Syntymäpäivänä saadaan lahjoja ja annetaan iloa. Silloin juhlitaan. Katsotaanpas nyt mitä lahjoja on tuonut laukussaan Ontro, punapöyheä-partainen Arkangelin tuo jalo poika.
Lausutaan kuusimittarunon rytmillä:
Kunnekka niist' etevin,
punapöyheä-partainen Ontro,
Aukasi laukun ja mielissään
niin irvellä huulin,
...
Pii'at taas sopessaan
kuki kehräten kun korehitten
Huivien silkkisien
loiston näki suusta jo laukun,
Töytäsi äärehen sen,
rukit unhottaen sekä rullat.
Haukkaa liitelevää
kuten kirkuen kiertääpi pääskyt,
Niin nämä Ontroakin
punapöyheä-partoa saarsi,
Kyllin katsoa
saadakseen koru-räämeä mointa.
Silmin ne hartovin
nyt kysyi hintoja huoaten usein
Saatuansa tietää,
miten kallihit ol' nämä hemmut;
Sentähen virkkoipakin
tuo nuori ja järkevä Hedda:
"Kas, mitä viivymme tässä
ja mahdottomaa haluamme,
Kuinkas silkkiäkin
köyhät voi vaatia pii'at.
Poika jot' yksinnä vaan
tilan-haltia ostaapi joskus
Miellyttääksehen morsiotaan
muka miekkohisinta?
Jospahan tunnettu
mies tahi tuntematon seassamme
Lahjoittais' minullen
ees ompelu-neuloja kirjan,
Kiittäen tuon vastaan
kyll' ottaisin myös ilo-mielin".
Lausui; ja loi silmät
suloisensa miehien puoleen.
Mut hymy-suin likemmä
heti siirsihe riipeä Matti,
Lompakon nahkahisen
povestansa otti ja siitä
Sai setelin käsihin
sekä nyt makeaisia ynnä
Kirjan neuloja ost';
nämä pii'oillen jakoi sitte
Viel' lisäten tuohon
Hedallen korean hi'us-kamman.
Новые Подробности Из Жизни Погибшего В Финляндии Советского Летчика - Родственников Пока Найти Не Удалось
Год назад мы рассказали историю о том, как финн Вилхо Конттинен практически всю свою жизнь ухаживал за могилой неизвестного советского летчика, который в конце Зимней войны подорвался в небе Финляндии.
Благодаря усилиям журналиста Андрей Кашкарова из Санкт-Петербурга, занимающегося поисковой работой в Финляндии, год назад личность пилота была установлена -- им оказался Голубев Валентин Иванович, 1918 года рождения. Следующей задачей было найти родственников погибшего летчика, чтобы они узнали, где покоятся останки их дедушки или прадедушки.
Валентин Голубев
Мне удалось выяснить, что Голубев родился 6 февраля в деревне Марково. Сегодня это территория городского поселения Красный бор Тосненского района Ленинградской области. Отец его работал на железной дороге, мать была крестьянкой. Братьев и сестер не было. С 1928 года семья жила в Ленинграде, так как глава семейства устроился рабочим на Адмиралтейский завод.
Жизнь единственного сына развивалась по привычному для того времени сценарию. В 1936 году Валентин вступил в Комсомол. Затем увлекся авиацией. В 1937 году был призван в Красную армию и направлен в школу летчиков.
В 1938 году его в звании младшего лейтенанта распределили в Ленинградский военный округ, 38 истребительный авиаполк, который базировался в городе Пушкине, - делится результатами своих поисков Кашкаров, - Оттуда Голубева призвали на финский фронт, где формировался 152-й авиаполк, там он и погиб.
К сожалению, найти потомков летчика пока не удалось. Как рассказывает Кашкаров, родители Голубева умерли в Ленинграде. Захоронены на частично снесенном Митрофаньевском кладбище, могилы не обнаружены.
Фото:
Андрей Кашкаров у дверей
Российского государственного военного архива
Поиски родственников проведены по 12 архивам Ленинграда, Ленобласти, центральные - РГВА, ЦАМО, партийные и государственные архивы в Санкт-Петербурге по линии партии и комсомола, 5 разных государственных архивов Воронежской области. Эта работа позволяет сделать промежуточный вывод о невозможности найти дальних родственников погибшего пилота, - поясняет Кашкаров, который, несмотря ни на что, все еще верит, что следы потомков Голубева где-то обнаружатся.
Поиски продолжаются. Написано много статей-обращений через различные СМИ, призывы в интернете и так далее.
Между тем могила летчика Голубева в Ристиярви находится в том же состоянии. Были планы, что российская сторона установит там памятный знак, однако этого пока не сделано.
Ведется подготовительная работа по эксгумации и перезахоронению на родине, но конкретных результатов пока нет, - рассказывает Кашкаров, - Были также громкие речи с трибун о том, что про летчика Голубева и финна, ухаживавшего за его могилой, снимут документальный фильм, но воз и ныне там. Как знать, может быть к 9 мая 2020 года сделают.")
Год назад мы рассказали историю о том, как финн Вилхо Конттинен практически всю свою жизнь ухаживал ...
советского пилота Валентин Голубев
Место захоронения советского
пилота Валентина Голубева
– Фото: Andrei Kashkarov
Suomalainen Vilho Konttinen on lähes koko elämänsä hoitanut tuntemattoman neuvostolentäjän hautaa Ristijärvellä. Lentäjä putosi Suomen taivaalta talvisodan lopulla, ja tuolloin 15-vuotias Konttinen hautasi tämän.
Suomessa etsintöjä tehnyt pietarilainen toimittaja Andrei Kaškarov selvitti vuosi sitten lentäjän henkilöllisyyden. Kyseessä on vuonna 1918 syntynyt Valentin Ivanovitš Golubev. Nyt on saatu uutta tietoa lentäjän taustasta.
– Onnistuin selvittämään, että hän oli syntynyt 6. helmikuuta Markovon kylässä. Nykyään paikalla on Leningradin alueen Tusinan piirin Krasnyj Bor niminen kylä. Isä työskenteli rautateillä, äiti oli talonpoikaisnainen. Veljiä ja siskoja ei ollut. Vuodesta 1928 perhe asui Leningradissa, koska perheenpää löysi töitä Amiraliteetin telakalta, Kaškarov kertoo.
Ainoan pojan elämä kulki ajalle tavanomaista polkua. Vuonna 1936 Golubev liittyi nuorisojärjestö Komsomoliin. Sitten hän kiinnostui ilmailusta. Vuonna 1937 hänet kutsuttiin puna-armeijaan ja lähetettiin lentokouluun.
Vuonna 1938 nuori luutnantti määrättiin Leningradin sotilaspiiriin 38:nteen pommituslentorykmenttiin, joka sijaitsi Puškinon kaupungissa.
– Pommituslentorykmentistä hänet lähetettiin Suomen rintamalle, jonne muodostettiin 152. lentorykmentti. Siellä hän kuoli, selostaa Kaškarov selvitystyönsä tuloksia.
Golubevin kohtaloksi koitui oman pommin räjähtäminen
26. helmikuuta Golubev lensi viiden pommikoneen ryhmässä, joiden tarkoituksena oli pommittaa rautatiekohteita. Kyseessä oli pommikone mallia I-153. Pommi oli tarkoitus pudottaa syöksyn aikana, mutta se räjähti ennenaikaisesti ja tuhosi koneen.
Viljo Konttinen oli sinä päivänä töissä rautatieasemalla. Hän näki, kuinka lentokone roihusi liekeissä muutaman tunnin ajan. Vasta sitten poika uskalsi lähestyä konetta ja löysi lentäjän ruumiin. Aluksi hän löysi pelkän vartalon ja hautasi sen lähimetsään. Pää löytyi vasta myöhemmin.
Kaikki nämä vuodet Konttinen hoiti hautaa, mutta nyt tehtävää jatkaa hänen tyttärensä.
Sukulaisten etsintä jatkuu
Seuraava tehtävä on löytää kuolleen lentäjän sukulaisia, jotta he saisivat tietää, missä isoisän tai isoisoisän luut lepäävät. Kaškarovin mukaan vanhemmat kuolivat Leningradissa. Heidät haudattiin osittain puretulle Mitrofanin hautausmaalle. Hautoja ei ole löytynyt.
– Sukulaisia on etsitty 12 arkistosta. Kaikki se vaivannäkö saa ajattelemaan, että lentäjän sukulaisia on mahdoton löytää, sanoo Kaškarov, joka kuitenkin jaksaa yhä uskoa, että sukulaisten jäljille on mahdollista päästä.
– Etsintä jatkuu. Olen kirjoittanut monta vetoomusta eri tiedotusvälineisiin, tehnyt kyselyitä netissä ja niin edelleen.
Samaan aikaan lentäjän hauta Ristijärvellä on ennallaan. Jossain vaiheessa suunniteltiin, että venäläiset pystyttäisivät sinne muistomerkin, mutta mitään ei ole toistaiseksi tapahtunut.
– Hänen ruumiinsa siirtoa Venäjälle ja hautaamistaan isänmaan multiin suunnitellaan, mutta mitään konkreettista ei ole tehty, kertoo Kaškarov.
lähettänyt Клуб Ингрия 15.10.2019 klo 10.09
[
16.10.2019 klo 13.16 päivitetty
]
20. Suomalais-Venäläinen Kulttuurifoorumi Tulan Kaupungissa Venäjällä Vuonna 2019
Suomalais-Venäläisen Kulttuurifoorumin Juhlavuosi
Kahdeskymmenes suomalais-venäläinen kulttuurifoorumi pidettiin Venäjällä Tulan kaupungissa 27. — 29.9.2019. Kulttuurifoorumin pääteemana oli Perinnekulttuuri nykytrendien perustana.
Tämänkertaisen Kulttuurifoorumin järjestivät yhdessä Suomen opetus- ja kulttuuriministeriö, Suomi-Venäjä-Seura, Venäjän Federaation kulttuuriministeriö sekä Tulan alueen kulttuuriministeriö.
Inkeri Klubi Mukana
Inkeri Klubi oli foorumissa mukana. Projektimme alkoi keväällä, kun Venäjän Alueellinen Kirjailijoiden Liitto Pietarista haki kumppania hankkeelle, jonka tarkoituksena on säilyttää suomalais-ugrilaisten kansojen historiaa ja perinnekulttuuria.
Kirjailijoiden Liiton kutsu on tunnustus pienen yhdistyksemme toiminnalle. Ja tätähän meidän toimintamme juuri on: inkeriläisen perinteen tunnetuksi tekemistä!
Ilahduimme kovasti kutsusta ja vastasimme tietenkin myönteisesti.
Venäjällä on ihmisiä, jotka eivät ole välinpitämättömiä pienten etnisten ihmisryhmien kohtalolle, jotka todella haluavat säilyttää ja edistää näiden ryhmien asiaa. Ryhmistä, joista suuri osa Venäjää koostuu.
Tällainen kutsu ja kiinnostus Venäjältä oli yllätys ja osuvasti erittäin ajankohtainen: Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralla on juuri meneillään projekti Inkeri-aiheisen tiedon tallentamiseksi. — Miten Venäjällä, noilla Inkerinmaan syntysijoilla? Kerääkö siellä kukaan talteen perinnettä ja historiaa? Kohta se voi olla jo liian myöhäistä.
Inkeri Klubi osallistui Tulan Foorumiin (2019) kahden hengen delegaation voimin. Siellä osallistuttiin Foorumin tapahtumiin ja neuvotteluja käytiin Kirjailijoiden Liiton kanssa.
Inkeri Klubin ehdotus Venäjän alueelliselle Kirjailijoiden Liitolle.
Inkeriläisyys Talteen
Suomessa on menossa Kolmevuotinen projekti: Inkeri ja inkeriläisyys – muistot talteen, arkistot haltuun -hanke (2018 — 2020). Yhteistyöhankkeen toteuttavat
Suomen Kansallisarkisto,
Inkeriläisten sivistyssäätiö ja
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (SKS).
Projektin tarkoituksena on kerätä ja tallentaa alkuperäisiä arkistoaineistoja inkeriläisiltä ja heidän jälkeläisiltään. Muun muassa
päiväkirjoja,
kirjeitä ja
valokuvia,
jotta Inkerin historiasta jäisi jälkipolville ja tutkijoille mahdollisimman monimuotoinen aineisto. Tarkoitus on tallentaa myös inkeriläisten yhdistysten toimintaan liittyviä arkistoaineistoja.
Ehdotuksemme
Toivomme, että Venäjän Alueellisen Kirjailijoiden Liitto ryhtyisi Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran mallin mukaisesti keräämään ja tallentamaan aineistoa Venäjälle jääneiden inkerinsuomalaisten keskuudessa.
Arkistojen kerääminen on kiireellinen ja tärkeä askel, jotta tähän suomalais-ugrilaisten kansojen pienen etnisen ryhmän Inkerin suomalaiset historia saataisiin talteen mahdollisimman täydellisenä.
Inkeriläiset ovat asuneet Venäjällä yli 400 vuotta mutta täällä hetkellä ei enää ole yhtenäistä kansaa. Ei Suomessa. Ei Venäjällä.
Projekti Suomessa
Nyt Suomessa on havahduttu siihen, että suomalais-ugrilaisten kansojen pieni etninen ryhmä Inkerinsuomalaiset on jo katoamassa totaalisesti! Kuitenkin ilahduttaa se, että Suomessa on menossa tuossa ehdotuksessammekin mainittu Kirjallisuuden seuran kolmevuotinen projekti Inkeri ja inkeriläisyys — muistot talteen, arkistot haltuun.
Nyt Venäjällä saman aikaisesti Alueellinen Kirjailijoiden Liitto haluaa tallentaa sikäläistä inkeriläistä perinnettä. Yhteensattumaa vaiko kohtalon johdatus?
Olisiko nyt mahdollista löytää Suomen ja Venäjän välille yhteistyön kanava, jotta inkeriläisyyden tallentaminen ei jäisi vain Suomen puolen asiaksi, jotta resursseja koordinoimalla voitaisiin saada maksimaalinen määrä inkeriläisyyden perinnettä talteen! — Inkerinmaa ei koskaan ole ollut osittainkaan Suomen alueella, vaikka sen asukkaat olivat suomalaisia. Siis merkittävä osa Inkerinmaan historiaa löytyy Venäjältä!
Yhtenäistä Inkerin Kansaa Ei Ole
Yhtenäistä Inkerin-kansaa ei ole Venäjällä, jossa inkerinsuomalaiset asuivat yli 400 vuotta ja säilyttivät oman identiteettinsä ja yhteisöllisyytensä. 2010 väestölaskennan mukaan kaikkiaan Venäjällä on 20 tuhatta suomalaista, joista vain 441 kertoi olevansa Inkerinsuomalainen.
Entä Suomessa? Kukaan ei tarkkaan tiedä kuinka paljon tänne muutti Neuvostoliitosta / Venäjältä inkerinsuomalaisia. Maahanmuuttovirasto rekisteröi maahanmuuttajia vain lähtömaan ”nimellä”, joten inkerinsuomalaisten paluumuuttajien merkintänä on vain ”lähtömaa Neuvostoliitto” tai ”lähtömaa Venäjä”, kansallisuutta ei ole merkitty.
Sellaiset paluumuuttajat, jotka eivät osanneet suomea, pikapuolisesti venäläistyivät Suomessa ja muut hiljaisina sulautuivat joukkoon. Vaikka inkeriläisiä täällä on kymmenin tuhansin, he eivät identifioidu inkeriläisiksi.
Kulttuurifoorumi
Suomi-Venäjä-Seuran kulttuurifoorumin projekteihin hakeutuminen ja uusien projektien ehdottaminen on vapaan kansalaistoiminnan varassa. Kulttuurifoorumi auttaa löytämään yhteistyökumppaneita ja järjestää vuosittaisen tapaamisen oheispalveluineen, esimerkiksi tulkkaukset.
Hankesivujen kautta on mahdollista etsiä yhteistyökumppaneita rajan yli. Kannattaa tutustua! Moni yhdistys voi löytää uusia ideoita ja uusia ystäviä täältä.
Seuraava foorumi onkin sitten ensi vuonna (2020) Lahdessa.
lähettänyt Клуб Ингрия 8.10.2019 klo 7.23
[
8.10.2019 klo 7.40 päivitetty
]
Näyttely Kirjaston Aulassa
Inkeri Klubi on laittanut esille näyttelyn Imatran pääkirjaston ala-aulaan. Näyttely on avoinna kirjaston aukioloaikoina ja tämän lokakuun, 2019, ajan.
Hauskimpia puolia kansamme luonteessa on se verraton kekseliäisyys, jolla se tuo ilmi enemmän tai vähemmän pisteliästä ivaa tahi vaan viatonta pilantekoa, joka runollisessa muodossa tai tavallisissa tarinoissa, jonkun paikkakunnan tahi henkilön aroista puolista. Usein keksitään jostain kylästä juttu, joka sitten lisättynä ja parannettuna antaa aiheen tekaista sattuvan »köllin», ja sillä innolla sitten kyläläisiä härnätään. asialla on se surullinen puoti, että härnätyt tavallisesti »köllistänsä» ovat äkäisiä, ja se on aiheuttanut monta toraa ja tappeluakin. Itse asiassa ei siitä suuttua tarvitsisi, sillä leikki ja viaton pila eivät ihmiselämässä koskaan ole pahaksi. Ne vaan vaativat samallaista vastiketta: pila pilaa vastaan, ja mies se, joka on ketterämpi kieleltään.
Voisimme luetella montakin köllinimeä kokonaisille seurakunnille ja eri kylille, mutta annamme nyt olla; Kylläpä tulevat vuorostaan esille. Tarkoitus ei ole loukata ketään, lähteissämme näitä tarinoita kölinimistä kertomaan. Luullaksemme ei tästä kukaan ota pahakseen, sillä »hullu leikistä suuttuu», Lukijain huvi on tarkoituksena näillä tarinoilla.
Alottakaamme vaikka Ontrovan kyläläisistä (Skuoritsan seurakuntaa), joita yleensä pilan tarkoituksessa kutsutaan »tiikin polttajiksi». Tästä nimityksestä eivät ontrovalaiset luonnollisesti ole hyvillään, mutta älkää huoliko yhtään, hyvät ihmiset, ei tahdota ollenkaan halventaa teitä eikä teidän Kuuluisata tiikkiännekään, Tarina näet kertoo, että tuo tiikki syttyi kerta palamaan, mutta että saatiin sitten housuilla sammutetuksi. Sammuttaessa kumminkin paloi housuista nappi.
Muuten kuuluu tuosta ihmeellisestä tiikistä saavan Kahdenlaista vettä, puhdasta, ja likaista. Niitä erottaa toisistaan vanha astuvarani, joka viruu keskellä tiikkiä.
Itsessään ei tuo tiikki näytä olevan mikään erinomainen: onhan tuommoinen mutapohjainen ja tummanvesinen, ei lopen suuri eikä lopen pieni. Sitäpaitsi uhkaavat sen anastaa kokonaan pajupensaat, mutta siitä huolimatta se on tullut ontrovaisille rakkaaksi kuin kotiliesi: sen mutaisissa vesissä ovat he usein kuumina kesäpäivinä huuhdelleet varistuneita ruumiitansa.
Kuuluupa siinä Ontrovan tiikissä asustelevan iso valaskalakin, mutta se meni pakoon kun tiikki palamaan syttyi ja muutti Vuitin kylän oraspellolle, niinkuin virressäkin veisataan, että
»Voi kuin hiijen hassust käi
noille Ontrovan emännille,
Ku laskiit suuren valaskalan
Vuitin orahille.»
Ja ontrovalaisten harmia sen pakenemisesta kuvaa myöskin nuorison tekemä laulu:
»Ontrovoist sen valaskalan
tahtoit kiinni pittää;
Koi olt seppä-Mikkoo koton,
eivät voineet mittää.»
Semmoinen on tarina Ontrovan tiikistä. Mutta kait pitänee kertoa myös, mistä tuo Kumma juttu sai alkunsa.
Tiikin laidalla oli ammoisina aikoina seissut sauna, Kerran miesten ollessa kylpemässä hoksasi yksi heistä housujensa syttyneen tulelle, ja temmaten nuo tarpeelliset Kappaleet kouraansa, juoksi tiikille niitä sammuttamaan ja hakkasi veteen. Tuon näki eräs ohikulkeva, ja oli heti valmis levittämään juttua, että tiikki paloi ja housuilla sammutettiin.
Ja nyt kun niitten kylien pojat palatessaan lauvantaiöinä Ontrovasta yöretkiltään (joka on Inkerin nuorison ruma tapa) ja jos ei oikein ole onnistunut, niin he kylän kadulla vetelevät, että
Usea on tämän ja monen muun saman tapaisen virren tähden saanut loukatuilta ontrovoisilta kunnon selkäsaunan, niinkuin kävi vielä viimeksi mennä kesänä.
lähettänyt Клуб Ингрия 7.9.2019 klo 3.23
[
7.9.2019 klo 3.29 päivitetty
]
Igor on julkaissut Facebookissa vanhan lehtileikkeen vuodelta 1994.
Pietari Valmis Antamaan Maata Inkeriläisille
Aloitteen odotetaan tulevan ensin Suomesta
Pietarin apulaispormestari Vladimir Putin sanoo Helsingin Sanomien haastattelussa, että Pietarin kaupunki on valmis auttamaan inkeriläisiä omille alueilleen, mikäli Suomi tekee asiassa aloitteen.
Putinin mukaan Pietari olisi valmis jakamaan inkeriläisille maata samalla tavalla kuin se on menetellyt venäjänsaksalaisten asuttamisessa.
Saksa ehdotti puolitoista vuotta sitten Pietarille, että Stalinin karkottamat venäjänsaksalaiset saisivat maata entisillä asuinsijoiltaan Pietarin liepeiltä. Nyt ensimmäiset saksalaiskylät ovat jo nousseet Pietarin itäpuolisille tyhjille maille.
Suomi ei ole missään vaiheessa lähestynyt millään tavalla Pietarin kaupunkia inkerinmaalaisten asioissa. Jos Suomi tekisi esityksen ja puhuisi reaalisesta raha-avusta, Pietari ryhtyisi heti toimeen sopivien viljelyalueiden löytämiseksi Leningradin piiristä inkerinmaalaisille, sanoo Putin Helsingin Sanoman haastattelussa.
lähettänyt Клуб Ингрия 5.9.2019 klo 0.55
[
5.9.2019 klo 1.56 päivitetty
]
IMATRA 2019. -- Inkeri Klubin näyttely Inkeriläisyys Talteen on avattu Imatran kulttuurikeskus Virrassa.
Näyttely tuntuu olevan suosittu!, kertoo Viola Heistonen. Jo heti eilen, viimeistellessäni näyttelyä, sain tavata nuoren opiskelija-tytön. Hän tutustui perusteellisesti näyttelyyn ja oli hyvin kiinnostunut inkeriläisistä.
Hänen oman mummonsa historia juontaa Inkerinmaan alueelle eikä oikeastaan tuo mummo itsekään tiedä onko lopulta hänen sukunsa inkeriläisiä vaiko suomalaisia; kenties karjalaisia tai venäläisiä, kukapa senkin tietää.
Inkeri Klubin näyttely oli tuollekin nuorelle vierailijalle yksi askel elämän tiellä kohti omien sukujuuriensa löytämistä ja itsensä ymmärtämistä!
Sukujuurten ja itsensä löytäminen ei kysy ikää!
Inkeri Klubin näyttely on esillä Kulttuuritalo Virran ala-aulassa 30.8.2019 -- 30.9.2019.
Näyttely on helppo löytää, Virran pääovi on aivan Imatran kirjaston vieressä Virastokadulla, siellä missä kaupungintalokin on.
Tervetuloa tutustumaan näyttelyymme!, toivottaa Viola Heistonen, Inkeri Klubin puheenjohtaja.
Imatralaislähtöinen Maiju Putkonen taltioi inkerinsuomalaisten tarinoita — Elossa olevien inkeriläisten omat voimat alkavat hiipua, kertoo 83-vuotias Viola Heistonen -- Imatran pääkirjastolla vietetty Inkeriläisten ilta voi olla viimeisimpiä laatuaan, sillä seurat alkavat painua ehtoopuolelle.
Viime sunnuntaina pitivät Helsingissä kokouksensa Inkerin Liitto ja Inkeriläisten Yhdistys. Jälkimmäinen päätti purkaa sääntönsä ja luovuttaa tehtävänsä ja työnsä jatkamisen Inkerin Liitolle. Inkerin Liiton kokouksessa, joka samalla oli vuosikokous,
johti puhetta tohtori E. A. Jamalainen.
Sen jälkeen kun oli kuultu ja hyväksytty toiminta, ja tilikertomukset sekä menoarvio, hyväksyttiin toisessa käsittelyssä sääntöjen muutosehdotus, jonka perusteella johtokuntaa laajennetaan. Liiton
johtokunnan puheenjohtajaksi valittiin tri Vilho Helanen.
Liiton toimintakertomusta koskeneen käsittelyn yhteydessä päätti kokous merkityttää pöytäkirjaan suuren tyytyväisyytensä sen johdosta, että lukuisat yksityiset henkilöt, laitokset ja liikkeet ovat lahjoituksillaan tehneet mahdolliseksi liiton harjoittaman henkisen huollon laajentamisen ja tehostamisen siirtolaisten keskuudessa. Samoin tuotiin esille kokouksen yksimielinen tunnustus väestönsiirtoviranomaisille, lukuisille laitoksille ja järjestöille, niistä erikoisesti Lotta Svärd- ja Maatalousnaiset-järjestöille, jotka ovat suorittaneet uhrautuvaa työtä siirtolaisten hyväksi.
