Pohjois-Inkerin Tasavalta

lähettänyt Клуб Ингрия 26.7.2021 klo 11.02

Harva on Venäjällä kuullut Pohjois-Inkerin tasavallan itsenäisestä valtiosta, lukuun ottamatta historian asiantuntijoita ja Suomalais-inkeriläisiä. Se syntyi sisällissodasta sata vuotta sitten, 7. heinäkuuta 1919, puristettuna Suomen ja Neuvosto-Venäjän väliin, oli olemassa lähes puolitoista vuotta ja katosi. Siitä ei ole juurikaan fyysisiä jälkiä muutamaa valokuvaa ja harvinaista postimerkkiä lukuun ottamatta. Kommersantin kolumnisti Aleksei Aleksejev vieraili paikassa, jossa Pohjois-Inkeri aikoinaan oli.

Pelto, Inkerinmaan kenttä

Peltoaukea tai jopa hyvin suuri aukio. Useita puita. Kraattereita maassa. Kaksi ristiä — toinen koivu, toinen tehty metalliputkista. Niissä on kyltit: “Pohjois-Inkeri”. Ja Vuodet 1919 – 1920. Kuin haudalla. Siinä kaikki. Loput olivat poissa. Se katosi historiaan-taloihin, ihmisiin, Pohjois-Inkerin tasavallan lippuun.

Atlantis. Kitežin kaupunki. Pohjois-Inkerin tasavalta. Valtio, jota ei ole olemassa. On vaikea uskoa, että se olisi ollut edes entisellä alueellaan. Sata vuotta sitten Suomen raja kulki täällä, ei enää olemassa olevan valtion pääkaupungin Kiirasalon kylän vieressä. Nykyään se kuuluu Leningradin alueen Vsevoložskin piiriin. Raja on pitkään ja voimakkaasti siirtynyt pois.

Pohjois-Inkerissä elää kettuja, villisikoja ja hirviä. Huumaavan puhdasta ilmaa, herkullista vettä lähteestä. Lapinkäärmeet lentävät, käki käki ja perhosten moninaisuus ilahduttaisi hyönteistutkijaa. Tosin hyönteistieteilijät vaeltavat täällä harvoin. Kuka sinne edes tulee? Metsänhoitajia. Hunter. Sienestäjiä. Kaivurit metallinpaljastimilla. Paikalliset historioitsijat. Joskus tulee suomalaisia, joiden esi-isät (tai he itse asuivat täällä lapsuudessa).

Pietarista tähän paikkaan on vain viisikymmentä kilometriä. Mutta et pääse tänne vahingossa. Julkinen liikenne ei mene olemattomaan maahan.

Tarvitset henkilökohtaisen auton, mieluiten nelivedon, Mönkijän, moottoripyörän, polkupyörän. Ja näissä paikoissa, voit kompastua piikkilanka, pudota reikään, ja vaikka kaikki on hyvin, et löydä viimeisiä jälkiä kadonnut maa. Täällä on vaikeita paikkoja. Siksi tarvitaan opasta, kuten strugatskien “piknikillä tienposkessa”, vaanija. Kommersantin kirjeenvaihtajan väijyjiä olivat kaksi paikallista historioitsijaa, Mihail Mihailov ja Inna Demidova.

Toinen villikivellä päällystetty tie, joka on rakennettu satoja vuosia sitten ja jota ei ole korjattu yli 80 vuoteen, erkanee A-121 “Sortavalan” valtatieltä. Tie, joka on säilynyt tähän asti hyvässä kunnossa-suomalaiset osaavat rakentaa teitä. Se sovitettiin hevosajoneuvoihin. Autolla pitää mennä kärrynopeudella. Ja jostain kohtaa varsinkin sateisella säällä voi vain kävellä. Kunnes tie ei johda mihinkään. Jossa vain kaksi ristiä muistuttaa menneestä.

Toiset polut menevät joskus pois vanhalta tieltä mihinkään-entisille maatiloille, joista on jäljellä vain talojen perustukset, omena-ja kirsikkapuut-todisteena siitä, että täällä on joskus asunut ihmisiä. He elivät vuosisatoja. 1900-luvulle asti sotien, karkotusten ja historian ideologisten pyyhkäisyjen vuosisata kulki niiden läpi raskain askelin.

Inkeri on moderni

Коммерсантъ – Исчезнувшая страна – 100 лет Республике Ингрия
Gruzinon asemalla on muistolaatta, jossa on Pohjois-Inkerinmaan rykmentin joukoissa taistelussa kuolleen Justin Zhukin nimi

Коммерсантъ – Исчезнувшая страна – 100 лет Республике Ингрия
Neuvostoaikana Suomen rajalle pystytettiin muistomerkkejä vain sisällissodan “punaisille” uhreille

Коммерсантъ – Исчезнувшая страна – 100 лет Республике Ингрия
Entiset kylät tutkitaan metallinpaljastimilla, jolloin vähiten kiinnostavat löydöt jäävät näytille seuraaville kävijöille

Коммерсантъ – Исчезнувшая страна – 100 лет Республике Ингрия
Kirjasalossa ei ole asukkaita pitkään aikaan, paikalla on vain entisen pääkaupungin vieraita

Коммерсантъ – Исчезнувшая страна – 100 лет Республике Ингрия
Muistoristit olemattoman tasavallan alueella ovat harrastajien työtä

Коммерсантъ – Исчезнувшая страна – 100 лет Республике Ингрия
Vain entisten rajakylien talojen perustukset säilyivät

Коммерсантъ – Исчезнувшая страна – 100 лет Республике Ингрия
Kyltti on siellä, kylä on ollut kauan poissa

Коммерсантъ – Исчезнувшая страна – 100 лет Республике Ингрия
Täällä oli Pohjois-Inkerin tasavallan pääkaupunki

Venäläinen herrasmies Hollannista ja “Iskra” Zürichistä

Kirjasalo oli kyläryhmä, johon liittyi lähes samanniminen aatelissääty – Kiriasaly. XIX vuosisadan lopulla Kiriasalan kartanon osti köyhtynyt pietarilainen pörssimeklari Alexander Groten. Leski Sofja Ignatjevna Burenina, jolla oli romanttisia tunteita Grotenia kohtaan, osti viereisen Lehtekulen kartanon ja asettui siihen poikansa Nikolain kanssa. Maaseudulla on tapahtunut vakavia muutoksia Grotenin myötä.

https://im.kommersant.ru/Issues.photo/CORP/2019/07/12/KMO_111307_25694_1_t218_160614.jpg
Kirjasalon alue Pietarin maakunnan vallankumousta edeltäneessä kartassa

Englantilaiset valjaat, sulhaset, taksit ovat kadonneet. Oli troikat, tarantas, venäläinen talli. Grotenia itseään ei tunnistanut. Hän hankki itselleen erikoisen kaftaanin, housut, korkeat saappaat. Talvella hän alkoi käyttää lampaan takki, hattu ja uskomaton sauva. Palvelijoita ei alettu kutsua miksikään muuksi kuin Senka, Stepka, Iljuška, vaikka he olivat kiinteitä miehiä.

Yleensä, kotoisin Hollannista ja äskettäin innokas ihailija kaikki Englanti, Groten alkoi kuvata itseään patriarkaalinen Venäjän mestari, kiihkeä kiihkoilija kansallisen antiikin" (Nikolai Burenin, “ikimuistoiset Vuodet”).

Grotenin kuoltua Sofia Burenina myi omaisuutensa ja Kiriasaly osti sen maksaen vainajan velat pois. Hänen poikansa Nikolai, RSDLP: n jäsen vuodesta 1904, Leonid Krasin, joka oli mukana toimittamassa bolševikeille aseita, löysi uuden käyttötarkoituksen vanhempiensa omaisuudelle. Sitä käytettiin laittoman kirjallisuuden kuljettamiseen Venäjän ja Suomen rajan yli. Kartanon alueella oli venäläinen tulliasema, joka vuokrasi maata ja rakennuksia virkamiehille ja sotilaille maanomistaja Bureninalta. Tullin johtaja oli erinomaisissa väleissä Bureninien kanssa. Nikolai Bureninin muistelmien mukaan rajan ylittäminen kielletyllä rahdilla tapahtui seuraavasti:

Vallilla päivystänyt sotilas soitti kelloa. Vartija ilmestyi paikalle. Hän lähestyi vaunuja ja kysyi::

– Kuka tulee? Mitä sinulla on? Onko siellä kiellettyä tavaraa?

Turvallisuusupseeri tunnisti minut ja käski sotilasta: “päästä minut läpi”, ja pääsimme turvallisesti rajan yli.

Vuonna 1979 Leningradin toimeenpanevan komitean päätöksellä entisen Bureninin kartanon rakennusten perustukset ja puisto tunnustettiin alueelliseksi kulttuuriperintökohteeksi.

Igorin ja Ingegerdan kaunis maa

Inkeri-nimen alkuperästä

Prosessi asteittainen awesome

Vallankumouksellista mestaria lukuun ottamatta Kirjasalon ja lähialueiden asukkaita marxilaisuus ei juuri kiinnostanut. He laidunsivat lehmiä, myivät maitoa, voita, lihaa, vihanneksia ja suomalaista tavaraa Pietarin toreilla, vapaa-ajallaan maataloustöistä kylmänä vuodenaikana he työskentelivät taksinkuljettajina ja kotiapulaisina.

Mutta XX vuosisadan alussa kansallisen herätyksen ajatukset alkoivat vallata Inkerinmaalaisia. Venäjän keisarikunnan vallanpitäjät pelkäsivät, että Suomen separatistiset tunteet vaikuttaisivat Inkerinsuomalaisiin ja heidän lähisukulaisiinsa. Suomen suuriruhtinaskunnan asioita käsitelleen erityiskonferenssin kokouksessa huhtikuussa 1914 lausuttiin seuraavat sanat: “edellä mainittu karjalaisten vähittäisen alistamisen prosessi ei rajoitu nykyään pelkästään Suomeen. Ilmeisen aggressiivisen luonteen omaksunut panfin-liike on jo tunkeutunut Viipurin läänistä naapuriprovinsseihin Arkangeliin ja Aunukseen… ja jopa Pietarin maakuntaan, jossa on jopa 150 tuhatta suomalaista, 5 tuhatta Vodia ja yli 15 tuhatta Izhoria. Tässä Yleissuomalaisella propagandalla pyritään ensisijaisesti estämään suomalaisten sulautuminen venäläisiin.”

Vuoden 1917 helmikuun vallankumouksen jälkeen Inkerinmaanlannilaiset alkoivat ensimmäistä kertaa puhua kansallisesta autonomiasta. Näiden kahden vallankumouksen välissä pidettiin kaksi Inkerinmaan kongressia.

Toisessa vaiheessa valittiin kolme ehdokasta perustuslakia säätävän kansalliskokouksen edustajiksi (kaksi menševikkiä ja yksi Sosialistivallankumouksellinen). Suomen itsenäisyysjulistus joulukuussa 1917 ja sen nopea tunnustaminen neuvostoviranomaisten taholta vaikuttivat osaltaan siihen, että Inkerinmaalaisten sympatiat bolševismin aatteita kohtaan kasvoivat. Inkerinmaan äänestäjistä noin kolmannes äänesti bolševikkeja perustuslakia säätävän kansalliskokouksen vaaleissa.

Molemminpuolinen rakkaus ei kuitenkaan toiminut. Bolševikit eivät pitäneet inkerinsuomalaisten lisääntyneestä poliittisesta aktiivisuudesta. Petrogradissa ilmestyneet suomenkieliset sanomalehdet lakkautettiin. Suomen mallin mukaan luodut volostilautakunnat lakkautettiin nimellä “Kulak”. Sen sijaan uusi hallitus perusti omat paikalliset itsehallintoelimensä-köyhien komiteat. He eivät nauttineet auktoriteetista, koska paikallisten talonpoikien joukossa oli vain vähän köyhiä, keskimmäinen talonpoika-yksinyrittäjät voittivat.

Vuonna 1918 järjestettiin talonpoikaismielenosoituksia eri puolilla Petrogradin maakuntaa. Viranomaiset jakoivat huolimattomasti aseita talonpojille-siltä varalta, että heitä suojeltaisiin saksalaisjoukkojen mahdolliselta hyökkäykseltä-eivätkä he voineet ottaa niitä takaisin. Inkerin pohjoisosassa oli muihin alueisiin verrattuna suhteellisen rauhallista. Mutta sielläkin ilmeni tyytymättömyyttä neuvostohallitusta kohtaan. Koltušin volostissa talonpojat ryhtyivät aseelliseen vastarintaan elintarvikeosastojen yrityksiä anastaa ruokaa ja pitivät pintansa pari kolme päivää. Suomalaisessa historiankirjallisuudessa näitä tapahtumia kutsutaan “perunasodaksi”. Toksovskaja volostin kyläyhdistyksen kokouksessa kuultiin seuraavat sanat: “kansankomissaarien neuvoston politiikka ajoi maan raunioiksi.”Venäjän ja Suomen rajan yli kuljetettiin jälleen hallituksenvastaista kirjallisuutta, tällä kertaa Bolševikkivastaista.

Inkeri arkivnaja

Pohjois-Inkerin tasavallalla oli monia itsenäisen valtion pakollisia ominaisuuksia, kuten omat asevoimat.

Коммерсантъ – Исчезнувшая страна – 100 лет Республике Ингрия
Pohjois-Inkerin Tasavallan asevoimat

Коммерсантъ – Исчезнувшая страна – 100 лет Республике Ингрия
Pohjois-Inkerin Tasavallan asevoimat

Коммерсантъ – Исчезнувшая страна – 100 лет Республике Ингрия
Pohjois-Inkerin Tasavallan asevoimat

Коммерсантъ – Исчезнувшая страна – 100 лет Республике Ингрия
Pohjois-Inkerin Tasavallan asevoimat

Kesällä 1918 Neuvosto-Venäjälle saapui noin 5 tuhatta valkoista terroria paennutta suomalaista kommunistia. He kampanjoivat aktiivisesti suomenkielisen väestön keskuudessa.

Ja saman vuoden syksyllä kaksi talonpoikien kansannousuihin osallistunutta inkerinmaalaispakolaisryhmää päinvastoin pakeni Suomeen ja Viroon. Marraskuuta 1918 Viipurissa pidetyssä yhden heistä kokouksessa hyväksyttiin vetoomus Suomen hallitukselle. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun esitettiin ajatus Inkerinmaan liittämisestä Suomeen. Vaihtoehtona harkittiin mahdollisuutta liittyä vain Pohjois-Inkeriin tai myöntää Inkerin suomenkielisille alueille itsehallinto osana Neuvosto-Venäjää.

Inkerinmaan pakolaiset toivoivat, että Suomi auttaisi heitä rahalla, aseilla ja vapaaehtoisvoimin perustettaessa osastoja, jotka vapauttaisivat heidän kotimaansa punaisilta.

Коммерсантъ – Исчезнувшая страна – 100 лет Республике Ингрия
Sotatoimet 1919

Yhden rykmentin voimin

Loppukeväästä ja alkukesästä 1919 Puna-Armeija oli liikekannallepanossa Pohjois-Inkerissä. Inkerinmaanlannilaiset väistelivät sitä, minkä seurauksena yli 200 ihmistä pidätettiin yhden viikon aikana. Sortotoimia johti Petrogradin sisäisen puolustuksen päällikkö Jakov Khristoforovitš Peters. Liikekannallepanoa ja punaista terroria paeten noin 2 – 3 tuhatta Pohjois-inkeriläistä ylitti rajan ja joutui Suomen puolelle. Heistä noin 500 pystyi kantamaan aseita.

Kesän alussa alkoivat punaisten rajavartijoiden ensimmäiset kahakat kapinallisten talonpoikien kanssa. Kesäkuuta 1919 kapinalliset valtasivat Malye Korkiamyakin kylän. Seuraavana päivänä punaiset valtasivat kylän takaisin, mutta menettivät toisen alueen. Noin 150 – 200 talonpoikaa valtasi Kirjasalon kaupunginosan, jossa samannimisen kylän vieressä oli vielä viisi muuta kylää ja tulliasema. Kesäkuuta punaiset yrittivät vallata menettämänsä takaisin, mutta tuloksetta.

Niin sanottu" Kirjasalskin kieleke", jonka pinta-ala on noin 30 neliökilometriä erillään neuvosto-Venäjästä. Heinäkuuta Raudussa (nykyisessä Sosnovossa) pidettiin pakolaisten kokous, jossa julistettiin Pohjois-Inkerin itsenäinen tasavalta. Sen hallitus valittiin-Pohjois-Inkerin väliaikainen komitea, jota johti Santeri Termonen. Perustettiin omat asevoimat — Pohjois-Ingermanlandin pataljoona (myöhemmin Pohjois-Ingermanlandin Rykmentti). Heinäkuussa 1919 pataljoonan vahvuus oli 580 henkeä. Sen komensi George Elvengren (transkription suomenkielinen versio on Yurye Elfengren). Puoliksi venäläinen, puoliksi suomalainen. Aatelinen, upseeri, Pyhän Yrjön ritari.

Mikä on Georgy Jevgenyevich Elvengren (Yurye Elfengren) tunnettu

Nostakaa lippu Toksovon ylle

Neuvosto-Venäjällä Ingermanlandin tapahtumista kertoi heinäkuun 25. päivänä 1919 sanomalehti Izvestija: “Ingermanlandin autonomia. Pietari. Heinäkuun 23. Suomen Kuvalehti”Karjala" kertoo, että Raudussa pidettiin inkeriläis-pakolaisten kokous. Kokouksessa keskusteltiin Ingermanlandin kysymyksestä. Siellä esitettiin toiveita, että Ingermanland vapautuisi venäläisten sotilaallisesta vaikutusvallasta ja saisi autonomian. Yleiskokous päätti vedota Suomen valtioneuvostoon pyytämällä apua sotatarvikkeiden hankintaan (kasvu)."

Коммерсантъ – Исчезнувшая страна – 100 лет Республике Ингрия
Puna-armeijan liikekannallepano, prodrazverstka, Punainen terrori edesauttoi pakolaisvirtaa Neuvosto-Venäjältä Suomeen keväällä 1919. Osa pakolaisista ylitti rajan myöhemmin vastakkaiseen suuntaan Pohjois-Inkerinmaan pataljoonan lippujen alla

Pian Elvengrenin pataljoona todisti, että Inkerinmaanlannilaiset todella haluavat vapautua Venäjän vaikutusvallasta. Heinäkuun 27. päivän vastaisena yönä 1919 hän astui Neuvostoliiton alueelle. Inkerinmaan joukot jaettiin kahteen osastoon. Laatokan rannikkoa pitkin liikkunut toinen miehitti Verkhnijen ja Nižnije Nikuljasyn kylät 28. heinäkuuta työntäen punaiset Takaisin Tozerovon kylään. Toinen osui Lembolovoon. Miehitetyillä alueilla Inkerinmaalaiset ampuivat neuvostohallituksen kannattajia. Petrogradista lähetettiin vahvistuksia punaisten rajajoukkojen avuksi. Elokuun 2. päivään mennessä puna-armeijan sotilaat olivat saaneet takaisin kaikki Inkerinmaalaisten valtaamat alueet. Punaiset onnistuivat jopa valtaamaan Kirjasalon, mutta vain yhden päivän ajan-elokuun 9. Elokuuta he vetäytyivät Pohjois-Inkerin tasavallan alueelta peläten saartamista Suomen alueelta.

Syyskuuta punaisten osastot hyökkäsivät jälleen Kirjasaloon tuloksetta. Elvengren syrjäytettiin ja asevoimat organisoitiin uudelleen. Pataljoonasta tuli rykmentti, sen määrä nousi 16 tuhanteen ihmiseen. Lokakuun alussa Elvengren palautettiin komentajaksi. Lokakuun 21. tai 22. päivä alkoi uusi hyökkäys. Kuten ensimmäisellä kerralla, osa joukoista joutui menemään Lembolovoon, toinen Nikulyasyyn,jonka jälkeen ne saivat tehtäväkseen yhdistää rautatien.

Hyökkäyksen tärkein maali oli Toksovo. Elvengren neuvoi kahta hävittäjäänsä nostamaan Inkerinmaan lipun Toksovon yli kohoavan Pontus-vuoren huipulle. Tähän päättyi Pohjois-Inkerin tasavallan aluelaajentuminen ja siirtyminen rauhalliseen elämään.

Коммерсантъ – Исчезнувшая страна – 100 лет Республике Ингрия
Toksovon kirkko oli kuvattu Pohjois-Inkerin postimerkkeihin, mutta sen asevoimat eivät onnistuneet nostamaan tasavallan lippua Toksovon ylle
– Kuva: Samuli Paulaharjun kirjasta “Suomen evankelis-luterilaisen Inkerinmaan Kirkon historia”

Yksi osastoista onnistui pääsemään gruzinon asemalle taistelujen avulla. Toisen miehitti Nikulyasy, mutta hän ei päässyt radan varteen. Lippua ei nostettu Pontus-vuoren ylle.

Estääkseen Inkerinmaan hyökkäyksen punaiset joutuivat jälleen siirtämään kiireesti lisäjoukkoja Petrogradista. 3. marraskuuta Elvengrenin joukot työnnettiin takaisin Kirasaloon. Jouduin vaihtamaan siellä rauhalliseen elämään.

Postimerkit, postimerkit, postimerkit

Eversti Elvengrenistä tuli Pohjois-Inkerin tasavallan päämies marraskuussa 1919. Nyt hänen piti ratkaista paitsi armeija, myös kääpiövaltion taloudelliset ongelmat. Hän onnistui neuvottelemaan Suomen hallituksen kanssa Oman postitoimiston perustamisesta Pohjois-Inkeriin. Arveltiin, että postimerkkejä tarvittiin helpottamaan sotilashenkilöiden kirjeenvaihtoa Suomen alueella sijaitsevien sukulaisten kanssa. Mutta uuden maan postimerkeillä oli paljon suurempi kysyntä keräilijöiden keskuudessa kaikkialla maailmassa.

Ensimmäisen numeron Postimerkkien piirtämisen kehitti suomalainen luutnantti Frans Kamara, joka opiskeli piirtämistä Pietarissa ennen ensimmäistä maailmansotaa. Hän otti pohjaksi Suomen postimerkit, mutta vaihtoi Suomen heraldisen leijonan ingermanlandin tyyliteltyyn vaakunaan — kaksi krenelloitua linnoitusmuuria ja niiden välissä oleva jokivirta, joka esittää Narvajokea Narvan ja Ivangorodin linnoitusten välissä. Vuonna 1919 Ivangorod liitettiin Viroon. Postimerkkeihin oli kaiverrettu sanat “Pohjois-Inkeri”(“Pohjois-Inkeri”). Inkerin Posti"). Postimerkkejä laskettiin liikkeelle 5 pennistä 10 markkaan. Uudella valtiolla ei ollut omaa valuuttaa, joten kaikki laskelmat tehtiin Suomen valuutassa. Postimerkkejä painettiin Suomessa, Viipuri-Viipurissa.

Коммерсантъ – Исчезнувшая страна – 100 лет Республике Ингрия
Postimerkkien myynti oli tärkeä täydennys Pohjois-Inkerin valtion budjetin tuloosaan

Eversti Elvengren sai 9 tuhatta postimerkkisarjaa 5, 10, 25 ja 50 penniä ja 2,5 tuhatta postimerkkiä, joiden nimellisarvo oli 1 markka. Myöhemmin hän myi koko filatelisen kokoelmansa keräilijöille, pääasiassa Alankomaihin.

Suunnitelmat postitoimistojen avaamisesta Kiirasalon naapurikyliin on toteutettu. Eikä Kirjasalon postikonttorikaan sijainnut tasavallan pääkaupungissa, vaan Raudun asemalla Suomessa (nykyään se on Leningradin alueen Sosnovo).

Postimerkkien ensimmäinen numero myytiin nopeasti loppuun, toinen tilattiin. Toisen numeron postimerkit piirsi Saksalainen Gustav Niemeyer. Vaakunan lisäksi niissä on kuvattu viikatteen kanssa maannutta talonpoikaa, Aurassa maannutta maannaista, maidontuottajaa, perunannostoa, palavaa kirkkoa, siteriä soittavia talonpoikia.

Коммерсантъ – Исчезнувшая страна – 100 лет Республике Ингрия
Postimerkkien myynti oli tärkeä täydennys Pohjois-Inkerin valtion budjetin tuloosaan

Postimerkkien myynti toi yli 200 tuhatta suomalaista postimerkkiä, kaksi kolmasosaa Inkerinmaan väliaikaisen hallintokunnan budjetin tuloosuudesta.

Ensimmäisen numeron aidot postimerkit ovat hyvin harvinaisia ja kalliita, vain kolme keräilijää omistaa niitä Venäjällä. Mutta väärennöksiä on painettu parikymppisenä viime vuosisadan, eBay huutokauppa on kirjaimellisesti täynnä niitä.

Viimeinen paraati

VSFNT: n ja Suomen väliset neuvottelut alkoivat Tartossa 12. kesäkuuta 1920. Lokakuuta samana vuonna solmittiin rauhansopimus. Hänen mukaansa Kirjasalon alue siirtyi Neuvosto-Venäjälle.

Heinäkuussa 1920 Pohjois-Inkerinmaan rykmenttiä pienennettiin ja se muutettiin pataljoonaksi. Joulukuuta 1920 suomalainen kenraali Erik Heinrichs määräsi pataljoonan siirtymään Suomen alueelle, jossa se lakkautettiin 5. Pataljoonan muodostelman edessä laskettiin Pohjois-Inkerin tasavallan lippu. Tasavalta on lopettanut olemassaolonsa.

Коммерсантъ – Исчезнувшая страна – 100 лет Республике Ингрия
Kiirasalon jäähyväissotilasparaati jäi itsenäisen Pohjois-Inkerin historian viimeiseksi tapahtumaksi

Tarton rauhansopimuksen solmimisen jälkeen Neuvostoliiton alueella asuneille inkerinsuomalaisille myönnettiin kulttuuriautonomia. Perustettiin Leningradin alueen Kuyvozovskin (myöhemmin Toksovskin) suomalainen kansallinen piiri, jossa toimitettiin toimistotyötä ja kouluopetusta suomeksi. Perustettiin useita valtakunnallisia kyläneuvostoja, perustettiin teknillisiä kouluja, julkaistiin Sanoma-ja aikakauslehtiä, suomenkielisiä kirjoja ja järjestettiin suomenkielisiä radiolähetyksiä. Izhoria ja Vodia varten kehitettiin sekä latinalaisiin että kyrillisiin aakkosiin perustuvat aakkoset.

Коммерсантъ – Исчезнувшая страна – 100 лет Республике Ингрия
Lakkautetusta Pohjois-Inkerin tasavallasta lähtenyt Pohjois-Inkerinmaan Rykmentti odotti juhlakokousta Suomen rajalla

Neuvostoviranomaiset pitivät Inkerinmaalaisia kuitenkin epäluotettavana elementtinä. Kolmikymppisenä ja nelikymppisenä tämä kansa koki viisi sorron aaltoa. Inkermanlandereita lähetettiin Kuolan niemimaalle Siperiaan, Keski-Aasiaan ja Kazakstaniin. Heidät karkotettiin “kulakeina”, “neuvostovastaisina elementteinä”, “raja-alueiden asukkaina”, “sosiaalisesti vaarallisina”, “miehittäjäsaksalaisten aiemmin uudelleensijoittamina Suomessa”, “laittomasti palautettuina Leningradin alueelle”.

Vuosina 1937 – 1938 kaikki Suomen laitokset suljettiin, kaikki kansallisen autonomian merkit poistettiin, koulutus, radiolähetykset ja painaminen suomen kielellä kiellettiin. Leonid Gildin kirjassa “sosiaalisesti vaarallisen” kansan kohtalo antamien tilastojen mukaan. Suomalaisten salainen kansanmurha Venäjällä ja sen seuraukset. 1930 – 2002, lähes puolet Inkerinmaalaisista, 65 tuhatta ihmistä, kuoli Stalinin sortotoimissa. Muut kirjoittajat asettivat 1930-luvun sortotoimien uhriluvun 35 – 60 tuhannen ihmisen välille.

Suomen rajan tuntumassa ennen Neuvostoliiton-Suomen sotaa sijainnut alue tyhjennettiin kokonaan siviileistä. Eikä Pohjois-Inkerin tasavallan historiaa muistettu moneen vuosikymmeneen niin Neuvostoliitossa kuin Suomessakin. Ja silti hän oli. Sekä tasavalta että sen historia.


Huomioita

  1. Käännetty
    Yandex translaattorilla

  2. Alkuperäinen artikkeli
    – Исчезнувшая страна – 100 лет Республике Ингрия

  3. Kirjoittaja, Авторы:
    Алексей Алексеев
    Коммерсантъ – Исчезнувшая страна – 100 лет Республике Ингрия
    Алексей Алексеев

Comments