Karkoituselinten arkistojen merkityksestä inkeriläisten historian tutkimuksessaDemokraattisella nyky-Venäjällä Stalinin vainojen historia on tutkittu ja kuvattu melko laajalti. NL:n karkotuselinten aineistojen tutkimus tuli tärkeäksi tässä työssä todistajien kertomusten rinnalla. Niiden perusteella on todistettu Stalinin kansallispolitiikan karkotusluonne NL:n kansoja ja m.m. suomalaisia kohtaan. Arkistotietojen ansiosta Venäjän suomalaiset saivat tietää kadonneiden sukulaistensa kohtaloista ja saivat poliittisten karkotusten uhrin statuksen, blokadnikin statuksen (niin Venäjällä kutsutaan henkilöä, joka asui Leningradin piirityksessä vähintään 4 kuukautta). He todistivat oman suomalaisen syntyperänsä, jos sitä vahvistavat asiapaperinsa oli menetetty sodan ja karkotuksen aikana. Ilman niitä oli mahdotonta muuttaa Suomeen tai osallistua Inkerin Liiton kautta Suomen rahoittamiin hankkeisiin. Sodanaikaisten karkoitusten ja piirityksen aihetta kosketaan W.Kokon artikkelissa ”Leningradin saarto ja inkerinsuomalaiset”, joka julkaistiin virallisessa Inkerin Liiton sivustossa Leningradin piirityksen lopettamisen yhteydessä sekä Inkeriläisten viestissä 2/2014 ja jopa kolmannen kerran Inkerin kultuurikanavassa 1/2014, pienin muutoksin. Leningradin piiritys ei ollut neuvostohistoriankirjoituksen luvattomia aiheita (toisin kuin vainot ja karkotukset), mutta ... siitä ei puhuttu monessa neuvostosuomalaisessa perheessä. Lapset, joiden vanhemmat jäivät eloon piirityksen aikana, luulivat, että vanhempien on vaikeaa muistaa uudelleen sodan kauhuja. Perestkoikan aikana tuli selväksi, että heillä oli toinenkin syy vaieta. He pelkäsivät sattumalta tulla sanoneeksi, että heidät evakuoitiin ”erikoisella tavalla”. Sen vuoksi totuudenmukaista tietoa tästä aiheesta on vähän. Siitä huolimatta oli yhteinen historiallinen tausta, joka ei sovellu edellä mainitun artikkelin eräisiin väitteisiin. «Suurin osa maanmiehistämme asui maaseudulla, missä kodin lähellä oli oma perunapelto ja ”liävässä” oma lehmä... Perunat ja hapankaalitynnyri kellarissa sekä oma lehmä olivat kyllä jonkinlaisena pelastuksena verrattuna kaupungissa hallinneeseen nälänhätään». Kyllä, sodan alulla maaseudulla asuvalla väestöllä oli kasvimaa ja karja, mutta Suuri Isänmaallinen sota oli ankara sekä vihollista että omaa kansaa kohtaan. Kaikki maamme varat suunnattiin rintamalle. Sotilaat veivät elintarvikkeita kellareista tarkoituksella ratkaista elintarvikepula Leningradin rintamalla ja monissa sotasairaaloissa. Vastustus voitiin käsitellä ”neuvostovastaiseksi toiminnaksi” ja rangaista Stalinin järjestelmän tapojen mukaan. ”Syys-talven aikana Inkerin maaseudulla kulkivat monenlaiset varkaat, jotka olivat tietoisia maalaisväestön «rikkaudesta». Ulkona olleista maakellareista perunat varastettiin öisin ja joskus keskellä päivääkin talous ryöstettiin ja lehmä vietiin pois, siksi lapset ja vanhukset eivät pystyneet järjestämään mitään vastarintaa”. Kovasta nälästä johtuen jotkut menettivät moraalinsa ja jopa mielenterveyden. Mutta sodan ensimmäisistä päivistä Leningradissa kiristettiin karkoistuselinten valvonta äärimmilleen. Sisäänpääsy kaupunkiin ja ulospääsy siitä oli mahdollinen vain sisäänpääsyluvalla. Sellaisilla toimenpiteillä haluttiin ehkäistä vihollisen tuhotekijöiden ja vakoilijoiden tunkeutumista. Siksi vaikka inkeriläisillä olisi säilynyt eräitä elintarvikkeita, sellainen tapa ratkaista elintarvikepula olisi ollut tuskin mahdollinen. Nyt on laajalti tiedetty, että piirityksessä syntyi n.s. ”musta pörssi”, missä voitiin ostaa elintarvikkeita satumaisilla hinnoilla. Venäjän tutkijat kirjoittavat, että elintarvikkeiden ”ylijäämät” muodostuivat katuryöstön, korttien väärennöksen ja varastoista varastamisen takia. Tutkijan mukaan oli vielä yksi kanava. Hän aivan oikeasti mainitsee, että rahat eivät maksa mitään piirityksen renkaassa ja vaihto suoritettiin kalleuksiin. Asema rintamalla oli epämääräinen. Kalleudet olivat ainoana luotettavana valuuttana. ”«Linnasta» kävi myös nälkäisiä, jotka halusivat vaihtaa kulta- ja hopeaesineitä ruokaan. Jotkut inkeriläiset eivät voineet vastustaa kiusausta, saivat käteen kultaa ja jäivät talveksi ilman ruokaa.” Sota-aikalakien mukaan tällainen kaupankäynti (Venäjällä se kutsutaan keinotteluksi) rangaistiin teloituksella ampumalla paikalla ilman tutkintaa ja tuomiota. Leningradissa sellaista ”liiketoimintaa” harjoittivat maanalaiset rikolliset joukot. Ainakin niin todistavat NKVD:n (sisäasiainkansankomissariaatti, neuvostokarkoituselin vv 1934 -1946) selostukset. Sen arkistoihin sisältyy runsas aineisto suomalaisistakin, heidän ”neuvostovastaisesta toiminnasta”, ”agitaatiosta”, ”yhteistoiminnasta vihollisen kanssa” jne. Nyt on todistettu, että nämä syytteet tekaistiin karkoituspolitiikan puolustuksen takia. Usein kirjoitettiin sitä, mitä päällystö halusi nähdä. Lisäksi NKVD:n työntekijöiden oli pakko osoittaa aktiivinen toiminta vakoilijoiden haussa, ja ”epäilyttävät vähemmistöt” olivat mukavana kohteena ansioitua tässä työssä. Sillä selostuksia, missä olisi tieto, että joku suomalainen (inkeriläinen) olisi yrittänyt harjoittaa liiketoiminta ja rikastua toisten murheella, ei löydy. Jopa julmat neuvostokarkotuselimet olivat varmat, että suomalaiset näkivät nälkää piirityksen aikana samoin kuin toiset leningradilaiset. Siis kaksi Leningradin alueen kuntasanomalehteä julkaisi lausunnot W.Kokon artikkelista. Vsevlozskijen vesti (Seuloskoin viestit) kirjoituksessa ”Kaikki olivat samassa renkaassa” (14.5.2014 s.6) teki sellaisen kommentin inkeriläisistä piirityksen aikaisista ”kiusauksista”: ”Moni joutui ymmälleen, että tutkija tuomitsee karkoituspolitiikan inkerinsuomalaisia vastaan ja samalla kirjoittaa seikoista, joita ei saa arvioida toisin kuin rikkomukseksi. Keinottelu rangaistiin fasistien saartorenkaan sisällä armottomasti, siitä todistavat NKVD:n arkiston aineisto. Samanaikaisesti sellaisia tapahtumia ei ollut fikseerattu suomalaisia kohtaan vaikka suomalaiset ”epäilyttävänä vähemmistönä” olivat erikoisvalvonnassa.” Kirovskin kaupungin kuntasanomalehdessä Laadokka (8.5.2014 s.14) ”Ennen kuolemaa kaikki olivat yhdenvertaiset” tehtiin samanlainen kommentti: ”Keinottelu rangaistiin fasistien saartorenkaassa armottomasti, siitä todistavat NKVD:n arkiston aineisto. Samanaikaisesti suomalaisia kohtaan sellaisia tapahtumia ei ole fikseerattu vaikka suomalaiset ”epäilyttävänä vähemmistönä” olivat erikoisvalvonnassa. Neuvostovalta rajoittui poliittisiin syytteisiin. Sen näkökannassa ja käskyissä suomalaisten suhteen oli kuitenkin enemmän kunnioitusta kuin tutkijan järkeilyssä likinäköisistä keinottelijoista”. Janina Emilia Iljainen, |