Kotikasvatusyhdistyksen opintokirja Inkeri 1922

lähettänyt Клуб Ингрия 15.9.2016 klo 9.48   [ 15.9.2016 klo 9.49 päivitetty ]
Kotikasvatusyhdistyksen opintokirja Inkeri vuodelta 1922 löytyy tästä linkistä.


Tässä ote kirjasta:

Mutta 1860-luvulta voimme laskea alkavaksi Inkerin kansallisen valveutumisen kauden.

Kolppanan seminaari

V. 1863, silloin kun ei Venäjällä ollut vielä ainuttakaan tällaista laitosta, perustettiin Inkeriin Kolppanan suomalainen opettaja- ja lukkariseminaari. Se alkoi toimintansa samana vuonna kuin Jyväskylän seminaari Suomessa. Tämä vuosi on siksi enemmän kuin merkkivuosi Inkerin historiassa, se oikeastaan on kansallisen valveutumisen alkuvuosi. Oli toiminnassa »Venäjän luterilaisten seurakuntien apukassa» ja tämä apukassa myönsi varat seminaarin rakentamiseen. V 1866 valmistui ensimmäinen inkeriläinen opettaja- ja lukkarijoukko.

Sinä vuonna se lähti kuin kylvömies koleana aamuna autiolle, avaralle, kevätkuohkealle pellolleen.

Inkerin suomalaisen kansakoululaitoksen kasvu kävi aluksi nopeassa tahdissa. Oltiin vasta vuodessa 1876 ja jo oli 28 kansakoulua toiminnassa. V 1887 sai jo 2164 lasta opetusta noissa kansakouluissa. Kansa niitä nostatti, noita kouluja, opettajan elo oli kärsimystä ja tuskaa, venäläisten suhtautuminen kylmää ja epäsuopeaa, mutta niitä nousi vain. Kolppanan seminaari oli toiminut tuskin kolme vuosikymmentä, kun oli Inkerissä jo 65 suomalaista kansakoulua V 1911 toimi Inkerissä kansakouluja: Tsarskoje-Selon kihlakunnassa 59, Pietarhovin 29, Lyyssin 33, Pietarin 13, Jaaman 5.

Yhteensä 139 koulua. Ja oppilaat olivat suomalaisia. Oli vielä 90 koulua, joissa oli venäläisiäkin oppilaita.

Samana vuonna oli 85 Kolppanan seminaarin valmistamaa opettajaa työssä Inkerin kouluvainiolla. Vaatimaton oli oppilaitoksena Kolppanan opettajaseminaari, mutta puoli vuosisataa toimittuaan oli se antanut Inkerille yli 200 opettajaa. Vain uskontoa ja äidinkieltä salli venäläinen valta opettaa suomeksi Inkerin kansakouluissa, venäjää piti tankuttaa päivät pitkät suomalaisille lapsille. Mutta se ei voinut estää suomalaista opettajaa käyttämästä selityskielenään oppilaiden äidinkieltä.

Ne koulut, missä Kolppanan seminaarin kasvatti opetti, tulivat aitoinkeriläisiksi kansakouluiksi. Oli osattomampiakin paikkakuntia. Oli paljonkin: sellaisia, joissa oli venäläisen seminaarin käynyt suomalainen opettaja tahi joissa oli venäläisen vallan määräämä ummikkovenäläinen opettaja. Näiden viimemainittujen koulujen suomalaistuttamiseksi käytiin taistelua, jopa tehtiin koululakkojakin viime vuosina. Valistusministeriön kouluneuvostot ja maalaishallinnot vainosivat »kolppanalaisia», mutta kansa vaati heitä kouluihinsa, omia opettajiaan.

Niin kävi kehitys. Inkeriläisen kansallisen valistustyön valtainen nousu viime vuosikymmeninä olisi kunniakas mille kansakunnalle hyvänsä.

Oppilaat liittyivät laulu- ja raittiusseuroihin entisen opettajansa ympärille kansakoulun päätettyään, sillä nämä harrastukset olivat inkeriläisissä oloissa ainoa sallittu vapaa valistustoimintamuoto.

Eräs inkeriläisen valistustyön veteraaneista, Paavo Räikkönen, kuvailee inkeriläisen kansakoulunopettajan koulunpitoa 50 vuotta sitten seuraavasti:

    »Aamulla mentiin koulutupaan, jossa tilaa olisi ollut ehkä parillekymmenelle oppilaalle, jos sääntöjä — nykyajan käsityksen mukaan — olisi osapuilleen seurattu.

    Mutta siellä istui pöytien ympärillä kaksinkertainen määrä, ja kenelle ei istumapaikkaa riittänyt, se seisoi. Ahtaus oli tietysti sanomaton, ilman puhtaudesta ei puhumistakaan. Kun liian tukalaksi kävi, avattiin ovi, ja silloin kylmä ilma porstuasta höntäsi sisään.

    Pää oli hiessä, mutta jalkoja paleli. Siitä huolimatta, ja samoin opetuskaluston niukkuudesta, sujui koulutyö innolla ja huolella. Lapset kirjoittivat ken pöydällä, ken polviensa varassa. Mutta tyytyväisiä oltiin siitäkin vähästä, mitä näissä oloissa saatiin .»

Sama kertoja kuvailee, kuinka puoli vuosisataa sitten Liissilän Rampalan kulmalla muodostui ensimmäinen erikoislaatuinen inkeriläinen nuorisoseura, kuinka silloin jo Inkerin kansa kuvastui kertojalle

    »janoavana, poudan polttamana maana, joka ahnaasti särpii jokaisen sille langenneen virvoittavan kastepisaran, synnyttääkseen oraan, kasvaaksensa, yletäksensä korkeammalle, jotta sille aukeaisi laajemmat näköalat.»

raittiusyhdistys »Inkeri»

V. 1891 perustettiin raittiusyhdistys »Inkeri». Mikäli se raittiusasiaa Inkerissä ajoi, sikäli se vapaatakin valistustyötä teki.

Tämä raittiusyhdistys kokosi Inkerin kansaa yleisiin laulu- ja soittojuhliin. Kuusi tällaista juhlaa, suurenmoista ja valtavaa, tuli vietetyksi. Ensimmäinen v. 1899 Skuoritsassa ja viimeinen v. 1913 Kolppanassa.

Näihin juhliin saapui sadoittain laulajia ja tuhansittain yleisöä Inkerin kaikilta kulmilta. Monet sytyttävät sanat niissä lausuttiin, niissä pontevimmin kansallista henkeä herätettiin. Kaikissa niissä laulettiin inkeriläisen opettajan, M. Putro-vainajan v. 1888 sepittämää ja säveltämää kansallislaulua »Nouse Inkeri».

Syntyivät omat sanomalehdet.

Jo vuodesta 1870 lähtien ilmestyivät Pietarin Sanomat ja Pietarin Sunnuntailehti, v. 1874—79 Pietarin Lehti, v. 1879—83 Pietarin Viikkosanomat, v. 1884 alkaen Inkeri ja v. 1908 lähtien Neva. Viimemainitut ilmestyivät yhteen aikaan yhdistettyinäkin nimellä Uusi Inkeri, mutta erosivat sitten, edellämainittu edustaen oikeistolaista ja jälkimäinen vasemmistolaista suuntaa poliittisissa ohjelmissaan. Molempain lehtien henki oli kuitenkin täysin suomalainen, Inkerin suomalaisuuden vartijoina ne seisoivat ja levittivät sivistyksen valoa Inkerin syrjäisimpiin sopukkoihin. Ne varsinkin olivat omansa kohottamaan Inkerin kansaa aikansa tasalle, ne olivat omansa lähentämään Inkeriä Suomeen, erottamaan kansaa venäläisestä maailmasta.

Jo 1870 luvulta lähtien julkaisi kanttori Paavo Räikkönen neljä vuosikymmentä »Suomalaista Kansan- Kalenteria Venäjällä». Tätä Kalenteria levisi tuhansin kappalein Inkeriin, se alkoi muodostua joka kodin kirjaksi, sen sisältö oli aina kansanomainen ja yleistajuinen, yleissivistävinä kirjoituksineen,tietoineen Inkerin oloista, kertomuksineen ja runoineen. Samoin alkoi Neva-lehti julkaista omaa kalenteriaan »Kansalais-Kalenteri Inkerinmaalla ja Pietarissa», joka niinikään teki viime vuosina huomattavan määrän valistustyötä. Vielä julkaistiin muutamina vuosina »Jouluvieras»-nimistä joululehteä Inkeriä varten, sekä viime vuosina »Inkerin Joulua» ja »Inkerin nuorison Joulua». Kolppanan seminaarin 50-vuotisjuhlaksi ilmestyi seminaarin juhla-albumi, merkittävä inkeriläinen sivistyshistoriallinen julkaisu.

Vuosien varrella ilmestyi myös erilaisia hengellisiä julkaisuja, kuten esim. muutaman vuoden »Hyvä Sanoma». Nämä julkaisut levisivät papiston toimesta laajalti kansan syvien rivien keskuuteen.

Comments