Kamrieri Arvi muisteluo. Osa XXIV.

Laban Pessi
Laban Pessi
Jos kuka käksalmelaine viel muistoa reätäl Pessin ni häne pitteä olla vähintäiki miu ikkäisei. Miul o jeänt täst vanhast Pessist sellane muistkuva jot heä ol olt aikoinoa kaupunkipalvelija, enne Kiuruu (lennätinvirkailija Väinö Kiuru isä). Kaupunkipalvelijan virkoa kuulu kulettoa maistroati kirjeitä ja muita virkapaperloi millo kellekki tai voa postkonttorii sekä toimittoa mannulta ja muita maistroati antamii tehtävii.
Viimisin vuosinnoa Pessi kuitekii tek voa reätäli töitä: paikkail ja rässäil vannoi voatteita sekä leikkas hiuksii. Liek heitä siihe aikoa muita hiukseleikkoajii oltkoa koko kaupungis.
Pessi talo ol Pitkä kau varrel Vennäi kirko kohal. Muistoaksei siin samas taloa par-kolmkymment vuotta myöhemmi ol yhtie aikoa Steen Steenperi kauppapuot. Pessi aikan siin ol kaul päi voa kaks ikkunoa. Sisseäkäynt ol piha puolelt ja porstuvast oikioa kättie tultii Pessi työhuoniehe, kaupuolimaisie, vasemmal ol ov kyöki puolel.
Laban Pessi ol mei koulpoikii mielest oikei mukasa ukko, tuolane pienepuoline mies, melkei ympyrläine, levijänoamane, harmoahiuksine ja viiksine. Ja tarinoa hänel piisas jokahisel. Kysel meilt ain kouluasjoi, jot millasii numeroi kelläki ol viime totistukses ja jot “uot sie nyt äskettäi olt nurkas tai arestis?”
Oiha siin hiuksii leikates aikoa tarinoija ku leikkuu käi kokonoa saksii ja kamma kans. Eihä siihe aikoa viel olt hiuksiileikkuukonetta kelleä reätälil. Ei siinpuoltatuntii vähemmäl selvitit millokoa, varsiniki ku muojis ol pystytukka. Sellase leikkoamine vei ain enemmä aikoa ku jos ois leikant iha mulpeäks.
Kahe ikkuna välis ol suurehko, hyvi vanhanäköne ja kärpäsii koristelema peil, minkä ettie asjakas istutettii pinnatuolii. Jos se tuol ei sattunt iha rikullie oikioa kohtoa ni peilist näkyvä noamarustink ol hyvi vieroa näköne, monel viisii veärälleä, niijot tuppas naurattammoa.
Siit Pessi otti naulast jonkuulaise lakanapuolikkoan, sovitti sen asjakkoan hartijoil ja kiinnitti nuppineulal leuva-alt kii. Siit alko itse leikkoamine niskast ylleäppäi. Se pystytuka tassoamineha se ol vast tärkijeä puuhoa. Monta kertoa pit mestarin perraija etemmäks ja sihtailla toinen silmä ummes enneku peälak alko näytteä seällise tasaselt.
Ja ku asjakkoa mielest kaik näytti jo valmielt ni Pessi viel perahus entistä etemmäks ja sihtaa kauva aikoa sekä sano: “A yks karva petti.” Kävel siit sakset sojos takasii ja raksahutti saksijoa yhe kerra viel ja nii ol työ tehty. Pystytukkaha siint ain tul millo iha tasane, millo vähä mökerikkö.
Mulpeäks leikkoamine makso 15 pennii ja pystytukka 25 pennii.
Yhten syksyn ku koulu toas alko ni Jortika Mikol ol iha mahottoma tasane pystytukka. Myö kysyttii Mikolt jot onks Pessi leikant siu hiukseis. “Eikä uo”, sano Mikko. “Mei noapurii siel Sakkola Vilakkalas ostettii kesäl niittokone. Mie katseli ku hyö alkoit niitteä sil konniel heinäpeltuo ja ihmetteli kui tasane sänk siihe jäi. Siilo mie muisti jot seuroava sara keskpaikal o aika syvä kuoppa. Mie mäni sai laittai siihe kuoppoa ja ku kuulin konnie tuleva ni mie asetaisi sopivast sillie jot peälak ol moapinna tasal. Ku se kone pyyhäls siint ylitse ni tälläne siint tul”.
Eihä myö tuota selitystä toveks usottu eikä ruvettu sen mukkoa kokkeilemmoa. Tyyvyttii voa ettieki päi Laban Pessin leikkomoa pystytukkoa.