­tä? Jal­ka­vä­keen­kö?

Ei­kö pu­he on mi­nus­ta? ”­Täy­des­sä tais­te­lu­va­rus­teis­sa” mer­kit­see­, et­tä mi­nut sii­re­tää­n o­sas­tos­ta .... par­haas­sa ta­pauk­ses­sa. Näh­tä­väs­ti hän pu­hui yh­teys­pääl­li­kön kans­sa. Tu­lin yh­teys­pääl­lik­kö Ovt­sa­ro­vil­le ja hän sa­noi mi­nul­le:

En­sim­mäi­sek­si et o­le syyl­li­nen mis­sään. Em­me luo­vu­ta mi­nu­a. Siir­ry yh­dek­si kuu­kau­dek­si pu­he­lin­komp­pa­ni­aan. Kuu­kau­den ku­lut­tu­a kaik­ki rau­ke­nee.

O­lin kuu­kau­den siel­lä. Ve­din joh­to­ja. Kuu­kau­den ku­lut­tu­a muo­dos­tui e­ril­li­nen vah­vis­tet­tu pa­tal­joo­na. Täs­sä o­li ty­kis­tö ja jo­pa hyök­käys­vau­nu­ja o­li muis­taak­se­ni. Jos jos­sa­kin rin­ta­mal­la o­li han­ka­la ti­la pa­tal­joo­na lä­he­tet­tiin sin­ne. Pu­he­li­nyh­teyt­tä o­li mah­do­ton­ta lait­taa sii­hen kos­ka se o­li liik­ku­va.

Yh­teys­pääl­lik­kö kut­sui mi­nut. O­do­tin e­tei­ses­sä ja kuun­te­lin kes­kus­te­lu­a. O­li rii­ta mi­nus­ta. Jo­ku pu­hui, et­tä Hyn­nis­tä ei saa lä­het­tää.

Tä­mä lä­he­tet­tiin, tuo lä­he­tet­tiin, ja yh­teyt­tä ei ol­lut. Ja Hyn­ni­sel­lä ai­na o­li yh­teys. Lä­het­tä­kää hä­net!

Mi­nut lä­he­tet­tiin tä­hän pa­tal­joo­naan pi­tä­mää­n yh­teyt­tä di­vi­si­oo­naan. Ko­men­ta­ja ot­ti suu­ren vas­tuun, kos­ka hän ei suo­rit­ta­nut S­MERSH:n käs­ky­ä. Ja mi­nul­la ei ol­lut yh­tey­den pois­sa­o­lo­a ker­taa­kaan. Ra­di­o­a­se­man kuu­lu­vuu­s o­li tar­koi­tet­tu 10 km:k­si ja kau­em­mak­si ei tar­vit­tu. Mi­nul­la o­li mai­ni­o kor­va­kuu­lo, ja pyy­dys­tin jo­pa vä­häi­si­ä me­lu­ja 30 km sä­teel­lä.

Mi­nut mää­rät­tiin tä­män pa­tal­joo­nan ra­di­o­a­se­man ra­dis­tik­si. Ra­di­o­a­se­ma a­sen­net­tiin kak­si­pyö­räi­sil­le rat­tail­le. Si­tä a­joi he­vo­nen ni­mel­tään K­ra­sav­tshik (läp­pä poi­ka). Suo­a­lu­eel­la au­to ei me­ne. Pääl­li­köt va­lit­si­vat ra­di­o­a­se­man ke­ho­tuk­ses­ta­ni.

Ker­ran ra­di­o­a­se­ma o­li pak­ko siir­tää pi­kai­ses­ti. Kuor­ma­sim­me sen au­toon ja ir­ro­tim­me pyö­rät. Toim­me sen pai­kal­le ja siel­lä kä­vi tais­te­lu. Kaik­ki is­tui­vat tais­te­lu­hau­dois­sa ja mi­nä o­lin kuor­ma-au­tol­la. O­lin män­nyn al­la, sir­pa­le hak­ka­si suu­ren ok­san pää­ni yl­lä.

Kar­ja­las­sa pe­ruu­tim­me до Повенца до Беломорского канала. Jouk­kom­me o­li­vat ka­na­van i­tä­puo­lel­la ja suo­ma­lai­set län­si­puo­lel­la. Jou­lu­kuus­sa rin­ta­ma va­kiin­tui ei­kä va­ka­vi­a tais­te­lu­ja sat­tu­nut.

Käy­tet­tiin­kö suo­ma­lai­si­a tie­dus­te­lus­sa vi­hol­li­sen se­lus­tas­sa?

En­sin tie­dus­te­lu­jouk­kom­me o­li 100 hen­ke­ä. Se muu­tet­tiin tie­dus­te­lu­pa­tal­joo­nak­si. Joh­dos­sa o­li Jor­ma (Ee­tun poi­ka) Kuk­ko­nen. Tun­sin hä­net hy­vin. Hän ker­toi tie­dus­te­lu­ret­kis­tään. Hän pu­hui suo­me­a pa­rem­min kuin ve­nä­jää, kos­ka tu­li 14-vuo­ti­aa­na per­hei­neen Suo­mes­ta Pet­ros­koi­hin. Hän ot­ti 30 hen­gen ryh­män ja tu­li jo­hon­kin hil­jai­seen paik­kaan. Läh­ti­vät pie­nin ryh­min. Hei­dän pääl­lää­n o­li suo­ma­lai­nen so­ti­las­pu­ku.

Kuk­ko­nen ker­toi, kuin­ka hän ot­ti van­gik­si suo­ma­lai­sen up­see­rin. Kaik­ki sat­tui sy­väs­sä se­lus­tas­sa 100 km. Hän sei­soi maa­tiel­lä suo­ma­lai­nen so­ti­las­pu­ku pääl­lään. Suo­ma­lai­nen up­see­ri pol­ku­pyö­räi­li. Kun hän lä­hes­tyi, Kuk­ko­nen kat­soi ym­pä­ril­lee­n, ei ol­lut ke­tään.

Her­ra up­see­ri, pa­hoit­te­len, mut­ta o­let­te van­ki­ni.

Pen­sais­ta il­mes­tyi kak­si Kuk­ko­sen so­ti­las­ta ja kaap­pa­si tä­män up­see­rin.

Toi­sen ker­ran ryh­mäl­lä ei ol­lut teh­tä­vä­nä ot­taa van­ke­ja. He tie­dus­te­li­vat vi­hol­li­sen si­jain­ti­a. Sai­raa­la­bus­si a­joi vas­taan, ja he ot­ti­vat kaik­ki van­gik­si.

Yh­teys­mie­het o­vat ar­mei­jan tie­toi­sim­pi­a ih­mi­si­ä. Et­te­kö pe­län­nyt, et­tä it­se jou­dut­te van­gik­si?

Kun tie­dus­te­li­jat läh­ti­vät teh­tä­vään, he ot­ti­vat van­gik­si ne, ke­tä ta­pa­si­vat. Ih­mi­sen pi­ti jou­tu­a sel­lai­seen ti­lan­tee­seen, jot­ta tul­la van­gi­tuk­si. Jos hän on va­ro­vai­nen, hän ei jou­du van­gik­si. Mi­nul­la ei ol­lut e­ri­kois­ta pel­ko­a sii­tä, kos­ka o­li pal­jon toi­si­a on­gel­mi­a.

Mi­tä te­ki­vät tais­te­li­jat, kun ei ol­lut ak­tii­vi­si­a tais­te­lu­ja?

Päi­vys­ti­vät, har­joit­te­li­vat.

V. 1941 jou­lu­kuus­sa vi­hol­li­sen hyök­käys­vau­nut hyök­kä­si­vät di­vi­si­oo­nan e­si­kun­taan. Vies­ti­kes­kus ja e­si­kun­ta o­li hä­vi­tet­ty. Ih­mi­set kar­ka­si­vat. Tä­hän ai­kaa­n o­lin tie­dus­te­lu­pa­tal­joo­nas­sa. Ko­men­ta­ja lä­het­ti mi­nut 40. rkm se­lus­taan ja mää­rä­si mi­nut se­lus­tan pääl­li­kök­si.

Siel­lä on 4 mies­tä. Pel­kää­n, et­tä he ryyp­pää­vät vod­kaa. Täs­sä on va­ras­ton a­vain, an­na 100 gr. Ä­lä e­nem­män.

An­noin 100 gr ja it­se en juo­nut. Mie­het ih­met­te­li­vät:

No, o­let o­ma­toi­mi­nen!

En­sin o­li rau­hal­lis­ta.

Suo­ma­lai­set mur­si­vat rin­ta­man Medv­jez­je­gors­kin lä­hel­lä ja me­ni­vät te­hok­kaas­ti Po­ven­zi­a koh­ti. Pa­tal­joo­nan ko­men­ta­jan si­jai­nen käs­ki vii­py­mät­tä läh­te­ä. Vi­hol­li­nen on pi­an tääl­lä. Kii­sim­me kak­si­pyö­räi­sil­lä rat­tail­la ja lii­tyim­me yh­tei­seen kuor­mas­toon. Jo­kin kuor­ma-au­to kään­si kak­si­pyö­räi­set rat­taam­me a­las­suin ja kaik­ki ha­jo­si. Toi­nen he­vo­nen kar­ka­si ja toi­nen jäi. Pa­tal­joo­nan ko­men­ta­jan si­jai­nen juok­si ja an­toi ko­men­non:

Hä­vit­tä­kää ra­di­o­a­se­ma ja pois­tu­kaa.

Mi­nun pi­ti heit­tää g­ra­naat­ti ja läh­te­ä. En teh­nyt niin. Mi­nä ja S­his­hin a­sen­sim­me pyö­rät, pa­nim­me he­vo­sen val­jai­siin. Us­ko­mat­to­mis­ta vai­keuk­sis­ta huo­li­mat­ta pe­las­tim­me ra­di­o­a­se­man. Kaik­ki­al­la am­muk­si­a rä­jäh­ti ja me kan­noim­me. Tu­lim­me di­vi­si­oo­nan ko­men­ta­jal­le ja hän o­li il­man yh­teyt­tä. Hän e­des ei tien­nyt, mis­sä hä­nen ryk­ment­tin­sä o­vat. O­tin yh­tey­den ryk­ment­tei­hin ja di­vi­si­oo­na al­koi so­ti­a.

Len­fild W­la­di­mir o­li o­pe­ra­tii­vi­sen o­sas­ton pääl­lik­kö­nä. Hän sa­noi:

No, Hyn­ni­nen. Si­nä pe­las­tit ar­mei­jan. Si­nul­le so­pi­si vä­hin­tään pu­nai­nen tais­te­lu­kun­ni­a­merk­ki.

Mut­ta mi­nul­le ei o­jen­net­tu mi­tään. S­ta­li­nin käs­ky. Jos o­pe­raa­ti­o e­päon­nis­tui ei ke­tään pal­kit­tu. Pal­kin­non a­se­mes­ta sain ar­von y­len­nyk­sen. Jouk­ku­een ko­men­ta­ja Il­jin kaa­tui. Hä­neen ja hä­nen ra­di­o­a­se­maan­sa o­sui hyök­käys­vau­nun am­mus. Mi­nut mää­rät­tiin jouk­ku­een ko­men­ta­jak­si ja sain up­see­rin ar­vo­ni­men.

Mi­kä o­li­vat o­lo­suh­teet, mi­kä o­li ra­vin­to?

Jo­ka so­ti­laal­la o­li kan­nel­li­nen kat­ti­la. Kan­si o­li lau­ta­se­na. Kat­ti­laan kaa­det­tii­n e­tu­ruo­kaa, kan­nel­le pan­tiin läm­min­ruo­kaa. Vaik­ka ti­lan­ne o­li kuin­ka han­ka­la ta­han­sa, ruo­ka ai­na toi­mi­tet­tiin. Kar­ja­lan met­sis­sä o­li hir­vi­ä. Hir­vien met­säs­tä­mi­nen kä­si­tel­tiin sa­la­met­säs­tyk­sek­si. Mut­ta jos hir­vi haa­voit­tui se kuo­li­si. Po­jat löy­si­vät haa­voit­tu­nei­ta hir­vi­ä, teu­ras­ti­vat, lait­toi­vat ruo­ak­si. Hir­ven li­ha o­li huo­nom­pi. A­suim­me kor­suis­sa, ma­jois­sa. O­li telt­to­ja, mut­ta ne pois­tui­vat pi­an. Eh­kä ku­lui­vat.

Mit­kä suh­tee­t o­li­vat e­ri­koi­so­sas­ton työn­te­ki­jöi­hin?

Täs­sä o­sas­tos­sa o­li I­va­nov. Oi­kein hy­vä ih­mi­nen. Hä­nen kans­saan voi pu­hu­a mis­tä ta­han­sa. Ai­na­kaan mi­nä en huo­mi­oi­nut, et­tä hän o­li­si val­vo­nut joi­ta­kui­ta.

Ja ko­mis­saa­riin?

Meil­lä o­li oi­kein hy­vä, sy­dä­mel­li­nen ko­mis­saa­ri. En muis­ta hä­nen su­ku­ni­me­ään. Hän o­li van­hem­pi mei­tä. Hän aut­toi ke­lo­jen ve­tä­mi­ses­sä.

O­li­ko yh­teys su­ku­lai­siin?

Ky­lä­ni jou­tui mie­hi­te­tyl­le a­lu­eel­le. Äi­ti­ni muut­ti Le­ning­ra­diin. Kau­pun­ki pii­ri­tet­tiin mut­ta kir­jeet tu­li­vat pe­ril­le. Kir­joi­tin äi­dil­le­ni, sis­koil­le­ni. V. 1942 sain tie­tää sis­kol­ta­ni äi­ti­ni kuo­le­mas­ta. Hän an­toi sis­kol­le­ni lei­pän­sä ja kuo­li. Sis­ko e­va­kuoi­tiin.

Vel­je­ni kar­ka­si Vi­roon, siel­tä hän jou­tui Suo­meen. Kun neu­vos­to­puo­li vaa­ti luo­vut­ta­maan kaik­ki neu­vos­to­kan­sa­lai­set, hä­nen luok­seen tu­li suo­ma­lai­nen po­lii­si­mies.

Tu­lin lä­het­tä­mään si­nut pa­kol­la Ve­nä­jäl­le. Mut­ta sa­non, et­ten o­le löy­tä­nyt si­nu­a. Kar­kaa Ruot­siin, siel­tä ei ke­tään muu­te­ta pa­kol­la.

Hän te­ki niin. Ruot­sis­sa hän ta­pa­si ty­tön ky­läs­täm­me. He me­ni­vät nai­mi­siin. Mi­nul­la ei ol­lut mi­tää­n yh­teyt­tä vel­jee­ni. Hän ym­mär­si, et­tä se on oi­kein vaa­ral­lis­ta mi­nul­le. V. 1976 hän sor­tui au­to­ko­la­ris­sa. Vain 1990-lu­vul­la seu­ra­kun­nan kaut­ta löy­sin poi­kan­sa ja sain tie­tää hä­nen koh­ta­lon­sa.

V. 1942 maa­lis­kuus­sa kaik­ki suo­ma­lai­nen vä­es­tö kar­ko­tet­tiin saar­re­tus­ta Le­ning­ra­dis­ta. Kuu­lit­te­ko jo­tain sii­tä?

En.

Когда начали снимать в апреле?

Di­vi­si­oo­nas­tam­me ei pois­tet­tu ke­tään. Se o­li noin puo­lek­si suo­ma­lai­sis­ta ja kar­ja­lai­sis­ta. Jos kaik­ki suo­ma­lai­set o­li­si pois­tet­tu di­vi­si­oo­naa­ ei o­li­si tul­lut. Se ei o­li­si voi­nut so­ti­a. Mut­ta jos ih­mi­nen jou­tui ar­mei­jan so­ta­sai­raa­laa­n ar­mei­jan e­si­kun­nan val­von­taan hän­tä ei pa­lau­tet­tu ta­kai­sin di­vi­si­oo­naan. Meil­lä o­li kak­si ma­ju­ri­a, Kil ja Rud. He sai­ras­tui­vat. So­ta­sai­raa­lan jäl­keen hei­dät lä­he­tet­tiin Si­pe­ri­aan. He kou­lut­ti­vat so­ti­lai­ta.

Mut­ta tie­sit­te­kö täs­tä käs­kys­tä?

Jo­tain hu­hu­ja o­li. En kes­kus­tel­lut sii­tä kei­den­kään kans­sa.

V. 1942 syk­syl­lä mei­dät kul­je­tet­tii­n Ol­ho­van rin­ta­mal­le. Di­vi­si­oo­nan e­si­kun­ta ja vies­ti­pa­tal­joo­na si­jait­si­vat jon­kin ky­län vie­res­sä Ol­ho­van lä­hel­lä. A­suim­me kor­suis­sa ja jouk­ku­eem­me vie­kas­te­li. Em­me kai­va­neet kor­su­ja vaan pa­nim­me lun­ta lii­te­ril­le. Tuu­li ei pu­hal­ta­nut. Uu­nin a­se­mes­ta a­se­tim­me tyn­ny­rin, polt­to­pui­ta o­li pal­jon.

En­nen 1943 ar­mei­jan pää­yh­teys­vä­li­nee­nä o­li pu­he­li­nyh­teys. Vuo­des­ta 1943 a­loim­me hyö­kä­tä ak­tii­vi­ses­ti. O­li il­moi­tet­tu, et­tä pää­vies­ti­nä on ra­di­oyh­teys. Jos ryk­men­tin ja di­vi­si­oo­nan ko­men­ta­jal­la o­li ra­di­o­vies­ti­ä, hä­nel­lä ei ol­lut oi­keut­ta vaa­ti­a pu­he­lin­vies­ti­ä. Pu­he­lin­mie­het voi­vat sa­no­a, et­tä he ei jak­sa ve­tää joh­to­ja. En­nen o­pe­raa­ti­o­ta Isk­ra (Le­ning­ra­din saar­ron mur­to) mei­dät siir­ret­tiin rin­ta­maa lä­hem­mäk­si. Pi­ti kai­vaa kor­su­ja.

Tä­män o­pe­raa­ti­on tu­lok­si­a ei o­le ar­vi­oi­tu yk­si­mer­ki­tyk­sel­li­ses­ti. Tu­lok­se­na o­li suu­ren teh­tä­vän rat­kai­su. Saar­ros­sa lä­päis­tiin 8-ki­lo­met­ri­nen rei­kä ja Le­nin­ra­dii­n a­let­tiin toi­mit­taa­ e­lin­tar­vik­kei­ta. Mut­ta so­ti­las­nä­kö­kul­mas­ta teh­tä­vä ei ol­lut suo­ri­tet­tu. En­nen tais­te­lu­a po­lit­ruk­ki il­moit­ti meil­le teh­tä­vän. Mei­dän pi­ti pii­rit­tää M­gan sak­sa­lais­ten jouk­ko­jen ryh­mä 15 km, hä­vit­tää se ja va­paut­taa Le­ning­rad. Ja tä­tä teh­tä­vää­ ei suo­ri­tet­tu huo­non joh­don ja se­ka­sor­ron ta­ki­a. Pyö­re­äs­sä leh­dos­sa o­li vah­vim­pi­a be­to­ni­lin­noi­tuk­si­a. Len­to­pom­mi o­sui­si har­haan, ty­kis­tö ei so­pi­si.

1. tam­mi­kuu­ta v. 1943 al­koi oi­kein voi­ma­kas ty­kis­tö­kes­ki­tys. Sit­ten ker­rot­tii­n, et­tä o­li ko­ko Suu­ren I­sän­maal­li­sen so­dan vah­vin ty­kis­tö­kes­ki­tys. Klo 8:30 pois­tuin kor­sus­ta­ni. Sei­soin, o­li hil­jais­ta. Yh­täk­ki­ä kat­soin Laa­to­kan jär­ven suun­taan: siel­tä juok­si kak­si pa­la­vaa nau­haa. En ym­mär­tä­nyt mi­tään. Sit­ten kuun­te­lin jy­ri­nää ja ym­mär­sin, et­tä ty­kis­tön ri­vit am­pui­vat sa­ma­nai­kai­ses­ti Le­ning­ra­din ja Ol­ho­vin rin­ta­mal­ta.

Lä­hel­lä­ni al­koi jy­ris­tä oi­kein ko­vin. Pi­ti sul­ke­a kor­vat, o­li mah­do­ton­ta kes­kus­tel­la. En muis­ta, kuin­ka kau­an ty­kis­tö­kes­ki­tys kes­ti, mut­ta se o­li pit­käai­kai­nen. Sen ai­ka­na lin­noi­tuk­sis­sa is­tu­vat sak­sa­lai­set höl­mis­tyi­vät ja juok­si­vat pois. 327. di­vi­si­oo­na me­ni näi­den tyh­jien lin­noi­tus­ten kaut­ta ja ra­por­toi, et­tä se val­loit­ti Pyö­re­än leh­don. Hei­dän pi­ti lin­noit­tau­tu­a, ja sak­sa­lai­set pa­la­si­vat. Me­nim­me no­pe­as­ti leh­don kaut­ta, mei­tä a­let­tii­n am­pu­a. O­li i­so­ja tap­pi­oi­ta. Ko­ko o­pe­raa­ti­on ai­ka­na o­lim­me Pyö­re­äs­sä leh­dos­sa ja em­me­kä voi­neet val­loit­taa si­tä. Pu­he­lin­mie­het kuun­te­li­vat sa­laa di­vi­si­oo­nam­me ko­men­ta­jan ja toi­sen di­vi­si­oo­nan ko­men­ta­jan kes­kus­te­lu­a (mi­kä, en muis­ta). He pu­hui­vat:

Mei­dät pe­tet­tiin sa­ma­nai­kai­ses­ti. Se, jo­ka ra­por­toi, et­tä hän val­loit­ti Pyö­re­än leh­don.

Hän o­li vel­vol­li­nen ra­por­toi­maa­n, et­tä he me­ni­vät Pyö­re­än leh­don lä­pi, ja hän ra­por­toi, et­tä he val­loit­ti­vat. Sil­loin di­vi­si­oo­nan ko­men­ta­ja o­li­si käs­ke­nyt hä­net lin­noit­tau­tu­maa­n a­se­miin.

En­nen o­pe­raa­ti­o­ta Isk­raa­ мeil­le mää­rät­tii­n e­vers­ti Za­mi­rovs­kin. Hän o­li ko­ke­ma­ton toi­mis­to­ken­raa­li. Ai­kai­sem­min hän ei ol­lut ko­men­ta­nut mi­tää­n o­sas­to­ja, hän her­mos­tui pal­jon. E­sim. hän sai käs­kyn val­loit­taa Pyö­re­ä leh­to. Ja mil­lä ta­val­la suo­rit­taa käs­ky? Ty­kit ei so­pi­neet. Hä­nen pi­täi­si tul­la e­si­kun­taan ja sel­vit­tää, mik­si ei saa val­loit­taa. Tä­män a­se­mas­ta hän lä­het­ti so­ti­lai­ta k­ra­naat­te­ja kä­des­sä, et­tä he ma­te­li­si­vat tä­män lin­noi­tuk­sen e­teen ja heit­täi­si­vät k­ra­naat­te­ja.

Sak­sa­lai­set lau­kai­si­vat va­lais­tu­soh­juk­si­a, jot­ka va­lai­si­vat ko­ko lä­hi­seu­dun. He nä­ki­vät so­ti­lai­tam­me ja am­pui­vat. Meil­lä o­li Mi­hail Po­pov. Hä­net lä­he­tet­tiin tä­hän teh­tä­vään. Hän on­nis­tui: haa­voit­tui jal­kaan. Se oi­keut­ti hä­net pa­laa­maan.

Mi­nul­la o­li pom­mi­tus­len­to­ko­neen ra­di­o­a­se­ma РСБ. Se o­li teh­taas­sa a­sen­net­ta­va au­to. Si­säs­sä o­li jo­pa uu­ni. Tä­män ra­di­o­a­se­man kaut­ta toi­min ar­mei­jan e­si­kun­nan kans­sa. Ra­di­o­a­se­mal­la o­li pääl­lik­kö ja 3 ra­dis­ti­a. He päi­vys­ti­vät vuo­ro­tel­len.

Mi­nul­la o­li ra­dis­ti Ba­la­kir­jev I­van I­va­no­vitsh. Oi­kein hy­vä ra­dis­ti. Ra­dis­tin pää­teh­tä­vä­nä o­li kuun­nel­la sig­naa­li­a me­lu­jen lä­pi. Se vaa­tii mu­si­kaa­lis­ta kor­va­kuu­lo­a. O­lin vies­ti­päi­vys­tä­jä­nä ja mi­nun pi­ti käy­dä kai­kis­sa vies­ti­kes­kuk­sis­sa tar­kis­ta­mas­sa kuin­ka työ su­juu. Ba­la­kir­jev päi­vys­ti y­li 12 tun­ti­a. Hän­tä ei saa­nut vaih­taa. Tu­lin ja kat­soin, hän nuk­kui. Pau­kau­tin o­ve­a, mut­ta hän ei kuul­lut mi­tään. Is­tuin lä­hel­le, kuu­lok­keen­sa o­vat au­ki. Kuu­lin, et­tä hän­tä kut­sut­tiin. Hän ei kuul­lut sa­no­ja­ni vaan kuu­li Mor­sen aak­ko­si­a. Hän kir­joit­ti kaik­ki ja nuk­kui e­del­leen.

Saim­me tie­tää kaik­ki uu­ti­si­a ”­so­ti­las­pu­he­li­men” kaut­ta. E­sim. S­ta­ling­ra­din tais­te­lus­ta il­moi­tet­tiin ra­di­oit­se ja sa­no­ma­leh­dis­sä vas­ta kuu­kau­den ku­lut­tu­a, kun kaik­ki lop­pui. Me jo tie­sim­me kaik­ki, et­tä mei­kä­läi­set hak­kaa­vat sak­sa­lai­si­a ko­vin. Kun sat­tui pii­ri­tyk­sen mur­to ja kah­den rin­ta­man koh­taa­mi­nen, kaik­ki i­loit­si­vat.

Ol­ho­van rin­ta­mal­la o­li­vat vai­ke­at luon­to­suh­teet, pää­se­mät­tö­mät suot. Mi­ten y­li­tit­te näi­tä vai­keuk­si­a?

Tal­vel­la suo jää­tyi, suo­seu­tu ei es­tä­nyt mei­tä. Kun läh­dim­me ke­vääl­lä Ol­ho­van rin­ta­mal­ta, pois­tuim­me kor­sus­ta ja o­do­tim­me au­to­a las­ta­tak­sem­me ra­di­o­a­se­man j­ne. Ve­si nou­si.

Ke­säl­lä 1943 mei­dät kul­je­tet­tiin Kurs­kiin. A­joim­me ta­val­li­ses­sa ta­va­ra­ju­nas­sa, jo­ka ei py­säh­ty­nyt a­se­mil­la vaan syr­jä­va­ra­rei­teil­lä. Vii­mei­set 300 km. em­me a­ja­neet vaan me­nim­me ja­lan. Me­nim­me vain yöl­lä ja päi­väl­lä o­lim­me pii­los­sa. Sak­sa­lai­set len­to­ko­neet len­si­vät ei­vät­kä näh­neet mei­tä. Kurs­kin kaa­rel­la jou­duim­me vii­mei­seen vii­den­teen puo­lus­tus­lin­jaan. Sak­sa­lai­set ei­vät pe­ruut­ta­neet vaan kar­ka­si­vat. He mur­tau­tui­vat u­los 40 km vain yh­des­sä pai­kas­sa.

Me­nim­me tyh­jän Uk­rai­nan kaut­ta, e­des­säm­me ei ol­lut vi­hol­lis­ta. Di­vi­si­oo­nan ko­men­ta­ja kul­ki Vil­lis-au­tol­la. Kun jal­ka­vä­ki me­ni ja­lan, hän a­joi e­teen­päin. Ni­koi­lai Kuz­min is­tui hä­nen au­toon­sa ra­di­o­a­se­man kans­sa. He a­joi­vat 25 km. Tu­li­vat ky­lään, nä­ki­vät, et­tä sak­sa­lai­si­a ei o­le. E­vers­ti ky­syi:

E­män­tä, on­ko sak­sa­la­si­a?

Mi­nul­la ei o­le, naa­pu­ril­la on.

Kat­soi­vat, naa­pu­ri­ta­lon vie­res­sä on pans­sa­ri­au­to. E­vers­ti ja Kuz­min is­tui­vat Vil­lis-au­toon ja pois­tui­vat. Se o­li sak­sa­lai­nen tie­dus­te­lu­jouk­ko. Sak­sa­lai­set nuk­kui­vat ja o­li­vat var­mat, et­tä o­lim­me 25 km pääs­sä. He ei­vät e­des mää­rän­neet var­ti­o­ta.

Vä­es­tö ot­ti mei­dät vas­taa­n oi­kein läm­pi­mäs­ti. Ker­ran e­män­tä keit­ti meil­le bors-keit­to­a ka­nan kans­sa. Söim­me ah­mi­mal­la ja hän kat­soi mie­lel­lään kuin­ka söim­me.

Toi­nen ta­paus. Mei­tä o­li 4-5. Uk­ko kut­sui:

Po­jat, tul­kaa meil­le.

Hä­nel­lä o­li suu­ri puu­tar­ha, mis­sä o­li pöy­tä ja penk­ke­jä. Pöy­däl­lä o­li puu­ro­a, kurk­ku­ja, hu­na­jaa, vie­lä jo­tain. En­sim­mäi­sen ker­ran e­lä­mäs­sä­ni söin kurk­ku­ja hu­na­jan ke­ra.

Van­hus pu­hui:

An­teek­si, en tar­jo­a mi­tään. Ei o­le ih­raa ja go­ril­kaa (vod­ka).

Kar­ja­lais­ten puu­ro­jen jäl­keen kaik­ki näyt­ti mie­li­ku­vi­tuk­sel­li­sel­ta. Uk­rai­na o­li rau­ni­oi­na, mut­ta se o­li kyl­läi­nen. Mi­nu­a häm­mäs­tyt­ti uk­rai­na­lai­set kas­vi­maat. Meil­lä Le­ning­ra­din vie­res­sä kaik­ki kas­voi kas­vi­pen­keil­lä. Uk­rai­nas­sa kaik­ki il­man kas­vi­penk­ke­jä.

Mit­kä suh­tee­t o­li­vat so­ti­lai­den ja up­see­rien vä­lil­lä, ar­vo­ni­mel­tää­n y­lem­pien ja a­lem­pien vä­lil­lä?

Oh­je­sään­tö­jen mu­kaan. Mut­ta pi­tää huo­maut­taa­, et­tä so­dan ai­ka­na suh­teet muut­tui­vat. Rau­hal­li­sii­n ai­koi­hin ne o­li­vat oi­kein vi­ral­li­si­a. So­dan ai­ka­na ne tu­li­vat ta­val­li­sem­mik­si. E­sim. Jos mi­nä, y­li­luut­nant­ti, kään­nyin toi­sen y­li­luun­ta­tin puo­lee­n, oh­je­sään­tö­jen mu­kaan pi­ti sa­no­a:

”­To­ve­ri y­li­luut­nant­ti!”

So­dan ai­ka­na sat­tui:

Hei, y­lem­pi!

Tai:

Kuun­te­le, ma­ju­ri!

Rau­haa­n ai­kaa­n en kos­kaan kään­tyi­si ma­ju­rin puo­leen näin.

E­ro mei­dän ja sak­sa­lai­sen so­ti­laan vä­lil­lä?

Toi­sin kuin sak­sa­lai­nen so­ti­las mei­dän o­li a­loi­te­ky­kyi­nen. Sak­sa­lai­nen suo­rit­ti käs­kyn ai­na tar­kas­ti. Hän ei kos­kaa­n o­soit­ta­nut a­loit­teel­li­suut­ta. Täs­sä o­li sak­sa­lai­sen ar­mei­jan heik­kous. Mut­ta o­ma a­loi­te jos­kus tu­li va­hin­gok­si. Hän kii­pei­lee tie­tä­mät­tä ti­lan­net­ta. Mut­ta sel­lais­ta sat­tui har­voin. ”I­sän­maan, S­ta­li­nin puo­les­ta!” huu­si vain po­lit­ruk­ki, kos­ka jos hän ei o­li­si huu­ta­nut si­tä, hä­nel­le o­li­si tul­lut on­gel­mi­a. Jal­ka­vä­ki ei huu­ta­nut si­tä kos­kaan.

O­li­ko lo­maa so­dan ai­ka­na?

10 päi­vää­ o­lin ar­mei­jan pa­ran­to­las­sa so­dan kes­ki­vä­lis­sä. Sain mää­räyk­sen pal­kin­nok­si. Pe­sey­dyin, sain puh­taat vuo­de­vaat­teet. Se vai­kut­ti oi­kein ou­dol­ta. En­nen si­tä nu­kuim­me rii­su­mat­ta vaat­teit­tam­me. Jo­ka il­ta o­li kon­sert­ti tai e­lo­ku­va.

Haa­voi­tuit­te­ko so­dan ai­ka­na? O­li­ko ruh­je­vam­mo­ja?

Kä­vin ko­ko so­dan il­man haa­voit­tu­mis­ta. Syk­syl­lä v. 1944 o­lim­me Puo­las­sa Dob­ro­zi­zi-ky­läs­sä. O­li läm­min au­rin­koi­nen päi­vä. Rin­ta­ma o­li lä­hel­lä ja kuu­lui am­mun­ta. Me­nin en­ti­sel­lä ky­län­ka­dul­la. Ky­lää­ ei ol­lut e­nää, se o­li hä­vi­tet­ty. Mi­nun pi­ti tul­la 131. ryk­ment­tiin ja ta­va­ta ra­dis­ti K­ramt­sov. Yöl­lä hän o­li tie­dus­te­lus­sa ja aa­mul­la pa­la­si. Lä­hei­syy­des­sä o­li tyh­jä ky­lä. Hän päät­ti, et­tä on pa­rem­pi nuk­ku­a siel­lä kuin kor­sus­sa.

Al­koi len­to­hyök­käys. Hyp­pä­sin lä­him­pään kel­la­riin, jos­sa o­li ih­mi­si­ä. He kuu­li­vat il­ma­hyök­käyk­sen ää­ni­ä en­nen mi­nu­a. Is­tuim­me kel­la­ris­sa ja o­do­tim­me, et­tä il­ma­hyök­käys lop­puu. Am­muk­si­a rä­jäh­ti ym­pä­ril­lä. Sei­soin vii­mei­se­nä o­vel­la. Kun il­ma­hyök­käys lop­pui, mi­nul­le sa­not­tiin:

Me­ne u­los, kat­so, mi­kä on ti­lan­ne.

Juu­ri kun pois­tuin ja nou­sin sei­so­maa­n, e­des­sä­ni rä­jäh­ti am­mus. En kuul­lut vi­hel­lys­tä, kos­ka o­lin pii­los­sa. Jos o­li­sin ol­lut ul­ko­na, o­li­sin kuul­lut ja kät­key­ty­nyt he­ti. Sei­soin jäh­met­ty­nee­nä. En saa­nut vam­mo­ja, mut­ta rä­jäh­dys löi kor­va­ni luk­koo­n, o­lin maas­sa. Pääs­sä­ni vä­läh­ti a­ja­tus, et­tä jo kuo­lin. Mi­nus­ta tun­tui, et­tä mi­nus­sa on mo­ni­a sir­pa­lei­ta ja näin ve­ri­vir­to­ja. Huo­mi­oin ih­me­tel­len, et­tä sir­pa­lei­ta ei ol­lut. Puh­dis­tau­duin ja kat­soin, mi­hin am­mus o­sui. Se o­sui auk­koon ja rä­jäh­ti tuos­sa. Kaik­ki sir­pa­leet len­si pää­ni y­lä­puo­lel­le.

Kun tu­lin ryk­ment­tiin, ky­syin, mis­sä on K­ramt­sov.

Siel­lä, hän nuk­kuu syr­jäi­ses­sä ta­los­sa.

Tu­lin syr­jäi­seen ta­loon, vaan si­tä ei ol­lut. Sen a­se­mes­ta o­li suu­ri len­to­pom­min rä­jäh­dys­kuop­pa. Näin, kun pom­mi Jun­ker­sil­ta pu­to­si. Se o­li kiin­ni­tet­ty huo­nos­ti ja pu­to­si sat­tu­mal­ta. Sak­sa­lai­set ei­vät pyr­ki­neet pom­mit­ta­maan tä­tä ky­lää.

Ko­ko huh­ti­kuu­n e­te­nim­me poh­joi­ses­sa Sak­sas­sa. E­des­säm­me ei ol­lut vi­hol­lis­ta, mut­ta kuu­lim­me jat­ku­vas­ti:

Tais­te­lu­teh­tä­vä, tais­te­lu­teh­tä­vä!

So­ta kie­hui, kä­vi kau­hei­ta tais­te­lu­ja Ber­lii­nin puo­les­ta, vaan meil­lä o­li rau­hal­lis­ta. Ri­vi sak­sa­lai­si­a tu­li vas­taan. Luim­me 40 hen­ke­ä. Kaik­ki o­li­vat jal­ka­vä­ki­so­ti­lai­ta il­man a­sei­ta. He ky­syi­vät:

Mis­sä voi an­tau­tu­a van­gik­si?

Kun tu­lim­me Sak­san a­lu­eel­le, en­sim­mäi­set kau­pun­git o­li­vat tyh­ji­ä. Sit­ten näh­tä­väs­ti vä­es­tö ym­mär­si, et­tä o­lem­me nor­maa­lit ih­mi­set ja lak­ka­si pois­tu­mas­ta.

Ker­ran o­li täl­lai­nen ta­pah­tu­ma. Et­sim­me ti­lo­ja yh­teys­kes­kus­ta ja pu­he­li­na­se­maa var­ten. Tu­lim­me e­rää­seen ko­me­aa­n o­ma­ko­ti­ta­loon. Mei­tä o­li 5 hen­ke­ä. Kes­ku­so­lo­huo­nees­sa o­li 5 nais­ta ja 1 uk­ko noin 70-vuo­ti­as. Hän nou­si he­ti, kas­vot va­pi­si­vat. Me em­me huo­mi­oi­neet hei­tä. Kes­kus­te­lim­me, mi­hin pi­tää­ a­set­taa pu­he­lin­kes­kus. Kun kes­kus­te­lu lop­pui, huo­ma­sin, et­tä he kaik­ki sei­so­vat ja va­pi­se­vat. Sa­noin heil­le kan­ger­ta­val­la sak­san kie­lel­lä:

Her­rat, työs­ken­te­lem­me tääl­lä. Ol­kaa hy­vät, siir­ty­kää­ i­soon naa­pu­ri­huo­nee­seen.

He juok­si­vat naa­pu­ri­huo­nee­seen he­ti. Jon­kin a­jan ku­lut­tu­a uk­ko tu­li huo­nees­ta kal­pe­a­na:

Her­ra up­see­ri, mil­loin ta­pat­te mei­dät?

A­loin sel­vit­tää­, et­tä ta­pam­me vain sak­sa­lai­si­a so­ti­lai­ta, kun he am­pui­vat mei­tä. Hän pois­tui huo­nee­seen. Mi­nus­ta tun­tui, et­tä hän ei us­ko­nut. Pi­an hän ky­syi uu­del­leen:

Her­ra up­see­ri, voim­me­ko läh­te­ä täs­tä huo­nees­ta?

Kyl­lä. Käy, min­ne ta­han­sa. Pi­an läh­dem­me. O­lem­me tääl­lä e­nin­tään kak­si tun­ti­a.

Vain sil­loin hän us­koi, et­tä hei­tä to­del­la ei ta­pe­ta.

Toi­sen ker­ran tu­lim­me ta­loon, mis­sä o­li e­män­tä noin 50-vuo­ti­as. Työs­ken­te­lim­me, e­räs so­ti­las pu­hui:

Pyy­dä e­män­tää lait­ta­maan meil­le keit­to.

Tu­lin e­män­nän luo ja sa­noin:

Voi­sit­te­ko lait­taa jo­kin keit­to. So­dim­me, syöm­me vain kui­va­muo­naa.

Hän nau­roi oi­kein ys­tä­väl­li­ses­ti:

Ol­kaa hy­vät, ol­kaa hy­vät. Mut­ta sa­no­kaa, mi­tä keit­to­a ha­lu­at­te?

Hän näyt­ti keit­to­kir­jan ja pa­nin sor­me­ni en­sim­mäi­seen kap­pa­lee­seen, mis­sä o­li pe­ru­noi­ta ja li­haa. Ku­lui vä­hän ai­kaa ja po­jat pyy­si­vät mi­nu­a kat­so­maan, mi­tä e­män­tä te­kee. Hän pa­ni sil­mä­la­sit ja pun­nit­si kaik­ki ah­ke­ras­ti. Tu­li mai­ni­o keit­to. Kun läh­dim­me, kaik­ki e­väät, joi­ta meil­lä o­li, juus­to­a, mak­ka­raa, lei­pää, jä­tim­me e­män­näl­le. Hän kyy­nel­tyi. Hä­nel­lä ei ol­lut lei­pää. Kun tu­lim­me toi­siin sak­sa­lai­siin kau­pun­kei­hin, sak­sa­lai­sil­la o­li pal­jon hil­lo­a, suo­la­tar­vik­kei­ta, vaa­n ei ol­lut lei­pää.

Mis­sä uu­ti­nen voi­tos­ta saa­vut­ti Tei­dät?

O­do­tim­me, et­tä voi­ton päi­vä on 8. tou­ko­kuu­ta, kos­ka kaik­ki lop­pui 7. Mut­ta se mää­rät­tiin 9:k­si. O­lim­me sak­sa­lai­ses­sa K­ro­pe­li­nin kau­pun­gis­sa syr­jä­ka­dul­la. Mo­net ta­lot o­li­vat tyh­jät. Mi­nä, Vo­tin ja Na­za­rov o­lim­me e­rääs­sä ta­los­sa. Il­moi­tet­tii­n, et­tä so­ta lop­pui. Meil­lä o­li vain mai­to­a.

Kaa­doim­me mai­to­a ja joim­me pi­ka­rin mai­to­a voi­tos­ta.

Mit­kä pal­kin­not on Teil­lä Suu­res­ta I­sän­maal­li­ses­ta?

Pu­nai­sen täh­den kun­ni­a­merk­ki, II luo­kan i­sän­maal­li­sen so­dan kun­ni­a­merk­ki. Di­vi­si­oo­nan ko­men­ta­ja Bel­ja­jev va­ras­ti mi­nul­ta pal­kin­non. Ko­ko ryh­mä m.m. mi­nä mää­rät­tiin pal­kit­ta­vak­si i­sä­maal­li­sen so­dan I luo­kan kun­ni­a­mer­kil­lä. Kun hän o­li al­le­kir­joit­ta­mas­sa, pu­he­lin al­koi soi­da. Hän ot­ti kuu­lok­keen ja läh­ti jo­hon­kin. 4 pal­kin­to­lis­taa jäi kir­joit­ta­mat­ta. Ko­men­ta­jan o­li­si pi­tää nyt a­jaa di­vi­si­oo­nan e­si­kun­taan ja sel­vit­tää­, et­tä vie­lä 4 lis­taa jäi. Mut­ta hän ei teh­nyt si­tä. Me 4 jäim­me pal­kit­se­mat­ta.

O­li­ko Suu­ren i­sän­maal­li­sen so­dan jäl­kee­n on­gel­mi­a ”­vii­den­nen koh­dan” vuok­si (neu­vos­to­lo­mak­keis­sa vii­den­nes­sä koh­das­sa mer­kit­tiin kan­sal­li­suus)?

Ei ol­lut.

Kun tu­li mah­dol­li­suus muut­taa Suo­meen, mik­si et­te o­le muut­ta­nut?

Mi­tä te­ki­sin siel­lä? Tääl­lä o­lin do­sent­ti­na, o­pe­tin, har­joi­tin mie­len­kiin­tois­ta tie­det­tä. O­ma sis­ko­ni muut­ti, mi­nut­kin kut­sui. Mut­ta mi­nul­le ei o­li­si löy­ty­nyt paik­kaa.

Kir­joit­ti
Ja­ni­na E­mi­li­a Il­jai­nen
v. 2015