Riistikö Suomi vapauden omilta kansalaisilta Neuvostoliiton pelossa jatkosodan jälkeen? Välirauhansopimus Suomen ja Neuvostoliiton välillä oli allekirjoitettu Moskovassa 19.9.1944, joka merkitsi sitä, että Suomi pääsi sodasta, joka Euroopassa vielä jatkui. Sota päättyi Suomen kohdalla, mutta se toi Liittoutuneiden valvontakomission (LVK) valvomaan sopimuksen toimeen panoa. Suomi menetti Karjalan ja joutui maksamaan sotakorvauksia, mutta kuitenkin tuli rauha maahan, muttei sekään tuonut jokaiselle helpotusta vaan joittenkin kohdalla se lisäsi kärsimyksiä. Tarkoitan tässä siviilikansalle järjestettyjä internointileirejä Suomessa. Kartalta näkyy, että eteläisen Suomen alueella sijaitsi yhdeksän leiriä vuosina 1944 – 1947. Internointileirit Suomessa Oitin internointileirin lapsia kesällä 1945 – “Internointi tarkoittaa ryhmänä epäiltävien henkilöiden ottamista kiinni tai tarkkailun alaiseksi. Tällöin kiinni ottamiseen ei tarvita yksilölliseen tekoon liittyvää syytä, vaan vain ryhmään kohdistuva epäilys siihen kuuluvien mahdollisesti tuottamasta vaarasta. Internointi toimeenpannaan muun muassa silloin, kun maat ajautuvat sotatilaan eikä vihollismaan kansalaisten anneta enää toimia vapaasti toisen osapuolen hallussa olevilla alueilla.” – Wikipedia. Välirauhansopimus velvoitti internoitavaksi vain Saksan ja Unkarin kansalaiset, mutta lopulta leireille joutuivat myös näiden suomalaiset vaimot ja lapset ja piikkilankojen taakse joutuivat myös sairaat ja vanhukset. Asiasta kertoo Mikko Määttälä kirjassaan “Vihollisina vangitut”. – “Saksalaisten tai unkarilaisten kanssa naimisissa olleet suomalaiset ja heidän lapsensa joutuivat vankileireille korvaamaan niitä natsiepäiltyjä, jotka olivat paenneet Suomesta heti Saksan hävittyä sodan. Suomi oli avustanut osaa poistumaan maasta mutta ei suojellut siviilejä itse harjoittamaltaan valtioterrorismilta… ja vielä hävettävämpää, ettei yksikään valtiovallan edustaja ole tähän päivään mennessä tunnustanut vapaudenriiston laittomuutta, pyytänyt anteeksi saati järjestänyt korvauksia ihmisille, joilta vankeusaikana oli takavarikoitu kaikki omaisuus. Lasten leluja myöten.” Mikko Määttälä Vihollisina vangitut Siis puolisentoista vuotta piikkilangan takana? Miltä se tuntui. Näistä kokemuksista kokemuksistaan vankileirillä kertoo Gunvor Brettschneider Areena Yle videossa sekä Huomenta Ruotsi ohjelmassa. Välirauhansopimuksen 19.9.1944 § 16 velvoitti Suomea ottamaan haltuunsa myös Saksan ja Unkarin kansalaisten ja yritysten kaiken omaisuuden maassa, jonka he menettivät Neuvostoliitolle. Eli päästyään vapauteen elämä piti aloittaa ihan nollasta ja niin kuin kertoo videossa Gunvor Brettschneider, se ei ollut helppoa. Olen lukenut materiaalia, joitten linkit on kirjoituksen lähteenä, mutten löytänyt tietoa siitä onko Suomi tunnustanut vapauden riiston laittomuutta ja järjestänyt korvauksia ihmisille, jotka olivat pakotettu piikkilankojen taakse keskitysleirimäisiin olosuhteisiin ilman minkäänlaista syytä siihen. Valvontakomission (LVK) vahva ote Suomesta pelotti niin, että Suomen hallitus päätti ennaltaehkäisevästi pitää tiettyä kansanryhmää piikkilankojen takana valmiiksi uhrattavaksi, jos niin olisi vaadittu. Toisaalta onhan se ymmärrettävä, että Valvontakomission takana oli välirauhansopimus pykälineen ja Neuvostoliiton sotilasmahti ja piti säilyttää Neuvostoliiton luottamus. Kuitenkin mielestäni tämä on häpeällinen sivu Suomen historiassa! Vastaan omaan kysymykseeni otsikossa “Riistikö Suomi vapauden omilta kansalaisilta Neuvostoliiton pelossa?” Niitten dokumenttien perustella, joihin olen tutustunut, vastaan ehdottomasti Kyllä! Suomi riisti vapauden omilta kansalaisilta, kun eristi naiset, lapset, vanhukset ja sairaat piikkilangan aidan taakse internointi leirille! Vai olenko väärässä? Lähteet: |
 |
|
|
|