
Sisällysluettelo
Tässä numerossa - Inkeriläisten viesti 5 / 2015
Pääkirjoitus: Pakolaisuus, elämän mittainen trauma?
Kirjeitä kentältä
Pouta pakeni Inkeristä ja tuli uskoon
Kirjat sen kertovat
Sukututkimuspäivät Inkeri-kodissa
Ilkka Finbergin monilta poluilta
Lyhyesti
Matkanvarrelta
Miksi -runo
Tapahtumakalenteri
KANSIKUVA
Inkeriläisten tulo Suomeen
1943. Kuvassa Iiris
Peukkuri, 5v ja hänen tätinsä
Aino Tani.
Kuva Arvo
Korkkisen kokoelmasta.
Numero 6/20 75 ilmestyy
viikolla 5 1. Aineisto toimitukseen
30. 11. mennessä.
Numero 1/2016 Ilmestyy
viikolla 5. Aineisto toimitukseen
12. 1. mennessä.
Pääkirjoitus
PAKOLAISUUS, ELÄMÄN MITTAINEN TRAUMA?
Alina-Sinikka Salonen
Olen aiemmin kertonut lapsuudestani sodan
keskellä, nälästä ja pelosta. Tilanne
helpottui, kun meidät siirrettiin Viroon
keväällä 1942 ja Suomeen keväällä 1943. Olen
myös kertonut, että siitä alkaen olen halunnut
unohtaa inkeriläisyyteni. Onnistuin tässä yli 60
vuotta. Sitten nahkani alkoi repeillä.
Inkeriläisyys voitti.
Olen olettanut, että kaikki on hyvin, kunnes Viime
aikoina sana pakolaisuus alkoi konkreettisesti tulla
lähemmäksi ja lähemmäksi. – Kotini on samalla
kadulla kuin Maunulan kirkko, viereisessä kadun
numerossa. Eräänä päivänä kuulin, että kirkkoomme
on majoitettu 70 pakolaista. Oli pakko lähteä
liikkeelle ja kulkea kirkon pihan ohi. Siellä oli
rauhallista. Pari miestä istui ulkona tupakalla.
Ajattelin, miltä heistä ja
sisällä olevista mahtaa tuntua.
Samassa sisältäni tuli tulvanomainen itku.
Kiirehdin kohti kotia. Sattui niin uskomattoman hyvin,
että pihallamme tuli vastaan naapuri, joka oli ollut
– ja on edelleen – vapaaehtoisena ”palvelemassa”
kirkkomme vieraita. Häneltä kuulin avusta, mitä
he olivat saaneet firmoilta mm. patjojen ja
peittojen muodossa.
Muistin: olen itse tullut taaperona
vanhempieni kanssa Suomeen ilman peittoja ja
patjoja! Olimme täysin naapuriemme
auttamishalun varassa.
Onneksi sitä oli riittänyt.
Kuulin korvissani isäni sanovan: ”Sitten kun
meitä sijoitettiin leiriin Oitin työväen talolle ja
palokunnan taloon, tuntui siltä kuin olisimme
taivaassa. Emme olleet eläessämme sellaista
kohtelua ja ystävällisyyttä saaneet.
Ruoka oli hyvää,
kohtelu oli hyvää.”
Tuo yllättävä itku kertoi minulle paljon. Olen
koko ikäni kantanut mukanani kauhua ja pelkoa,
joiden keskellä maakuopissa elimme. Mieleni ei
muista, mutta tunteeni muistavat.
Rakas lukijani! Olen rohjennut kertoa kokemukseni
sinulle. Jos tarinani herättää sinussa muistoja
pakolaisuudesta – joko sotiin liittyen tai niiden
ulkopuolelta – kirjoita ja kerro meille! Jos jostain
syystä et voi paljastaa nimeäsi, kirjoita silti!
Julvi-esteissä.
Jos sinulla on kokemuksistasi kuvia, lähetä
niitäkin. Otamme kopiot ja saat kuvasi takaisin.
Muista antaa postiosoitteesi!
Lähetä postia alinasinikka@gmail.com tai
Suomen Inkeriliiton postiosoitteeseen.
MIKSI
Toivo Flink
On sota aina ollut tätä:
on toisen riemu toisen hätä,
jos säästyy henki.
Ja elämänsä loppuun asti
saa olla alin ihmiskasti,
saa olla renki.
Kun piiska poljettua määrää,
on tämän rakkauskin väärää
ja väärä kieli.
Ja usko, joka aina itää,
ja vaikkei kukaan sano mitään,
jää uhmamieli.
Näin kytee metsäpalo suolla.
Sea antaa voimaa vaikka kuolla.
Pois nöyrän panta!
Ja itsetunnon aateloimaa
näin eläville tahdonvoimaa
myös kuollut antaa.
Ei vastarintaa mikään voita.
Käy uhma vihan vainioita
ja kylvää pellot.
Kun kosto pääsee uusiin voimiin,
vain vaisto varmuudella toimii,
ja hätäkellot
maapallon yllä kumajavat.
Niin päiväntasaaja kuin navat
tai lapin kota
on yhtä lähellä. Ne nähden
tehkäämme jotain rauhan tähden:
EI ENÄÄ SOTAA!
Se silti ryntää. Kaikkialta.
Niin röyhkeä on raaka Valta
ja arvaamaton.
Ja lapsi Herran, pakolainen
ei tiedä tuoko olevainen
pään päälle katon,
ja mikä onni häntä kohtaa,
kun tyly voima tielle johtaa –
ei katso säätä.
Niin kuinka kauan vielä, miksi
me vaikenemme kylmemmiksi
kuin pala jäätä?
Inkerin kirkkopyhä Joutjärven kirkossa 7.-8.11.2015
Ohjelma lauantaina 7.11.
-
12.30 Ruokailu kirkolla
-
13.30 Ivan Laptevin esitelmä ja kuulumisia Keltosta
-
14.30 Raamattutunti armolahjoista, Erkki Suhonen
-
16.00 venäjänkielinen messu. Saarna Arvo Survo, liturgina Ivan Laptev, mukana Kelton kirkkokuoro. Kolehti Kelton
seurakunnalle. Messun jälkeen iltatee / kahvi
-
18.00-19.00 Vapaamuotoinen musiikillinen iltahetki,jossa katsotaan filmi Inkerin paluumuuttajista ja keskustellaan.
Kuoro esiintyy.
-
19.30-21.00 nuorten ilta kirkon nuorten tilassa, jossa Kelttolaisia mukana.
Kaikki nuoret tervetulleita.
Ohjelma sunnuntaina 8.11.
-
10.00 messu. Saarna piispa Aarre Kuukauppi, mukana Kelton kirkkokuoro. Kolehti Inkerin kirkolle.
-
Messun jälkeen on lähetyslounas, jonka tuotto Inkerin kirkon hyväksi.
-
Lounaan jälkeen pastori Juha Saari pitää esitelmän Inkerin kirkosta.
Molempina päivinä tulkkaus Suomeksi / Venäjäksi
Духовные Дни Ингрии в церкви Ёутъярви (Уоицагуй / Joutjärvi) 7. - 8.11.2015
Программа в субботу 7.11.
-
12.30 Обед в церкви
-
13.30 Лекция пастора Ивана Лаптева и новости из Колтушской общины
-
14.30 Библейский час 0 духовных дарах, Эркки Сухонен
-
16.00 русскоязычная месса. Проповедь Арво Сурво, литургия Иван Лаптев. Участвует Колтушский церковный
хор. Пожертвование собираются для Колтушской общины. Угощение кофе/чай после богослужения.
-
18.00—19.00 исполнение музыкальной программы. Посмотрим фильм об ингерманландских репатриантах и
беседуем. Хор выступит.
-
19.30—21.00 молодежный вечер в помещении для молодежи в церкви. Гости из Колтушской общины.
Добро пожаловать всем молодым людям.
Программа в воскресенье 8.11.
-
10.00 месса. Проповедь епископ Арри Кугаппи. Участвует Колтушский церковный хор. Пожертвование
собираются для Церкви Ингрии.
-
После мессы миссионерский обед, доходы для Церкви Ингрии. После обеда пастор Юха Саари проводит
лекцию о Церкви Ингрии.
Перевод на русский и финский языки
TAPAHTUMAKALENTERI
Suomen Inkeri-liiton ja jäsenjärjestöjen
ohjelmatietoja 2015
Suomen Inkeri-liitto ry
Inkerikodin Inkeri-iltapäivät
Karjalatalon 2. kerros, Käpylänkuja 1, alle 1 km kävelyä
Käpylän asemalta tai
bussit 52, 55, 55K, 56, 57, 65A, 69, 506
Klo 13.30 kahvittelua pientä korvausta vastaan, klo 14.00
päivän aihe.
La 7.11.2015
Kirjailija Lassi Hakulinen kertoo kirjastaan Laatokan sini.
Romaani suurilta vesiltä. (Katso kirjan lyhyt esittely
Inkeriläisten viestissä no 2 / 2015, LYHYESTI-palsta)
Tilaisuus järjestetään 13.30 alkaen yhdessä Wiipuri-
yhdistyksen kanssa heidän tiloissaan Karjalatalon 3.
kerroksessa. Pääsy on vapaa - kahvitarjoilu on maksullinen.
La 28.11. (normaali aika ja paikka eli Inkeri-koti)
Eläkkeellä oleva ulkoministeriön lähetystöneuvos Kristiina
Häikiä pohtii kanssamme aihetta ”Mitkä taustatekijät
mahtoivat antaa alkusysäyksen 1990-luvun paluumuutolle?"
2. Joulumyyjäiset
Pidämme 12.12.2015 klo 10 - 15 joulumyyjäiset
samaan aikaan Karjalatalon myyjäisten kanssa.
Myynnissä on Suomen Inkeri-liiton ja Inkeriläisten
sivistysliiton kirjoja ja muuta aineistoa
sekä Helsingin seudun
Inkeri-seuran tuotteita. Kahvia. Arpoja.
3. Ennakkotieto kevään ohjelmasta:
Suosittu sukututkimusviikonloppu Inkerikodissa
jälleen 12. - 13.3.2016.
Muusta kevään ohjelmasta tietoa Viestin numerossa 6 /
2015.
Muista myös uusi sähköpostiosoite:
suomeninkeriliitto.sukututkim@gmail.com
Osoite on myös Inkeriläisten
viestin sivulla 2. Osoitteessa
on vastaamassa useita alan asiantuntijoita.
Inkeri soi - musiikillinen iltapäivä
14.11.2015 klo 14 Helsingissä Maunulan kirkossa
Järjestäjät: Oulunkylän seurakunta, johon
Maunula kuuluu, ja Suomen Inkeri-liitto ry
Tavoitteena on esitellä Suomen Inkeri-liiton toimintaa
ja tukea sitä taloudellisesti. Lisäksi, ohjelman lomassa
juodaan puheenjohtaja Alina-Sinikka Salosen ja
varapuheenjohtaja Viktor Hyyrösen
75-vuotissyntymäpäivien
kakkukahvit.
Päivänsankarien vastaanotto on klo 13.30 - 14.00.
Lauluyhtye Mesimarjat: Vieraat lauletaan tervetulleiksi
Eksoottisen taustan omaava tamperelainen taiteilija Maco
Oey laulaa kertomuksia elämästä ja puhuu laulujen lomassa.
Väliajalla hän myy levyjään. Näistä uusin on nimeltään
P.S -Unohdetut salasanat. Levyn laulut on sävelletty
Pentti Saaritsan runoihin.
-
15.00 Kahvitauko. Tarjoilupöytään pääsyä odottaessa voi
tutustua ”myyntinäyttelyyn” ja ostaa Inkeri-aiheisia kirjoja
ja muita tuotteita sekä kirja-arpoja (joka arpa voittaa!).
Kahvihuoneessa Julia Hyyrynen luo tunnelmaa pianomusiikilla.
Pöydällä on ”kolehtihaavina” musta kissa.
-
15.30 Hyyrysetja Hyyröset - isoisä, äiti ja lapset - musi-
soivat
-
15.45 Hannuja Maija Nyman pitävät loppuhartauden.
Syntymäpäiväsankarit toivovat:
Ei yhtä ruusua suurempia lahjoja! Muistamiset
1) pankkitilille: Suomen Inkeri-Liitto ry, Danske Bank, tili FI51 8000 1200 3063 64, viitenumero 10032 tai
2) kirkossa "kolehtihaaviin” = mustaan kissaan kahvipöydässä.
Maunulan kirkon osoite on Metsäpurontie 15, 00630 Helsinki.
-
Bussit 63, 66 ja 62 kulkevat kirkon vierestä (valkoinen
rakennus). Pysäkin nimi on Kuusikkotie.
-
Maunulan ostoskeskuksen pysäkille 250 metrin päähän
tulevat ainakin seuraavat bussit: 51, 52, 66A, 67, 516, 552,
554, 554K, 603 ja jokerilinja 550. Pysäkin nimi on Maunula.
Kirkko on S-marketin takana Metsäpurontiellä.
Olkaa sydämellisesti tervetulleita tutustumaan inkeriläisiin
ja inkeriläisyyteen!
Huomioi myös, että liiton edustajia esiintyy syksyn
aikana alla mainituissa julkisissa tilaisuuksissa.
Kaikkiin on vapaa pääsy!
Helsingin työväenopisto
järjestää loka-marraskuussa 5 luennon sarjan
Inkerinsuomalaisten monet kohtalot.
- Luennot pidetään maanantaisin klo 17:00 - 18:30 Keskisessä
Opistotalossa, sen Viipurisalissa (205), osoitteessa Helsingin-
katu 26, Helsingin Kallion kaupunginosassa.
19.10. Inkerin historiaa
FT Toivo Flink
26.10. Viimeinen juna lnkeriin - elokuva inkerinsuomalaisten historiasta
Suomen Inkeri-liitto ry:n puheenjohtaja FM Alina-Sinikka
Salonen
2.11.Juhani Jääskeläinen Inkerin kirkon pappina
FM Juhani Jääskeläinen
9.11. Kyynelvaunut - inkerinsuomalaisten suuri pakoretki
Kirjailija Sinikka Paavilainen
16.11. Setäni, Aleksanteri Ahola-Valon elämä, taide ja itsekasvatusmenetelmä
FM Ritva Ahola
Agricolan seurakunnan viikoittaisessa tapahtumassa,
SenioriFoorumissa on keskiviikkona 4.11. luento aiheesta "Inkerin kansan kipeät vaiheet".
Luennon pitää tri
Toivo Flink.
Tilaisuus pidetään kirkon kryptassa ja se alkaa
kahvihetkellä (maksullinen) klo 12.
Se
nauhoitetaan ja nauhoitetta on myöhemmin ostettavissa 5 euron hintaan. Tilaisuuksissa on yleensä ihmisiä jopa yli 400, joten tilan rajallisuuden vuoksi on syytä olla ajoissa
paikalla.
Hyvinkään Inkeri-kerho
Syksyn 2015 kerhopäivät:
Kokoontumiset seurakunnan aulakahviossa (Hämeenkatu
14) kello 14.
1.11. Vieraana Solveig Crusell
aiheenaan tunnelmia Hyvinkäästä.
Lauantaina 5.12. klo 13. Joulujuhla
Hyvinkään seurakuntakeskuksessa.
Tiedustelut:
- Outi Mäkelä p. 040 708 1999
- outi.makela@kolumbus.fi
- Leila Salo p. 040567 7065
- leila.salo@hotmail.com
- hyvinkaan.inkerikerho@hotmail.com
Lahden seudun Inkeri-seura
Kerhoillat joka kuukauden toinen maanantai alkaen kello
15 Luther kirkolla, osoitteessa Vuorikatu 37.
Kerhoiltojen kahvituksen sovimme vuorotellen jo edellisessä kokouksessa.
Kerhoilloista ja kokouksista tiedusteluihin vastaa
- Maria
Lahti, p. 0400 841 741
Turun seudun Inkeri-seura
Besseda-teehetket jatkuvat Palvelupisteessä joka kuukauden 1. Ja 3. perjantai kello 13 Irma Kapasen vetämänä.
Juhlatilaisuudet Varissuon kirkolla (Kousankatu 6), kello 14
alkaen.
Palvelupiste, Uudenmaankatu 1. Puh. 233 2565
Helsingin seudun Inkeri-seuran tapahtumia
Anitta Iline
- anitta@inkeriseura.com tai
- p. 050-565 9805
Työpajat järjestetään Karjalatalon Inkerikodissa (Käpylänkuja 1, Helsinki)
Tiedustelut Toivo Tupin p. 040 578 3894
Seukko-seura ry
Tapaamiset ovat joka kuukauden viimeisenä lauantaina
Karjalatalon Inkerikodissa, Käpylänkuja 1. alkaen klo 11.00.
Jos sattuu olemaan juhlapäivä, tapaaminen siirtyy seuraavaan lauantaihin.
Senioriliikunta ma 17.00 - 18.30 Kontulan palvelukeskuksessa, Kontukuja 5. Kontulan metroasemalta kävellen tai
bussilla 94 A.
Lisää tietoa seuran puheenjohtajalta Aili Mehiläiseltä,
- ailimehi@hotmail.com,
- p. 0503386023.