- Lehtileike
- – B 10
- – Helsingin Sanomat
- – lauantaina 12.3.2022
- – Yleisö Stalinin vankikopissa
- – Ella Pyhältö on inkeriläinen Maria.
- – Teatteriarvostelu
- – Lauri Meri
Marian tunnustus ei jumiudu diktatuuriin vaan korostaa kristillistä armoa.
Marian Tunnustus – Muistokirjoitus Hevoselle
- Teatteri Avoimet Ovet,
- – 10.3.2022
- – Käsikirjoitus ja ohjaus Hanna Kirjavainen,
- – visualisointi la Ensterä ja Jere Kolehmainen,
- – äänisuunnittelu Juuso Voltti ja Outi Pulkkinen,
- – musiikki Outi Pulkkinen.
- Rooleissa
- – Ella Pyhältö ja
- – Outi Pulkkinen sekä
- – ääninäyttelijät Taisto Reimaluoto,
- – Eija Varima,
- – Juha Pulli ja
- – Hilja Kinnunen.
TEATTERI AVOIMIEN OVIEN ensi-iltaan saapui vakavaa väkeä, jonka järkytystä eivät kasvomaskit onnistuneet peittämään. Kaikilla oli tiedossa, että teatterinjohtaja Hanna Kirjavaisen kirjoittaman ja koronarajoitusten takia pitkään odottaneen näytelmän aihe on raskas, tuoreiden maailmantapahtumien takia suorastaan tuskallisen rankka.
Marian tunnustus — muistokirjoitus hevoselle kertoo inkeriläisen naisen tarinan viime vuosisadan alkupuoliskolta.
Pietarin kaupungin itäpuolella Keltossa syntynyt perheenemäntä leimataan Stalinin kaudella kulakiksi, lähetetään Siperian kaivoksille ja päästetään sodan päätyttyä muuttamaan Petroskoihin.
Näytelmän alku on kuin nyrkinisku kasvoihin. Teatterisalissa yleisö tajuaa joutuneensa samaan vankiselliin, jossa näkymätön virkamies kuulustelee Ella Pyhällön esittämää Mariaa.
Väliajalla tunnelma teatterin lämpiössä on toinen. Ihmisten kasvot ovat kostuneet, mutta niiltä paistaa kuulas tyyneys.
Marian vaiheet ovat juuri niin karmivat kuin arvata saattaa. Ensin viedään koti, karja ja aviomies. Lapset menehtyvät kuljetusten aikana, eikä äiti saa edes haudata heitä.
Uskostaan Maria pitää kuitenkin kiinni loppuun asti. Katsojan onneksi näytelmän painopiste siirtyy diktatuurin mielivallasta Marian henkilökohtaiseen uskonnolliseen kilvoitteluun.
KIRJAVAISEN päähenkilöllä on todellinen esikuva, mutta katsojalle on varmasti antoisampaa ja helpompaa, jos hän ei suhtaudu teokseen dokumenttina. Käsiohjelman avulla voi myöhemmin syventyä historiallisiin yksityiskohtiin, teatterissa kannattaa jättäytyä esityksen vietäväksi.
Hanna Kirjavaisen ote ohjaajana on hyvin lempeä. Esityksessä on paljon suvantovaiheita, joissa katsojaa ikään kuin keinutellaan sylissä musiikin, tanssin tai ihan vain hiljaisuuden turvin.
Maria pitää urheasti kiinni luterilaisesta uskostaan ja järjestää matkansa aikana hartaustilaisuuksia kohtalotovereilleen. Sielunmaisemaan kuuluu vahvasti inkeriläinen kansanperinne runoineen ja lauluineen, samoin erityinen luontosuhde.
Maria on vahvasti osa luontoa. Hän kokee asioita ja vaihtaa ajatuksia niin muurahaisten kuin hevosten kanssa, eikä karhukaan jätä häntä ilman syleilyä.
LOPPUTULOS on hallittu ja tasapainoinen myös esiintyjien ansiosta. Näyttelijä Ella Pyhältö tunnetaan ensiluokkaisena lausujana, ja kansanmusiikin asiantuntija Outi Pulkkinen hoitaa jouhikon soiton ohessa lukuisia sivurooleja tanssijan lennokkaalla intensiteetillä.
Tehokasta on myös useiden roolihahmojen ottaminen mukaan pelkkinä ääninä. Se ei tee esityksestä rahtuakaan kuunnelmallista, vaan vahvistaa teoksen maagista erityisluonnetta.
Esityksen loppupuolella on pieniä dramaturgisia ongelmia. Muun muassa kommunismin ja kristinuskon tavoitteiden hetkellinen sekoittuminen Marian mielessä jää epämääräisesti ilmaan tarinan hyppelehtiessä aikatasolta toiselle.
Kaksinkertainen finaali osoittautuu teatterissa harvoin toimivaksi, mutta Marian tunnustuksessa se viimeistelee kokonaisvaltaisen katsomiselämyksen.
