Kiitos, kun pääsin joukkoon mukaan, vaikka en olekaan inkeriläinen, mutta paljon heidän parissa olen saanut toimia ja monien kanssa vuosien varrella ystävystyäkin.

Pikku Inkeri

Lisää Pikku-Inkeristä tästä linkistä. Klikkaa tähän.

Tutustuin Kelton kirkon vihkiäisissä Inkerissä 13.9.1992 opettaja Helvi Taskiseen Pihkovasta. Helvi Taskinen oli Pihkovan inkeriläisten edustajana juhlassa ja sattumalta istuin hänen vieressään kirkon penkissä. Siinä päivän mittaan tuli kerrottua suhteesta inkeriläisiin puolin ja toisin. Niinpä hän kutsui minut ja Keravan seurakunnan vierailulle Pihkovaan (Pskoviin).

Ensimmäinen seurakuntaretki Pihkovaan järjestettiin seuraavana syksynä 10.-14.9.1993. Tästä alkoi säännöllinen yhteydenpito ja vuosittaiset vierailut Pihkovan "Pikku Inkerissä". Tätä jatkui 10 vuoden ajan. Näiden seurakuntamatkojen yhteydessä veimme aina myös humanitaarista apua linja-auton mukana. Kokoontumispaikkamme oli aina Helvi ja Kauko Taskisen kodissa. Helvi toimi aktiivisesti "Pikku Inkerin" eli siellä asuvien inkeriläisten vetäjänä aina kuolemaansa saakka 5.5.2003. Avustustavarat jaettiin inkeriläisille Helvin kodista käsin, monesti siellä pidetyn jumalanpalveluksen jälkeen. Lahjoituksena veimme sinne myös mm. matkaharmonin, jolla saatoimme säestää siellä pidetyt tilaisuudet. Usein säestäjänä toimi Lilja Mishukova, joka sittemmin muutti Suomeen. Helvi Taskisen jälkeen vastuun "Pikku Inkeristä" otti Hilja Korostelėva. Myös Dnossa silloin asuva opettaja Sylvi Timofeeva oli suureksi avuksi silloin kun itse en päässyt sinne.

Tuon kymmenen vuoden aikana, jonka saatoin siellä käydä virkani sallimissa puitteissa me pidimme aina Helvin ja Kaukon kodissa jumalanpalveluksen, jossa oli aina läsnä noin 15- 20 inkeriläistä ryhmämme lisäksi. Vuosittaisen yhteydenpidon lisäksi pidin siellä lomallani 11.-21.4.1997 rippikoulun 15 inkeriläiselle. Helvi ja Sylvi toimivat silloin tulkkeina heille, jotka eivät osanneet suomea.

Alkuvuosina poikkesimme joskus matkoillamme Pihkovaan myös Pushkinin kirkossa. Viimeisinä vuosina Pihkovaan mennessämme poikkesimme myös ystävyysseurakunnassamme Pietarin Pyhän Mikaelin seurakunnassa ja sen silloisessa leiripaikassa Lugassa, joka nykyisin on oma seurakuntansa. Yhteydenpito Pihkovaan loppui, kun minun aikani Keravan seurakunnan kirkkoherrana ei enää riittänyt muiden virallisempien ystävyyskohteiden tai ystäväseurakuntien yhteyden pitämisen johdosta niin Pietarissa kuin Petroskoissa ja Virossa. Olen kiitollinen, että olen saanut palvella ja auttaa inkeriläisiä eri puolilla Venäjää ja Karjalan tasavaltaa sekä virolaisia Virossa vuodesta 1987 lähtien.

PS. Valokuvia minulla ei ole koneellani kuin nämä , jotka lähetän. Muut ovat joko dioina tai paperisina.

Veljeni jo tuossa edellä kertoikin tärkeimmät tietomme, minäkin olen syntynyt Suomessa, vuonna 1949 Turussa, jonne vanhempamme siirtyivät.-Joskus kauan sitten yritin saada selville juuriani/juuriamme, mutta aika mahdottomalta tuntuu.

Kiitos hienosta yhteisöstä,itse olen syntynyt Suomessa,mutta edesmenneet vanhempani olivat Inkeristä,osa sukulaisista elävät siellä vieläkin,vaikka heidän olinpaikoistaan on kovin vähän tietoa,,vaikka olis hienoa jos jotain kautta saisi tietoa?

Viron Inkerista.

ISBN 978-9949-21-337-5

"Духовная жизнь в Эстонской Ингерманландии 1920-1940 гг". Теологический институт евангелическо-лютеранской Церкви Ингрии на территории России.