Kam­rie­ri Ar­vi mui­ste­luo. Osa XXIV.

La­ban Pes­si

La­ban Pes­si

Jos ku­ka käk­sal­me­lai­ne viel muis­toa re­ätäl Pes­sin ni hä­ne pit­teä ol­la vä­hin­täi­ki miu ik­käi­sei. Miul o je­änt täst van­hast Pes­sist sel­la­ne muist­ku­va jot heä ol olt ai­koi­noa kau­pun­ki­pal­ve­li­ja, en­ne Kiu­ruu (len­nä­tin­vir­kai­li­ja Väi­nö Kiu­ru isä). Kau­pun­ki­pal­ve­li­jan vir­koa kuu­lu ku­let­toa maist­ro­ati kir­jei­tä ja mui­ta vir­ka­pa­per­loi mil­lo kel­lek­ki tai voa post­kont­to­rii se­kä toi­mit­toa man­nul­ta ja mui­ta maist­ro­ati an­ta­mii teh­tä­vii.

Vii­mi­sin vuo­sin­noa Pes­si kui­te­kii tek voa re­ätä­li töi­tä: paik­kail ja räs­säil van­noi vo­at­tei­ta se­kä leik­kas hiuk­sii. Liek hei­tä sii­he ai­koa mui­ta hiuk­se­leik­ko­ajii olt­koa ko­ko kau­pun­gis.

Pes­si ta­lo ol Pit­kä kau var­rel Ven­näi kir­ko ko­hal. Muis­to­ak­sei siin sa­mas ta­loa par-kolm­kym­ment vuot­ta myö­hem­mi ol yh­tie ai­koa Steen Steen­pe­ri kaup­pa­puot. Pes­si ai­kan siin ol kaul päi voa kaks ik­ku­noa. Sis­se­äkäynt ol pi­ha puo­lelt ja pors­tu­vast oi­ki­oa kät­tie tul­tii Pes­si työ­huo­nie­he, kau­puo­li­mai­sie, va­sem­mal ol ov kyö­ki puo­lel.

La­ban Pes­si ol mei koul­poi­kii mie­lest oi­kei mu­ka­sa uk­ko, tuo­la­ne pie­ne­puo­li­ne mies, mel­kei ym­pyr­läi­ne, le­vi­jä­no­ama­ne, har­mo­ahiuk­si­ne ja viik­si­ne. Ja ta­ri­noa hä­nel pii­sas jo­ka­hi­sel. Ky­sel meilt ain kou­lu­as­joi, jot mil­la­sii nu­me­roi kel­lä­ki ol vii­me to­tis­tuk­ses ja jot “uot sie nyt äs­ket­täi olt nur­kas tai ares­tis?”

Oi­ha siin hiuk­sii lei­ka­tes ai­koa ta­ri­noi­ja ku leik­kuu käi ko­ko­noa sak­sii ja kam­ma kans. Ei­hä sii­he ai­koa viel olt hiuk­sii­leik­kuu­ko­net­ta kel­leä re­ätä­lil. Ei siin­puol­ta­tun­tii vä­hem­mäl sel­vi­tit mil­lo­koa, var­si­ni­ki ku muo­jis ol pys­ty­tuk­ka. Sel­la­se leik­ko­ami­ne vei ain enem­mä ai­koa ku jos ois lei­kant iha mul­pe­äks.

Ka­he ik­ku­na vä­lis ol suu­reh­ko, hy­vi van­ha­nä­kö­ne ja kär­pä­sii ko­ris­te­le­ma peil, min­kä et­tie as­ja­kas is­tu­tet­tii pin­na­tuo­lii. Jos se tuol ei sat­tunt iha ri­kul­lie oi­ki­oa koh­toa ni pei­list nä­ky­vä no­ama­rus­tink ol hy­vi vie­roa nä­kö­ne, mo­nel vii­sii ve­äräl­leä, nii­jot tup­pas nau­rat­tam­moa.

Siit Pes­si ot­ti nau­last jon­kuu­lai­se la­ka­na­puo­lik­ko­an, so­vit­ti sen as­jak­ko­an har­ti­joil ja kiin­nit­ti nup­pi­neu­lal leu­va-alt kii. Siit al­ko it­se leik­ko­ami­ne nis­kast yl­le­äp­päi. Se pys­ty­tu­ka tas­so­ami­ne­ha se ol vast tär­ki­jeä puu­hoa. Mon­ta ker­toa pit mes­ta­rin per­rai­ja etem­mäks ja sih­tail­la toi­nen sil­mä um­mes en­ne­ku pe­älak al­ko näyt­teä se­äl­li­se ta­sa­selt.

Ja ku as­jak­koa mie­lest kaik näyt­ti jo val­mielt ni Pes­si viel pe­ra­hus en­tis­tä etem­mäks ja sih­taa kau­va ai­koa se­kä sa­no: “A yks kar­va pet­ti.” Kä­vel siit sak­set so­jos ta­ka­sii ja rak­sa­hut­ti sak­si­joa yhe ker­ra viel ja nii ol työ teh­ty. Pys­ty­tuk­ka­ha sii­nt ain tul mil­lo iha ta­sa­ne, mil­lo vä­hä mö­ke­rik­kö.

Mul­pe­äks leik­ko­ami­ne mak­so 15 pen­nii ja pys­ty­tuk­ka 25 pen­nii.

Yh­ten syk­syn ku kou­lu to­as al­ko ni Jor­ti­ka Mi­kol ol iha ma­hot­to­ma ta­sa­ne pys­ty­tuk­ka. Myö ky­syt­tii Mi­kolt jot onks Pes­si lei­kant siu hiuk­seis. “Ei­kä uo”, sa­no Mik­ko. “Mei no­apu­rii siel Sak­ko­la Vi­lak­ka­las os­tet­tii ke­säl niit­to­ko­ne. Mie kat­se­li ku hyö al­koit niit­teä sil kon­niel hei­nä­pel­tuo ja ih­met­te­li kui ta­sa­ne sänk sii­he jäi. Sii­lo mie muis­ti jot seu­ro­ava sa­ra kesk­pai­kal o ai­ka sy­vä kuop­pa. Mie mä­ni sai lait­tai sii­he kuop­poa ja ku kuu­lin kon­nie tu­le­va ni mie ase­tai­si so­pi­vast sil­lie jot pe­älak ol mo­apin­na ta­sal. Ku se ko­ne pyy­häls sii­nt ylit­se ni täl­lä­ne siint tul”.

Ei­hä myö tuo­ta se­li­tys­tä to­veks usot­tu ei­kä ru­vet­tu sen muk­koa kok­kei­lem­moa. Tyy­vyt­tii voa et­tie­ki päi La­ban Pes­sin leik­ko­moa pys­ty­tuk­koa.